Kosminen kotinurkka

Pahoittelen totaalista katoamistemppua! Ei ole ollut tarkoitus huolestuttaa ketään, kaikki on hyvin eikä mitään pahaa ole tapahtunut, oon vaan ollut tosi laiska kirjoittamaan ja ylipäätään hengailemaan tietokoneella töiden jälkeen. Anteeksi huolestuneille!!

Tänään tahdon aloittaa hauskalla pikku anekdootilla, joka sattui tänään töissä. Kaikki lukijat eivät ehkä tiedä, että työpaikkani sijaitsee Pariisin ulkopuolella Asnières-sur-Seine-nimisellä alueella, jota kutsun yleensä Pariisin Mexico Cityksi. Ja se ei varmasti tee Mexico Citylle oikeutta, koska katukuva muistuttaa myös sodanjälkeistä Sarajevoa: tyhjiä tontteja, raunioita ja outoja rakennuksia siellä täällä. Ihan kauhee mesta. Tänään kävelin lyhyen matkan metrosta töihin, astuin rappukäytävään ja jäin odottamaan hissiä vanhemman rouvan kanssa. Kun hissin ovet aukesivat, juuri ovien sisäpuolella, varpaat juuri ja juuri hissin sisäpuolella, seisoi vanhempi herra outo ilme kasvoillaan. Kohteliaana annoin rouvan ensin nousta kyytiin, mutta sen sijaan, että olisi tehnyt mulle tilaa ja astunut vähän taaemmas, rouva kääntyi, järkyttynyt ilme kasvoillaan ja jäi seisomaan samalla tavalla kuin herra, eli juuri ja juuri hissin sisäpuolelle. Pariisilaiseen tapaan närkästyin tästä, sanoin kylmästi “excusez-moi” ja änkesin rouvan ja herran välistä hissiin taaemmas. Ja juuri kun olin astumassa eteenpäin näin sen minkä rouva oli nähnyt: hissin nurkassa oli suuri kakkaläjä ja pissalätäkkö. Käännyin kauhistuneena, mutta hissin ovet sulkeutuivat. Jouduin siis matkustamaan kakkakasan kanssa neljänteen kerrokseen, kaulahuivi nenän edessä. Kun saavuin toimistolle, kaikki tiesivät jo, että joku tuntematon oli kakannut ja pissannut hissiin – ja kaikkien mielestä oli selvää, että kyseessä ei ollut eläimen ulostus. Järkytys muuttui päivän mittaan nauruksi, vaikea ymmärtää, että tollasta edes voi tapahtua. Robin sanoi illalla kotona, että jollain vain oli tullut yhtäkkiä kauhea hätä, mutta sitä en usko. Talossa on sosiaalivirasto ja työvoimatoimisto, ja veikkaan, että joku pitkäaikaistyötön on turhautunut ikuiseen työnhakuun ja kakannut kostoksi hissiin.

Ja nyt ihan muuhun, ei niin pahan hajuiseen aiheeseen. Meillä oli tosi kiva, erilainen viikonloppu. Lauantaina meidän piti mennä Stefin luokse ensin apérolle (syömään) ja sitten konserttiin katsomaan jotain noise-artistia, mutta ruoan jälkeen jäätiinkin vaan Stefin luokse ja tehtiin olohuoneesta musiikkistudio. Robin oli ottanut mukaan mikserin, midi controllerin, mikrofonin ja muovipussillisen kaapeleita, ja Stefilla oli instrumentteja joka lähtöön: viulu, keskiaikainen viulu (ei tietenkään aito, mutta Stef oli tehnyt sen itse jollain kurssilla), hieno Korg-syntikka ja vähemmän hieno mutta hauska Casio, kaksi sähkökitaraa (plus vahvistin), ukulele ja elektroninen rumpusetti. Näiden takia meidän ei tarvinnut mennä minnekään konserttiin, vaan ilta sujui yömyöhään asti soitinten kanssa leikkien ja karkkia syöden. Mun suosikki oli Korg, koska siitä sai tosi hienoja ääniä aika helposti. Soitettiin osin luuppeja, niin että improvisaatio kasvoi kerros kerrokselta vuoron siirtyessä seuraavalle, joka sai valita soittimen, tai sitten soitettiin kaikki yhtäaikaa. Naapuri ei ihme kyllä tullut valittamaan, vaikka jatkettiin kahteen asti yöllä. Koska meillä oli niin kivaa, niin palattiin sunnuntaina ja jatkettiin, tällä kertaa pehmeämmin. Soitin Casion syntikkaa, joka oli tosi hauska, paras ääni on ihan ylivoimaisesti “laser beam”. Oli ihan superkiva kokemus, toivottavasti pian taas uudelleen ja isommalla porukalla!

Muuten viikonloppu oli sateinen ja harmaa, Robin opetti mulle Abelton Live-musiikkiohjelman käyttöä ja makasin sängyssä ja soitin jotain älytöntä meidän langattomalla näppäimistöllä.

Tässä kuvia. Kolme ekaa on edelliseltä viikonlopulta kun oltiin Stefin ja Robinin kaa ensin syömässä hyvää thaimaalaista ja sen jälkeen mielettömän kivassa Café Rouge-ravintola-baarissa. Tosi kiva paikka, olisi kiva viettää siellä synttäreitä, mieluiten kavereiden kanssa pyöreän pöydän ympärillä!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!! Palaan tänne toivottavasti pian!