Kosminen kotinurkka

Ihan ensimmäiseksi on pakko kiittää viime kirjoituksen kaikista kommenteista, sekä niistä jotka on jätetty tänne sivulle suoraan, että niistä jotka sain sähköpostitse ja tekstareissa. Vaikea oikeasti ymmärtää, että mulla voi olla noin ihania ja kauniita ystäviä ja sukulaisia! Olen ollut oikeasti tosi otettu ja liikuttunut, kiitos kaikesta tuesta!!

Viime päivien ahdistava kuumuus päättyi viime yönä dramaattiseen ukkosmyrskyyn, jonka seurauksena tänään on ollut tyyliin 17 astetta lämmintä. Yli kymmenen asteen pudotus, joka tuntui aika hyvältä, rajansa kaikella nimittäin. Toisaalta tänään oli vähän liian kylmä, eli sopiva olisi jossain välillä 20-25 asteessa. Tosin mulla on aina liian kuuma tai liian kylmä, harvoin sopiva.

Töissä oli tänään ennen lounasta julkkisvieras, näyttelijä Olivier Lejeune, joka signeerasi, tai siis kirjoitti omistuskirjoituksia uuteen kirjaansa, jossa esittelee oman muisti-tekniikkansa, jonka avulla on oppinut todella pitkiä tekstejä näytelmiä ja elokuvia varten. Kyseessä ei ollut mikään tilaisuus, herra näyttelijä sai istua nurkassa ihan vaatimattomasti ja kirjoittaa terveisiä eri toimittajille. Mutta mukava ihminen, saatiin kaikki toimistossa ilmaiset liput, kahdelle hengelle vielä, herran kirjoittamaan uuteen näytelmään, komediaan joka saa ensi-iltansa 5. kesäkuuta. Voisin mennä katsomaan, vaikkei aihe kauheasti kiinnosta, kyseessä on jonkinlainen roskalehden toimituksesta kertova farssi, “Presse Pipole” (kannattaa lausua ääneen ton toisen sanan niin ymmärtää mistä englannin sanasta toi on väännetty… ). Mutta ihan kiva tavata tollasia ihmisiä ja vaihtelua työpäivään.

Olin niin väsynyt, etten jaksanut mennä yksin lounaalle meidän kanttiiniin, koska kaikki kivat tyypit oli poissa enkä viitsinyt mennä ankeilemaan ilkeiden tyttöjen pariin. Surffailin paljon työpäivän aikana, oli niin rauhallista kun pomo oli poissa. Se oli kivaa, vaikka tuntui pahalta ajan haaskaukselta kun olisin voinut tehdä koulujuttuja koko sen ajan. Kauhean tehokasta ajattelua, huh huh! Ihan kiva päivä, Emmanuellella oli synttärit ja Stéphanie oli valinnut nätit korvakorut lahjaksi, joista maksoin tietenkin osan. Edustin meidän koko osastoa Frankfurtin kirjamessuja koskeneessa kokouksessa, se meni ihan hyvin eikä ollut vaikeeta kun mun ei tarvinnut sanoa mitään. Aika jännä nähdä mitä suunnitellaan maailman suurimpia kirjamessuja varten! Vaikka meillä on vain 70 neliötä tilaa, mikä on tosi vähän!

Töistä lähdin tämän viikon huipennukseen (jo tiistaina huipennus – ei ole hyvä juttu!!), eli luentoon, jonka yksi suosikkiprofessorini järjesti Pariisin kauneimmassa kirjastossa, la Mazarine:ssa. (Jotkut ehkä muistaa kun kävin siellä viime syksynä ja olin ihan ikionnellinen?) Tällä kertaa Mazarine:ssa oli vielä kivempaa, koska meidän huippu opettaja oli järjestänyt luennon, jonka aikana saatiin katsella ja kosketella todella vanhoja, harvinaisia ja arvokkaita teoksia. Ensimmäinen oli vuodelta 1488, täysin aito, upea kirja, jonka kaiverruksia ihasteltiin, ja sitten oli toinen vuodelta 1591, jossa oli käytetty eri tekniikkaa kaiverruksiin (puun sijasta nahalle) ja kirjassa oli ensimmäinen kuva kirahvista, joka oli aikanaan siis huippu eksoottinen kun lukijat eivät ikinä olleet nähneet kirahvia! Kolmannessa kirjassa oli myös ensimmäinen kuva ananas-hedelmästä, jota luonnehdittiin tekstillä: “erittäin maukas nana-hedelmä”. Se oli jostain 1500-luvun matkakertomuksesta Etelä-Amerikkaan. Melkein kolmen tunnin ajan saimme ihastella upeita kirjoja, jotkut todella isoja, kuten esimerkiksi käsin väritetty karttakirja 1600-luvun alusta, jossa oli karttoja, kansallispukuja, maisemia sekä mielikuvitusjuttuja (yksisarvisia ja muita eksoottisia eläimiä, joita muka löytyi Brasiliasta). Värit olivat vielä tänä päivänä todella upeat ja kirkkaat. Uusimmat kirjat olivat 1700-luvun alusta. Meillä oli tosi hauskaa, yhdessä kirjassa oli kuva legendaarisesta tappelusta elefantti vastaan virtahepo, josta Plinius vanhempi oli kirjoittanut ja jonka joku matkailija oli muka todistanut Afrikassa. Professori kertoi, että Espanjassa oltiin sitten vähän myöhemmin laitettu elefantti ja virtahepo vastakkain rinkiin ja kaikki odottivat mieletöntä ja rajua kamppailua – mutta mitään ei tietenkään tapahtunut, eläimet tuijottivat toisiaan hölmöinä, ja silloin, opettajan sanoin, “tajuttiin, että Plinius vanhempi valehteli – ehkä aina välillä.” (joo, tällaiset jutut on kirjallisuustieteilijöiden mielestä hauskoja, mutta jokaisella ammattikunnallahan on omat vitsinsä, heh?!)

Professori järjestää tapahtuman kurssilaisilleen joka vuosi, mutta oli niin innoissaan, että olisi varmaan mielellään jäänyt kirjastoon koko yöksi. Kirjaston kuraattori luennoi meille kirjaston historiasta. Kyseessä on siis Kardinaali Mazarin:in yksityiskokoelma, joka on siirretty kardinaalin kuoleman jälkeen, 1600-luvun loppupuolella kardinaalin perustaman korkeakoulun tiloihin, joissa kirjasto vieläkin sijaitsee. Korkeakoulua ei enää ole, tiloissa on mm Ranskan akatemia (ihan Louvrea vastapäätä, Seinen toisella puolella siis), mutta kirjasto on jäänyt alkuperäiseen muotoonsa, joten jopa kaikki sisustus, kaikki panelit, pylväät, jne. ovat Mazarin:in alkuperäisestä kirjastosta, eli hänen omasta palatsistaan lähtöisin. Katossa roikkuvat suurimmat kullatut kristallikruunut ovat itse Madame Pompadourin, joka siis oli kungingas Ludvig XV. rakastajatar ja kurtisaani vuosina 1745-1750. Huikea paikka siis… ja mielettömän hieno ja kiva ilta! Tällaisten juttujen takia tänne kannatti tulla, en ikinä unohda tätä.

Alla seuraa kuvia, jotka otin salaa puhelimella, joten ne eivät ole kauhea onnistuneita aina, mutta ehkä niistä saa jonkinlaisen käsityksen paikasta?

Kurssin jälkeen olin tosi iloinen ja tulin samaa matkaa metrossa kivan tytön kanssa. Aurinko paistoi ja nenässä oli vanhojen kirjojen pölyinen tuoksu. Tekee mieli sittenkin jatkaa tutkijaksi kun saa kokea tällaisia ihania hetkiä!

Kotona olen, yllätys yllätys, tehnyt koulutehtävää, ihan kello yhteentoista asti. Kauheeta. Etenkin kun tehtävänanto on hyvin hämmentävä. Meidän pitää lukea neljä noin 25 sivua pitkää luentoa ja kirjoittaa niistä lyhennelmä, jossa on kaikki tärkein tiivistettynä. Tylsä tehtävä, vaikka sen avulla oppii paljon ja kurssi on se mahtava melankolian historiasta kertova, joka on tosi jännä ja kiinnostava. Mutta jännintä tässä on se, että opettajan kotisivuilla lukee, että lyhennelmän tulee olla 1/15 jokaisen luennon pituudesta, ja esimerkkinä annetaan ensimmäinen luento, joka on muka 75.000 merkkiä pitkä ja joka pitäisi lyhentää 5000:een merkkiin. Mutta, voiko joku oikeesti vaatia, kun luentoja on neljä, että opiskelijat kirjoittavat 20.000 merkkiä yhteensä – pelkkää lyhennystä?? Ihan älytöntä, sairasta! Etenkin kun 5000 merkkiä on noin 9 sivua (4 kertaa 9 on 36 sivua lyhennelmää!!), ja 9 sivua ei ole 1/15 jos ajattelee, että luento itsessään on vain 25-28 sivua. 25 sivua jaettuna viidellätoista on 1,6 sivua. Mutta 1,6 sivua on ehkä tuhat merkkiä. Äärettömän hämmentävää tästä tulee kun annoin wordin laskea opettajan luentojen yhteisen merkkimäärän, ja sain pelkästään 48.700 merkkiä neljästä luennosta. Eli mikä luku se esimerkin 75.000 sanaa ensimmäisessä luvussa on? Ihan totaalisen älytöntä. Lähetin mailia (ilman kaikkea yllämainittua matematiikka tosin) ja odotan kiinnostuksella vastausta. Toivottavasti oikea lyhennelmän merkkimäärä kaiken kaikkiaan olisi 5000, sen saisi nimittäin aika helposti alta pois. 20.000 on ihan eri juttu…

No joo nyt ei saa märehtiä sen enempää, öisin pitää kai nukkua. Kiitos vielä kaikille kerran ihanista kommenteista!! Ette tiedä mitä ne mulle tarkoittavat

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!!

Update: Juuri saamani tideon mukaan, hehe, opettaja, joka näköjään kirjoittaa sähköpostia opiskelijoilleen kello 00:07, ilmoittaa, että lyhennelmä on 1/15 kokonaisuudesta, eli kaikista neljästä kurssista, ja vielä muistiinpanoina eli ei tarvitse hioa kieltä liikaa. Oh yeah!! Nyt helpottuneena nukkumaan! Mieletöntä muuten mihin aikaan saan eri professoreilta sähköpostia, viimeeksi oma professori lähetti korjauksensa klo 7:10 aamulla, ja saksan opettaja lähettää yleensä kahden aikoihin yöllä. Akateeminen vapaus?