Kosminen kotinurkka

Eilen olin elämäni mukavimmassa pankissa, jossa viime postauksessa mainittu “mummo” osoittautui mitalin arvoiseksi asiakaspalvelijaksi ja todella sydämelliseksi ihmiseksi. Avasin uuden tilin samalla kun rupateltiin vähän kaikesta ja Madame kertoi hymyillen: “Tämä on tällainen pikkuinen toimipiste, me tunnemme kaikki asiakkaat ja muistetaan jo kasvoista minkälainen tilanne asiakkaalla on!” Tosi herttainen meininki, tuli tosi tervetullut olo ja kaikki vaikuttaa ainakin tähän mennessä toimivan tosi hyvin. Ulkomaanmaksut ovat sitäpaitsi halvempia kuin Suomesta Ranskaan maksaessa – tämä selvisi heti kun Madame sai tietää että Suomessa on myös eurot käytössä! Oli tosi kiva puolituntinen pankissa, hassua. Ranskassa saa joko maailman parasta tai sitten maailman surkeinta palvelua – harvoin sitä samaa neutraalia kohtelua kuin Suomessa!

Illalla hengailtiin Robinin kanssa läheisessä pikkupuistossa ja syötiin SubWayn eväitä. Outoa syödä jotain joka maistuu ihan samalle kuin Suomessa! Muuten puisto on tosi rauhallinen ja mukava, ihan kiva paikka ihan kodin lähellä. Syötiin eväät shakkilaudalla:

Meidän kotikulmat on mukavan rennot. Paljon ihmisiä, vilkasta, muttei turisteja, vain normaaleja pariisilaisia, ei rikkaita vaan sopivan tavallisia ihmisiä. Alésia ja Leclerc on vilkkaita mutta kodikkaita katuja täynnä pikkukauppoja, halpaa tavaraa (Pariisissa löytää kaikkea, esim. vaatteita, sekä tosi halvalla että ihan älyttömän kalliilla, kunhan tietää mistä etsiä), ravintoloita ja markkinoita. Ihanaa ilman turisteja ja jotenkin tosi helppo viihtyä.

Tänään suutuin itsekseni töissä, koska en vaan ikinä jaksa sitä, että jonkun mielestä töissä on hauskaa jos en tiedä jotain tiettyä sanaa tai jos joku ranskalainen juttu on mulle uusi. En sano mitään, mutta ärsyynnyn pitkäksi aikaa – ei ihminen ole tyhmä jos se neljän vuoden asumisen jälkeen vieraassa maassa ei osaa jokaista pientä sanaa! En mä edes tiennyt miksi tätä kutsutaan suomeksi tai ruotsiksi: se pieni esine jolla irrotetaan nidotut paperit toisitaan, joka näytää joltain torahampailta. Huh huh oikeesti, tosi hauskaa etten tuntenut sitä sanaa! Onneksi mun kaverit töissä, Elsa ja Caroline on superherttaisia. Siis oikeesti, meillä on tosi hyvä tunnelma. Tänään sanoivat mulle, että erilaisuus ja ulkomaalaisuus ovat rikkauksia – ja tarkoittivat sitä. Tosi kauniisti sanottu, olen vieläkin ihan otettu. Harmi, että Caroline lähtee viikon päästä pois ja joku uusi tulee taas tilalle. Just kun meillä alkoi olla kolmistaan niin rentoa ja hauskaa!

No nyt vähän töitä ja aikaisin kotiin. Toivottavasti vihdoin taas Kivan kautta! 

Tällä hetkellä viereisestä kopiointihuoneesta kuuluu Carolinen ääni: “Oh putain! C’est quoi ce truc là?!” Meillä on aika vanha kopiokone…

Aamulla olin reipas ja kävin lähimmässä pankissa ennen töitä keskustelemassa uudesta tilistä. “Olen ulkomaalainen, tarkemmin suomalainen, sanon sen nyt heti. Minulla on passi mukana.” Asenne oli siis kovanaama, mutta kassalla ollut mummo vain naureskeli herttaisesti vasten mun Clint Eastwood-asennetta ja selitti, että niiden toimistolta voi tehdä ulkomaansiirtoja heti kun uusi tili on avattu ja siellä on rahaa. Mulla on tapaaminen neljältä, eli töistä on lähtö jo 15:30. Elsa ja Caroline hyväksyivät ja lupasivat itsekin luistaa tosi aikaisin täältä. Mummo pankissa väitti, että niiden nettipalvelustakin voi tehdä ulkomaanmaksuja, mutta anteeksi vain ennakkoluulot, en yhtään luota vanhemman rouvahenkilön internet ymmärtämykseen. Ranskalaiset aina väittävät, että kaikki toimii ja ettei mitään ongelmia tule olemaan – kunnes paperit on allekirjoitettu ja sen jälkeen niitä luvattuja palveluja ei olekaan ja niistä ei kukaan ole edes kuullut. Eli aina täytyy kovistella eikä mummon kiltteys saa hämätä kovanaamaista asiakasta! Hehe.

Töissä liian rauhallista, hillutaan täällä kolme tyttöä, juuri oli keskustelu laihduttamisesta ja ruumiinrakenteesta ja siitä mikä on kaunista. Kauhee nauraminen ja erilaisia versioita selkälihasliikkeistä, kaikki demonstroituina keskellä toimiston lattiaa. Niin me hiiret hypitään pöydille heti kun kissat on poissa!

Kohta lähtö pankkiin ja sen jälkeen ajattelin ehdottaa Robinille kävelyä Kiva-kauppaan Eloveena-ostoksille! Ulkona paistaa aurinko!

Yritän pitää pokerinaamaa töissä kun surffailen salaa netissä. En ole enää yksin toimistolla, sillä Elsa voi jo paremmin eikä tarvitse vakavaa leikkausta. Kunnollinen tyttö palasi heti töihin. Rauhallista ilman pomoja, ollaan hiljakseen ja tehdään rauhassa vähäisiä työtehtäviä – ei liian nopeasti ettei tekeminen lopu kesken. Kohta täytyy soittaa pankkiin koska olen kuukauden ajan taistellut sähköpostitse ja kirjeitse saadakseni nettipankkiini erityistunnusluvut niin että voisin tehdä tilisiirtoja netissä ulkomaille (eli itselleni enimmäkseen). Ranskassa kaikki tällainen on ihan mahdotonta tietenkin ja mua vaaditaan tulemaan koko ajan henkilökohtaisesti paikan päälle. En pysty enkä ehdi, joten tänään täytyy taas soittaa ja selittää tilanne miljoonatta kertaa. Täytyy yrittää olla suuttumatta ja stressaamatta, mutta ei oo helppoa idioottien kanssa tärkeetä asia selvittäessä… Update klo 15:00: Soitin pankkiin ja sain vastauksen, että netin kautta ei vielä voi tehdä ulkomaanmaksuja. Siis mitä?! Missä kehitysmaassa mä oikein asun?! Päätin heti vaihtaa pankkia, huomenna aamulla ennen töitä marssin toiseen pankkiin, avaan tilin siellä ja siirrän rahani vanhalta tililtä. Täytyy vain varmistaa, ettei uuden pankin systeemi ole yhtä typerä…!

Muuten avattiin eilen illalla Robinin kanssa vihdoin se iso pokeri-laukku, jonka sain pomolta. Viime vuonna tai ehkä vuotta aikaisemmin meidän osasto julkaisi pokeri-kirjan ja siitä tehtiin joku special edition, jonka sain pomolta koska se ei pelaa pokeria. Paketti painoi niin paljon ja oli niin iso, että Robin joutui hakemaan sen täältä koska en pystynyt raahaamaan sitä edes metrolle. Eilen ruskean pahvin alta paljastui hieno metallinen laukku, jonka sisällä on painavat aidot pelimerkit viidessä eri värissä ja kaksi korttipakkaa, sekä se ohjekirja. Tästä alkaa toivottavasti pokeriharrastus, tai ainakin musta olisi kivaa jos Robin jaksaisi opettaa mua ja voitaisiin pelata joskus! En halua, että se vain pölyttyy jossain nurkassa.

Kustantamossa työskentelyn paras puoli on kaikki ilmaiset kirjat ja jutut joita saa kantaa kotiin koko ajan – vähän liikaakin. Oon ihan kuin joku pikkutyttö joka pelastaa kodittomia koiranpentuja kadulta – paitsi että pelastan kirjoja joita kukaan ei halua…

Tänään on ollut aika erikoinen päivä täällä toimistolla… Meidän neljän hengen huoneessa istuu ainoastaan minä, ihan yksin, ja olen vastannut neljään eri puhelimeen ja lukenut neljän eri tietokoneen sähköposteja. Pomo lähti kolmen viikon lomalle perjantaina, pressiattasea Emmanuelle lähti yhtä pitkäksi aikaa eilen, ja eilen Emmanuellen assistentti, tosi mukava työharjoittelija Elsa (joka siis tuli Stéphanien tilalle) ilmoitti sairastuneensa pahasti ja joutuvansa tänään leikkaukseen. Elsa oli tosi reipas eilen, ainakin mä olisin ollut kauhusta jäykkänä päivää ennen isoa leikkausta! Eli yksin olen kököttänyt melkein koko päivän – onneksi Caroline kuitenkin on viereisessä huoneessa ja ollaan hengailtu aina välillä! Muuten olisi aika ankeeta. Ihan kivasti siis töitä kun hoitaa neljää eri virkaa… Onneksi Elsa soitti ja ilmoitti, ettei leikkausta tarvitakaan koska on sattunut “lääketieteellinen ihme” ja tyttö palaa huomenna töihin! Huh! Muuten olisi aika rankka viikko tiedossa. Nyt tosin on vuoden rauhallisin aika, joten aika hiljaista on normaaliin työtahtiin verrattuna.

Ihan kiva kun on jännistystä toimistossa, parempi niin! Pari tuntia tätä päivää jäljellä, yritän vältellä töiden tekemistä ja vastata pelkästään puhelimiin loppupäivän ajan… Oon ollut kaikesta hauskasta vapaa-ajan touhusta huolimatta aika stressaantunut ja huolestunut, mutta eilen sattui jotain hassua ja yllättävää, joka jotenkin vapautti ihmeellisellä tavalla. Kotimatkalla vaihdoin metroa normaaliin rutinoituneeseen tapaani kun yhtäkkiä joku vahingossa astuu ihmisjoukossa mun kantapäälle, kuuluu äänekäs RÂTSCH ja mun koko oikeanpuoleisen kengän pohja irtoaa! Ihmisvirta oli vahva, joten ehdin vain kääntyä ja nähdä miten mun kengänpohja jäi kauas taakse keskelle metrokäytävää, ja mumisin nopeast “kiitti vaan jollekin” ranskaksi – ja sitten alkoi naurattaa ihan älyttömästi. Olin kuolla nauruun, joten oli pakko soittaa nopeasti Robinille jotten vaikuttaisi ihan hullulta yksin nauraessani. Robin ei ollut ymmärtää yhtään mitään kun istuin vain puhelimessa ja nauroin.  Hysteerinen nauraminen oli tosi rentouttavaa ja jatkui kivasti koko illan, ja vielä nyt seuraavana päivänä olen rennompi ja paremmalla tuulella! Nauru ei siis ainoastaan pidennä ikää…!

(Kiitos muuten tosi kivoista kommenteista, ne ilahduttaa tosi paljon kun pääsen lukemaan ne heti täällä töissä!!)

 Nyt vihdoin laitan tänne kerralla kaikki kuvat, jotka ovat odottaneet tänne pääsyä jo yli viikon ajan! (Prkl, kuvat ovat tuplasti: ensin pieninä, sitten isompina – ei kannata klikkailla kaikkia pieniä koska alhaalla on isommat versiot selostuksen kera!)

Aloitetaan viime viikonlopusta, jolloin oli aika viileä ja ikävä sää, sellainen suomalainen kesäsää. Löydettiin meidän naapurustosta ihanan upea, iso ja kaunis vanha puisto, jossa ihan varmasti viihdytään jatkossakin (Parc Montsouris).

Karin tuli Luxemburgista meidän luokse vielä yhdeksi yöksi riehumaan, ja aika hyvin riehuttiin kun Robin (joka ei edes juo alkoholia) tippui pöydän ja sohvan väliin pieneen nurkkaan, jonka seurauksena syttyi pieni tuolisota (?). Kuvat eivät imartele oikein ketään, joten valitsin tähän siisteimmät, hehe! Kiitos muuten vielä Karin, oli tosi tosi kivaa!!

Seuraavana aamuna saatettiin Karin metroon, olin töissä pirteänä ja sitten illalla mentiin illalliselle Villen ja ystävänsä Tanelin kanssa. Ville on siis mun serkku, joka nyt yo-kirjotusten jälkeen reilaa läpi Euroopan ja päätti tulla vuorokaudeksi Pariisiin käymään. Tavattiin Saint Germain des Prés:llä ja käytiin edullisesti pizzalla, kun kenenkään budjetti ei ole mitenkään huikea, mutta oli tosi mukava ilta kun pojat kertoivat tarinoita matkaltaan ja annettiin vähän vinkkejä Pariisiin. Käveltiin vielä tosi kuumassa illassa kohti Seineä pikkukatuja pitkin ja näytettiin upeasti valaistu Notre Dame, Saint Michelin suihkulähde ja oikeustalo. Seuraavana päivänä pojilla oli niin tiukka aikataulu, ettei enää ehditty tavata, mutta oli hauskaa nähdä edes yhden illan kun ei kauheen usein muutenkaan tavata! Ville kirjoitti vielä mailia, että seuraava päivä Pariisissa oli ollut onnistunut – jess!

Loppuviikko oltiin Robinin kanssa vaan ihan rauhassa, koska oltiin aika väsyneitä viime aikojen sosiaalisen vyöryn jälkeen. Tein hyvää ruokaa iltaisin ja oltiin vain rennosti kotona. Tänä viikonloppuna sää oli mahtava, lämpö noin 30 astetta ja kirkas auringonpaiste – eli oltiin tosi paljon ulkona. Lauantaina Robin halusi yllättää mut eikä kertonut minne oltiin menossa. Ensin mentiin muuten vaan Louvrelle katselemaan, koska niillä kulmilla en ole käynyt sitten viime syksyn. “Löydettiin” ostoskeskus Louvren alta ja ostettiin sieltä karkkia, jonka jälkeen mentiin turistien keskelle ihailemaan museon upeeta rakennusta, puhuttiin ranskaa kahdestaan (Robin harjottelee), ja sieltä käveltiin Seinen rantaa pitkin yllätystä kohti. Robinin ylläri oli tosi mahtava: en tiennyt, että Seinen rannan yksi vilkkaimmista autoväylistä oli suljettu niin, että sinne oli rakennettu uimaranta! Seineen ei tietenkään päässyt uimaan, mutta rannalle oli tuotu hiekkaa ja ruohikkoa, missä ihmiset makasivat ilmaisissa rantatuoleissa ja ottivat aurinkoa. Oli uima-allas, jossa ilmaiseksi mm. vesijumppaa aikuisille, kioskeja, joissa sai ostaa jätskiä, lettuja, hodareita, evästä ja juotavaa, lehtikioskeja, ja kaiken maailman eri aktiviteettejä miekkailusta hierontaan ja lavatansseihin illalla! Paikalla oli bändejä, pellejä ja erilaisia esiintyjiä. Kaiken on järjestänyt ilmaiseksi Pariisin kaupunki ja rantaelämä jatkuu koko elokuun ajan! Idea on tosi hyvä ja me nautittiin rannalla loikoilusta ja ihmisten katselemisesta koko lauantai ja sunnuntai, kunnes sunnuntai-iltana mentiin leffaan, mutta siitä vasta näiden rantakuvien jälkeen! Tosi kaunista ja tosi tunnelmallista oli ja varmasti mennään pian taas uudestaan!

Louvren alla:

Louvre:

Ja sitten “rannalla”:

¨

Kun syötiin hodareita näkymät olivat kivat:

Robin teki hiekkakakun:

Paikalle oli rakennettu söpö pikkukirjasto:

Ja tällaisia:

Tässä näkyy ehkä parhaiten miten ranta-elämän illuusio on loihdittu keskelle kaupunkia:

Lavatanssien yleisö:

Ja sunnuntaina oli tosi kuuma ja kauheasti väkeä:

Rannalla tuli lopulta kauheen kuuma, yllä olevassa kuvassa olo on kuin grillissä, joten lähdettiin leffaan elokuva-arkistolle! Cinémathèque ei ollut pettymys: rakennus itsessään oli onnistuneen moderni, salit upean isot (Orion on kyllä herttaisen pieni tähän verrattuna) ja ulkopuolella oli terassi, jossa syötiin hyvin ja jonka vieressä iäkäs DJ soitti kivaa vanhaa musiikkia (osittain leffamusiikkia) ja jonka vierellä ihmiset istuskelivat rantatuoleissa ja joivat viiniä. Leffa-arkiston ympärillä on vielä kaunis iso puisto, joka oli täynnä ihmisiä ja tunnelma oli lämmin ja rento – tosi tunnelmallinen!

Nähtiin ensin Bunuelin “La Voie lactée” (1696), joka oli hauska ja älykäs elokuva, joka analysoi katolisuutta, kristillisiä dogmeja sekä uskonnollisuutta. Tosi hyvin kirjoitettu ja näytelty, älymystölle tarkoitettu elokuva – joka tosin teknisesti ja taiteellisesti oli tosi ankea. Tylsät kuvat, surkeat värit, köyhä äänimaailma eikä yhtään musiikkia. Jokin tollaisessa esteettisessä ankeudessa masentaa kauheasti, vaikka elokuvan sisältö muuten olisi tosi hyvä. Elokuva on kuitenkin visuaalinen media ja esseet kuuluvat enemmänkin kirjallisuuteen… Sen jälkeen pidettiin taukoa 20 minuuttia, jonka jälkeen katsottiin vielä Michael Mannin “Collateral” (2004), joka oli erittäin viihdyttävä, sekä hauska että jännittävä! Hyvin kirjoitettu, hyvin näytelty ja täysin epätodennäköinen tarina. Tällä hetkellä mulla on sellainen kausi, että hyvin tehdyt Hollywood-leffat tuntuvat ihan kaikkein parhaimmilta!

Leffojen jälkeen käveltiin Seinen yli koska löydettiin hieno aaltoileva silti, tai siis joka oli rakennettu aaltoilevaksi! Toisella puolella jokea tuli heti vastaan kansalliskirjasto, BNF, joka oli aika hieno näky pimentyneessä yössä. Näkoalat olivat ihan upeat, kauniisti modernit ja suurkaupunkimaiset.

Eilen illalla kun tultiin kotiin olin taas niin onnellinen, että muutin tähän uskomattomaan kaupunkiin! Hieno viikonloppu siis takana, nyt töissä lusmuilemassa – voisi tehdä pari tuntia töitä ennen kotiinlähtöä!

Toivottavasti muilla oli mukava viikonloppu ja hyvää viikkoa!