Kosminen kotinurkka

Pari viikkoa sitten, kun Bella oli lähtenyt takaisin kotiin, päätettiin Robinin kanssa pitää täysin hiljainen viikonloppu. Ei teknologiaa, ei internetiä, ei puhelimia, ei musiikkia, ei elokuvia, ei taidetta. Ja koska me normaalisti höpötetään tosi paljon molemmat, koko ajan selitetään jotain turhaa, niin päätettiin myös olla kolme päivää ihan hiljaa, sanomatta sanaakaan. Kyseessä oli vähän kuin kolmen päivän “koe”: miltä tuntuu olla kolme päivää ilman teknologiaa ja ilman sanoja? Hiljaisuus ja tekemättömyys oli outoa, tuntui niin kummalliselta olla puhumatta ja tekemättä mitään. Syötiin terveellisesti, pelkästään kasvisruokaa ja oltiin ilman sokerisia tai suolaisia herkkuja. Tehtiin vain pitkiä kävelyretkiä joka päivä, katseltiin hiljalleen maailmaa, istuttiin puistoissa ja mietiskeltiin. Kokemus oli tosi tosi puhdistava, vaikka hiljaisuus välillä tuntui raskaalta ja vähän pelottavaltakin (hiljaisuudessa tulee helposti mieleen kaikenlaista sellaista mitä on jo unohtanut). Maanantai-aamuna kun sai taas puhua, laittaa puhelimen päälle ja mennä ulos syömään lounasta, silloin kaikki moderni teknologia ja ihan vain moderni elämä tuntuivat tosi mahtavilta! Ehkä sitä näin oppi paremmin arvostamaan kaikkea sitä mitä käyttää joka päivä ja joka usein tuntuu täysin itsestäänselvältä! Maailma tuntui raikkaammalta pienen tauon jälkeen ja olo oli tosi levännyt ja rauhallinen!

Nyt olen neljä yötä nukkunut 11 tuntia… joka yö! Ihan älytöntä, mutta ehkä olen sen takia ollut tänään ihan super hyvällä tuulella! Nukuin siis ihan pommiin, mutta ei se mitään kun mulla oli kurssi vasta kello kahdelta. Pakollinen kurssi, johon on pakko osallistua koska ei ole tenttiä, vain läsnäolopakko. Mutta ei haittaa kun aihe on tosi kiinnostava, tähän mennessä professori on kertonut sonettien historiasta ja analysoinut erimaalaisia sonetteja. Tänään analysoitavana oli vääristyneitä sonetteja, Michelangelon sonetti (Michelangelo ei ainoastaan ollut nerokas kuvataiteilija vaan myös lahjakas runoilija!) jossa taiteilijaa kuvaa tunnelmia Sikstuksen kappelin maalamisen jälkeen, kun maalari olisi tarvinnut fysioterapeuttia kaikkiin fyysisiin vaivoihinsa! Vääristynyt sonetti, vääristyneen ruumiin kuvaamiseen. Tosi kiva kurssi, etenkin kun opettaja on sympaattinen, lihava mies jolla hiukset ihan kreisisti sekaisin ja jolla on tosi pehmeä ääni. Kiehtovaa kun fyysisesti isolla ihmisellä on pienen ihmisen ääni. Ja tyyppi myös hymyilee tosi hämyisesti koko ajan. Muistuttaa jotenkin vanhaa Marlon Brandoa, kun Brando paisui tosi isoksi, mutta tää herra on lempeämpi.

Sitten tein pitkän kävelylenkin kotiin, tosi hyvää liikuntaa tulla kotiin kävellen, matka on noin 3,5 kilometriä. Illan olen viettänyt siivoten ja sitten luin William Blaken teoksen “Songs of Innocence” (1789). Ihan erilaista kuin edellinen, “Marriage of Heaven and Hell”. “Songs of Innocence” sisältää nimensä mukaan todella viattomia runoja, helppoja ja lyhyitä tekstejä, nopeaa lukemista. Tekstit kertovat lasten maailman viattomuudesta ja kauneudesta, tarinat ovat lapsille kerrottuja ja joukossa on myös pari kehtolaulua. Pehmeitä, herttaisia runoja, ei yhtään sitä samaa kaiken kuomavaa uhoa kuin “Marriage of Heaven and Hell”issä. Sympaattista luettavaa, mutta en ole varma tuleeko juuri tästä teoksesta mitään runoja graduun mukaan. Tässä pieni näyte, Blaken ehkä kuuluisin runo:

“Little Lamb, who made thee? / Dost thou know who made thee? Gave thee life & bid thee feed, / By the stream & o’er the mead; / Gave thee clothing of delight, / Softest clothing, wooly, bright; / Gave thee such a tender voice, / Making all the vales rejoice? / Little Lamb, who made thee? / Dost thou know who made thee?

Little Lamb, I’ll tell thee, / Little Lamb, I’ll tell thee: / He is called by thy name, / For he calls himself a Lamb. / He is meek & he is mild; / He became a little child. / I a child & thou a lamb. / We are called by his name. / Little Lamb, God bless thee! / Little Lamb, God bless thee!”

Nyt on syöty pistou-keittoa ja syödään suklaarusinoita – maailman parhaimpia herkkuja!

Ett par veckor sedan, efter att Bella åkt hem igen, bestämde vi med Robin att hålla ett alldeles tyst veckoslut. Ingen teknologi, ingen internet, inga telefoner, ingen musik, ingen konst. Och eftersom vi alltid babblar så mycket onödigt dygnet runt, så bestämde vi oss också för att hålla helt tyst, avstå muntlig och verbal kommunikation helt för tre dagar. Vi bara sov och vilade, ritade lite, jag skrev lite för mig själv, och åt bra och hälsosam mat. Inget snask, varken sött eller salt, bara hälsosamma grönsaker och frukter. Dagens höjdpunkt var alltid en lång promenad i skymningen, vi vandrade tysta omkring och betrakta världen, satt i parker och kyrkor och njöt av lugnet. Upplevelsen var världigt renande, fastän tystnaden ibland var lite kuslig och oroväckande eftersom tankar och funderingar som man trängt undan började komma fram igen. På måndagmorgon kändes all teknologi och hela det moderna livet oerhört fräscht och roligt, allt det som känns självklart vanligtvis kändes värdefullt och hemtrevligt. Kanske detta påminde oss hur man bör uppskatta den teknologi man har, den levnadsstandard som ofta bara känns tråkig självklar! En fin upplevelse, kände mig lugn och harmonisk efteråt!

Idag hade jag kurs klockan två, en obligatorisk som bara bedöms med närvaro. En trevlig och intressant kurs om sonetter. Idag presenterade och analyserade professorn t.ex. en dikt av bildkonstnären Michelangelo, han var nämligen också en begåvad poet. En förvriden sonett (sonettens regelbundna form är alltså här förvrängd) i vilken Michelangelo beskriver sina känslor efter att ha slutfört målandet av det Sixtinska kapellet – han skulle nog ha behövt en fysioterapeut, så mycket led han fysiskt efter att ha legat flera år på ryggen och målat taket! En förvrängd sonett alltså för att beskriva en förvrängd kropp. Läraren är också lustig, en stor fet man med en mjuk, rar röst – det är fascinerande när stora människor har en liten människas röst! Det gör läraren väldigt söt, i synnerhet när han hela tiden ler åt sina egna underliga, akademiska skämt. Han påminner lite om den äldre Marlon Brando, när Brando svällde upp ordentligt – men professorn är nog snällare. På kvällen hemma har jag läst William Blakes “Songs of Innocence”, se citatet ovan! Väldigt rara och faktiskt oskyldiga dikter, motsatsen till “Mariage of Heaven and Hell”! Dikter skrivna för barn och som handlar om barnens värld, väldigt rara små verk.

Nu skall vi sova, har ätit god pistou-soppa och härliga chokladrussin!