Kosminen kotinurkka

Robin sanoi pari päivää sitten, että mä olen robootti tai ainakin puoliksi cyborgi. Olisi ihan kivaa olla cyborgi, ei mulla ole mitään sitä vastaan. Syynä se, että jaksan paina viisi päivää viikossa töitä kello kymmenestä aamulla kello kahteentoista yöllä. Tämä koko viikko on ollut juuri sellainen. Kyllä mä olen väsynyt, mutta jotenkin jaksan silti. Vaikka enemmän ja enemmän on sellaisia hetkiä, jona istun aivot ihan tyhjinä, tuijotan jonnekin ja mietin miten päästä taas käyntiin. Yleensä nousen tuolisa/sängyltä, kävelen huoneessa vähän ympyrää, juon, syön (suklaata/jäätelöä) ja jatkan töitä taas. Aika hämmentävää itsekin. 15.6. on gradun palautus ja odotan sitä päivä kuin kuuta nousevaa.

Tänään oli aamulla saksankurssi, joka oli ihan kiva. Analysoitiin yhtä Heinrich Heinen runoa, joka on ihan ok, ei mieletön mitenkään, liian poliittinen mulle. Ryhmä on kiva ja pieni, meitä on kahdeksan. Saksanryhmät on yleensä kivoja kun ne on niin pieniä ja kaikilla on vähän outsider-olo kun kaikki muut haluaa lukea englantia, italiaa tai espanjaa. Meillä on tietty yhteishenki. Opettaja on kiltti ja aika ujo, tosi nuori ja varmasti sen ensimmäisiä kursseja. Herralla on vähän hassut maneerit ja mua vähän ärsyttää sen tosi systemaattinen tapa pilkkoa runot palasiksi. Très scolaire, niin kuin joskus kandidaatti-vuosina. Luulin päässeeni tietyistä tulkintamalleista eroon, mutta nyt ne pakotetaan taas päälle. Juuri sellainen metodi, jota Mme Asso halveksi, ja ymmärrän tasan tarkkaan miksi. Runo ei ole kone, niinkuin meidän opettaja osittain väittää.

Töissä olin vain puoli päivää saksan kurssin takia – tosi luksusta! Ja meillä oli vielä älyttömän rento päivä kun sekä oma pomo, että Stéphanien pomo oli poissa koko päivän, eli hengailtiin kahdestaan toimistossa. Hoidin aika nopeast pois päivän tehtävät: Kanadan yleisradio otti yhteyttä ja halusi haastattelun yhden meidän kirjailijan kanssa, johon otin yhteyttä, ja sovin ajankohdan jne.; käänsin kyseisen kirjailijan kolmen sivun elämänkerran englanniksi ja lähetin toimittajille kuvien kanssa; käänsin englanniksi kirjojen nimiä muille työharjoittelijoille (juuri niille ilkeille); tein valmiiksi pressitiedotteen kun olin saanut kaikki viralliset kuvat siitä yhdestä kokista ja sen ravintolasta; ja hioin kansainvälistä kirjaluetteloa, josta saan palautteen pomolta huomenna (hui). Päivän hauskin työjuttu oli yhteydessä saksalaisiin. Pari viikkoa sitten pienestä Länsisaksalaisesta kaupungista tuli saksaksi (ei edes englanniksi) maili, että niiden pormestari oli antanut kaupungin parhaimmille kokeille meidän tuottaman hienon Suklaa-kirjan ja ne halusivat niihin omistuskirjoitukset. Pormestarin kansliassa oltiin kauhean onnellisia kun vastasin saksaksi, että järjestyy jos ne lähettää kirjat meille. Ja kirjat tuli postissa, sain kirjailijan paikalle ja tänään niihin ilmestyi ne omistuskirjoitukset. Kun lähetin sähköpostia kysyäkseni minne tarkalleen lähetän kirjat takaisin, sain kauneimman ja kohteliaimman mailin mitä ikinä olen nähnyt. Kiitollisuuden määrä oli oikeasti suloinen. Tosi herttaisia ihmisiä, etenkin kun sanoin, että laitan oheen käännöksen siitä, mitä ranskankielisissä omistusteksteissä lukee saksaksi. Grevenbroichin pormestari on mulle kiitollinen ja koko kanslia ja ne kaksi kokkia – arvatkaa tuliko siitä hyvä mieli. Se oli päivän hyvä teko.

Niin, me oltiin siis Stéphanien kanssa kahdestaan toimistossa. Syötiin lounasta muiden tyttöjen kanssa, ja niistä täytyy nyt vaan vielä sanoa, että on tosi kauheeta kun mun ikäiset ja ehkä nuoremmat ihmiset leikkii aikuista ihan naurettavalla tavalla. Niillä on tosi hyvä työharjottelupaikka, mutta ne käyttäytyy ihan kuin ne aina olisi olleet tuolla töissä, 30 tai 40 vuotta. Ne murjottaa enemmän kuin vakituiset, ne on aina kiireisiä, stressaantuneita tai väsyneitä. On outoa, miten jotkut nuoret luulee, että aikuisuus on kireenä olemista ja kaikesta valittamista. Siis ihan oikeesti. Tosi masentava tulevaisuus tolla asenteella!!

Mutta asiaan: Stéphanien kanssa oltiin aika rentoina toimistolla… Kuunneltiin musiikkia, kivaa jota Stéphanie soitti netistä, juteltiin, naurettiin, ja etenkin: katsottiin Salkkareiden päätösjakso netistä!! Ei Bella varmaan ajatellut, kun laittoi linkin edellisen postauksen kommentteihin, että sitä katsotaan ranskalaisten kanssa toimistolla… Ja Stéphanie nauroi tosi paljon!! Se oli tosi hassua, naurettiin molemmat Ismolle ja Sallalle tosi paljon ja niiden naurettaville häille. Stéphanie: “Olen… mitä se tarkoittaa? Tahdon tahdon, c’est quoi? Mitä se nyt sanoi, mikä se yllätys on?” Ja paras kommentti: “Miltä vuodelta tää on? Ai ihan uusi? Näyttää niin vanhalta…” Mä vastasin, että niiden budjetti ei oo mitenkään ruhtinaallinen. Kerroin myös, että Ismo on paras ja että siitä löytyy remixejä netistä. Kannattaa katsoa. Meillä oli siis kahdestaan aika levotonta ja hauskaa! Stéphanie on rento ja hauska, harmittaa, että se lähtee pois parin viikon päästä… Toivon niin, että uusi tyttö ei ole samanlainen takakireä nipottaja kuin ne muut…!

Illan olen tehnyt töitä kotona, koska:

Mulla piti tänään olla esitelmä Rilken runosta saksankurssilla, siitä jonka blogin lukijat valitsivat pari kuukautta sitten, sonetti II,1, Sonette an Orpheus-teoksesta. Esitelmä lykkääntyi ensi viikkoon, koska ollaan, tosi yllättäen, ohjelmassa myöhässä. Hyvä, että lykkääntyi koska mun pitää parantaa sitä vielä. Opettaja antoi jo kirjallisesta osiosta palautetta, että menen liian suoraan tulkintaan, täytää ensin analysoida koneistoa enemmän. Tässä tapauksessa opettaja on oikeassa, koko juttu oli hätäisesti kyhätty. Mutta mä inhoan syvästi runon rytmin analysoimista, koska olen siinä ihan surkea. Tänä iltana on mennyt kaksi tuntia siihen, että vatvon säkeistöjä ja yritän löytää lyhyet ja pitkät tavut, sekä painotetut. Mulla on varmaan joku aivovamma kun en osaa tota yhtään. Jos lukijoiden joukossa on joku joka osaa saksaa ja haluaa miettiä runon rytmiä, tässä se on:

Atmen, du unsichtbares Gedicht !

Immerfort um das eigne

Sein rein eingetauschter Weltraum. Gegengewicht,

In dem ich mich rhythmisch ereigne.

Einzige Welle, deren

Allmähliches Meer ich bin ;

Sparsamstes du von allen möglichen Meeren, -

Raumgewinn.

Wieviele von diesen Stellen der Räume waren schon

Innen in mir. Manche Wind

Sind wie mein Sohn.

Erkennst du mich, Luft, du, voll noch einst meiniger Orte ?

Du, einmal glatte Rinde,

Rundung und Blatt meiner Worte.

Niinkuin huomaatte, kyseessä on ihan sonetti, ainakin säkeistöjen ja säkeiden määrän mukaan. Olen tänään myös tehnyt vertailua siitä miten tämä eroaa perinteisistä sonetti-malleista. Jos lukijoilla on hyviä havaintoja, niitä saa jättää kommentteihin! Tällainen tekninen analyysi on ihan okei ja voi olla tosi inspiroivaa, mutta jotenkin tällä hetkellä tuntuu aika rankalta kun on gradun viimeistely menossa. 15.6, 15.6, 15.6, 15.6, 15.6…

Sain juuri mailia Kirjallisuus ja hengellisyys-kurssin opettajalta, joka lähetti arvosanat. Olin toiseksi paras tuloksella 17/20!! Se oli tosi yllätys, lievittää tyhmää oloa jonka saan tosta Rilken runon rytmin analysoimisesta. Nyt paremmalla mielellä nukkmuaan!

Kiitos niille, jotka luki tänne asti Hauskaa viikonloppua kaikille!

PS. Huomenna pidän vapaapäivän koska illalla on Sophien läksiäispiknik Eiffel-tornin juurella! Kivaa!

Tässä video, joka kosketti mua kauheasti jo lapsena ja koskettaa vieläkin.