Viikonloput kuvina
Sain vihdoin laitettua kuvat koneelle, eli tässä tulee myös samalla viime viikonlopun illalliset ja taidenäyttelyt, ja tämän viikon shoppailut! Tarinoin kuvien välissä tuttuun tapaan.

Näkymä mun työpöydältä oikealle, eli tässä on mun pomon työpöytä ja Eiffel-torni kurkkii tuolla taustalla!

Tässä taas mun oma työpöytä! Meidän tilat ei oo mitenkään suuret tai hienot – tossa mun edessä istuu Stéphanie, lehdistötiedotuksen työharjoitteliaja! Pomo oli muuten poissa siis koko tämän viikon, ihan lomailemassa, ja yritin tehdä parhaani, ettei kaikki olisi ihan sekaisin maanantaina (siis huomenna) kun Johanna palaa takaisin. Mun mielestä onnistuin oikein hyvin, vaikka olin tosi väsynyt niin olin touhukas ja reipas, ja kaikki mikä piti hoitaa on hoidettu. Maanantaina olin ihan raivoissani, koska ne toiset harjoittelija-tytöt on aika tylyjä ja sain vielä kuunnella kuinka ne haukkui ihan uutta harjoittelijaa selän takana, pari minuuttia sen jälkeen, että mukavalta vaikuttanut tyttö poistui ruokapöydästä. Olin siis oikeassa noiden suhteen… valitettavasti! Tosi inhottavaa touhua, mä olin ihan visusti hiljaa, en aio haukkua yhtään ketään selän takana. Sain myös kuulla aksentistani, mikä sai mut ihan tolaltani. Olin niin vihainen, että vielä seuraavana päivänä tiuskin takaisin kun stressaantunut Emmanuelle selitti, että “kuuntele sitten kunnolla ne Johannan viestit, ettei mitään mene ohi, kuuntele sitten kunnolla…” Vastasin: “Mulla on korvat ja ne toimii ihan hyvin.” Joo, ehkä asiatonta, mutta mä en siedä aksentista huomauttamista. En mäkään naura niiden englanninkielellä! Ja se, että ihmisellä on joskus tyhmältä kuulostava aksentti, se ei tarkoita, että tyyppi olisi oikeasti tyhmä. Vai? Onneksi onneksi töissä on Stéphanie, joka on tosi kiva! Meidän molempien pomot oli poissa keskiviikkona, eli syötiin pitkään lounasta kahdestaan, juteltiin kaikkea ja surffailtiin toimistossa, naurettiin ja pidettiin hauskaa. Stéphanie on rento, vilpitön, kiltti ja hauska! Harmi vain, että sen työt tuolla loppuu ensi kuussa… eli noin kolmen viikon päästä. Mutta kiva tutustua noin hyvään tyyppiin silti! Muutenkin pidi hauskaa töissä kun sain käännöstöitä. Käänsin Emmanuellelle sähköpostin, ranska-englanti, jonka se lähetti Jamie Oliverin agentille. Lähetin sähköpostia saksaan saksaksi ja sain kiitollisen ja innostuneen vastauksen. Ja käänsin kirja-uutuuksien nimiä sekä myyntipuheita englanniksi ja annoin luovuuteni laukata ihan vapaana. Itse ainakin ostaisin heti crème brûlée-keittokirjan, jonka nimi olisi “Small Crispy Crèmes (tai Cremes/Creams)”! Työtehtävät on siis olleet hauskoja!




Kuvat yllä on Hachetten rakennuksen pihalta… aika kiinnostavaa arkkitehtuuria jos ei muuta! Pompidoun ajalta kai.






Oikealla Anne, jonka pyysin mukaan Hachetten respasta
Yllä siis kuvia viime viikonlopun hauskasta illallisesta suomalaisessa Estelle’s Café-ravintolassa!

Jono Kandinsky-näyttelyyn!



Sophie ja ystävänsä jonossa Warhol-näyttelyyn. Hävettää kun en ikinä opi ihmisten nimiä ekalla kerralla, anteeksi!!

Nyt on siis ollut neljä päivää vapaata. Torstaina olin pitkällä kävelyllä, mutta tein enimmäkseen töitä, luin tenttiin ja kirjoitin gradua. Perjantaina samoin, tein taas pitkän kävelyn ja tein töitä – mutta uupumus nousi pintaan ja itkin kello kolmen ja kello yhdeksän välillä melkein taukoamatta. Tietenkin tein samalla töitä, luin Auerbachia kiltisti, mutta oli aika paha olo. Ihan vain väsymyksestä. Olen Suomesta palattuani tehnyt joka päivä vähintään kymmenen tunnin työpäiviä, usein paljon pidempiäkin, ja kai se väsymys jossain vaiheessa alkaa painaa. Perjantaina oli siis jonkinlainen pieni hermoromahdus, jota mamma ja pappa saivat kuunnella raukat puhelimessa. Onneksi on niin kiltit vanhemmat, etteivät valita puhelinlaskuista ja jaksavat soittaa kun on tarve puhua! Kiitos!! Perjantaina oli vielä niin totaalisen yksinäinen ja jotenkin hylätty olo. Olin aika hajalla kyllä… Olen vieläkin väsynyt, vaikka mikään ei stressaa tietoisesti, niin on vaikea rentoutua ihan täysin. Koko ajan täytyy tehdä jotain työtä, koko ajan olla tarkkana, ja se vaihde jää päälle. Harmittaa, että perjantain ylimääräinen vapaapäivä meni itkemiseen, mutta ehkä se auttoi, nyt on taas vähän parempi olo taas. Olo parani eilen lauantaina, monesta syystä. Ensinnäkin tein mielettömän hyvää mansikkasorbettia, johon tuli sitruunankuorta, vaniljatanko ja tuoreita mansikoita! Tosi hyvää – etenkin kun nyt on ollut 28 astetta lämmintä. Toistan: 28 astetta!! Ihan älytöntä. Ja ero Helsingin helteisiin on mieletön. Täällä ei nimittäin ole merta, eli ei myöskään ole virkistävää/viileää/jääkylmää merituulta, joka aina helpottaa kuumuudessa. Pariisi on kuin Lille: täällä ei lämmin ilma liiku. Ja jos liikkuu, se on hidasta valuvaa liikettä. Ilma on paksu ja kuuma. Huomiseksi luvattu vielä 28, sitten helpottaa taas. Huh!! 25 astetta riittää ihan hyvin, kiitos. Lauantaina ilahdutti myös mielettömän absurdi joukko-msn-keskustelu, johon osallistuivat Robin, Samir ja Olle. Jutut oli sitä luokkaa, että nauroin noin tunnin verran enkä sen takia itse pystynyt sanomaan muuta kuin : D koko ajan! Hulluja tyyppejä.
Ja sitten, lauantain huipennuksena, menin Annen kanssa merkkivaatteiden yksityismyynti-tilaisuuteen, eli kyseessä oli vente privée, johon Maurelita mielettömän kilttinä lähetti kutsun! Maurelita, jos tällaisia tulee uudelleen, tässä on yksi äärettömän kiitollinen osallistuja – aina!! Meillä oli Annen kanssa ihan mielettömän hauskaa. Ajattelin, että sieltä on kaikki ihanat vaatteet jo viety, koska myynti oli alkanut jo viime viikonloppuna. Mutta ei todellakaan!! Halli oli täynnä ihania, siis aivan upeita vaatteita! Kaikki ihania ranskalaismerkkejä, joita olen rakastanut ja ihaillut jo vuosia, mutta joihin ei ole ikinä ollut tarpeeksi rahaa. Ja nyt kaikki -75%!!! Ihan älytöntä! Hihiteltiin Annen kanssa ihan kauheesti kun löydettiin koko ajan vain ihanampia juttuja. Meni ihan pää sekaisin tuolla!


Anne ostosten jälkeen, kun oli löytänyt pilkkahintaan mm. Tara Jarmonin upean jakun!

Minä itse, aarteet tuolla pussissa!

Kävelin koko matkan tuolta kotiin, 4,5 km. Liikunta teki hyvää ja oli hauskaa kävellä uusissa maisemissa!





Tuolla näkyy mun työpaikka



Kun mun luokse tulee eri kautta, tulee yllättäviä maisemia vastaan

Helmille: Mun lähellä oleva sarjakuva-kerho esittelee ikkunassa teoksiaan
Kokeilin heti mun uusia mekkoja kotona!

Ensimmäinen yllä on Maje-merkkiä! Majella on aina tosi kauniita vaatteita, oon ihaillut merkkiä jo monta vuotta!

Ja toinen on Manoushin, merkki jota hiplailin ihastuneena viime kerralla Vilman kanssa à Lafayette!



Voisin asua noissa mekoissa… oon ihan liian innoissani! Nyt tarvitsen vaaleat korkokengät vielä kesäksi.
Sunnuntai on mennyt kotona. Sisällä on viileämpää kuin ulkona. Olen lukenut huomisen tenttiin, jonne lähden suoraan töistä huomenna… Rankkaa menoa heti viikon alkuun, mutta toisaalta pahin on sitten ainakin ohi. Tentin idea on tosi älykäs: pitää lukea yksi luku Curtiukselta, Auerbachilta, Balthasarilta sekä Spitzeriltä, ja miettiä miten niiden ajatuksia ja metodia voisi soveltaa omaan graduun, eli omaan tutkimustyöhön. Ja jos ei voi soveltaa, niin täytyy selvittää miksi. Tosi älykästä siksi, että kaikille om gradu on kuitenkin vuoden tärkein arvosana, eikä aikaa välttämättä ole kauheasti opetella ulkoa teorioita yksittäistä kurssia varten, ja samalla voi saada uusia ideoita gradua varten ja syventää vanhoja ajatuksiaan. Olen lukenut ja miettinyt, ja ainakin nyt tuntuu siltä, että huomenna menee ihan hyvin. Saan lähteä tuntia aikasemmin töistä, mikä on mukavaa ja voin kerrata vielä jos töissä on rauhallista.
Nyt nukkumaan, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!
helt LJUUUUUVLIGA uppköp!! grattis!:D (vet int va annat ja kan säga, heh.:P) och fast du har hård takt på gång så verkar du också haft de kiva, de e bra att ta pauser och hålla vissa dagar helt lediga ha ja märkt när ja också nu pluggat varje dag. och man får alltid i nåt skede en nervous breakdown i sånhärna hårda tider med mycke stress (jag fick med de här veckoslutet) men de hjälper alltid och så tror man igen mera på sig själv och orkar bättre igen.:) mina prov närmar sig också som tur äntligen och vi fick hyrt lägenhet i berlin, ja och de blir mera och mera sommar hela tiden här, så de finns hopp.;D men nu ska ja läsa till suomen peruskielioppi, ei-infiniittiset verbimuodot ja niiden päätteet.. huh
not for me at all, men man gör sitt bästa.:) kram! vi återkommer! <3
Vilma
toukokuu 25, 2009 at 11:47 ap
Wiiiii! Utsikt och kläder! Fina fina. Och bilderna på Paris får mig att längta tillbaka.. Ditt jobb har lovande utsikter i alla fall! Kram
astrid
toukokuu 25, 2009 at 6:02 ip
Manoush är ett av de största favoriterna, alltså jag dööööör för din klänning därifrån e så ljuvlig!!! Jag köpte en fin hund-katt-tulpanklänning med världens attityd då vi var i Paris för 2 år sen, och så råkade jag hitta den finaste festkappan(?) jag har (vackert mörk kobolt av silke med tre knappar som e stora – typ 5cm diameter) släta fyllda silkesbollar) OOOOHH!! Fast gillar inte alls årets sommarkollektion, ser halpis ut! du fick fynda ur en bättre säsong
Bella
toukokuu 25, 2009 at 7:36 ip
hej älskling!!!
HUR MÅR DU NU DÅ?jobbigt o kracha men ibland kommmer väggen emot och du jobabr så hårt på jobbet o me dina projekt så int undra på o så lite sömn o stress till så har man en ganska nice coctail!
kom ihåg att du inte alltoid måst va perfekt!för du e alltid duktig.man ska inte kracha i väggen för ofta!!!
bryr mig för mycket om dej, du ska itn må dåligt!
o voi vittu såna flickor, skit i dem. idioter. o aksenten, nå ja älskar ju personligen acccenter o ja vet att du jobbat hårt på att få bort din!o som min franska kaveri sa så han tyckte int du hade accent, o man har ju bättre o sämre dagar me sånt å!!
okej, huhhu!
fina kledjun jättevackra!ja vill å ha!men som sagt 66cent på kontot.. o mina fina gula solbrillor gick sönder på klassresan, vill ha nya!ja lyckas alltid söndra eller tappa eller glömma alla mina solglasögon har gjort d eme minst tie par asså!!!
puss!!!!sköt om dej!!!
idA
toukokuu 25, 2009 at 7:51 ip
aijoo o när ni nu tala om kläder så så världnes coolaste leggins i uffens fönster så msåt gå fråga efter dem!!!!:D
puss!
idA
toukokuu 25, 2009 at 7:53 ip
Huh! Mullakin oli perjantaina tosi paska, hylätty ja yksinäinen olo. sattumaako? i don’t think so. Koita selvitä ja olla kiltti itselles. tää on sitä niin sanottua strugglea, josta räppärit puhuu.
hieno sarjisikkuna, vitsi ku oltais saatu se galleriatila haltuun. ihana manoush-hörhäke.
Helmi
toukokuu 25, 2009 at 8:45 ip
Jag tycker du hade all rätt och svara så till praktikant-tjejen. Ibland måste man bara säga till ordentligt!Kom ihåg att kropp och huvud måste få vila och det är ingen skam eller nåt fel med det! Tvärtom! Du har hittat urvackra klännningar! De passar dig utmärkt!kram
Kari
toukokuu 26, 2009 at 9:13 ap
Oi miten ihqut mekot, kuolen kateudesta kun en päässyt itse !!! Ensi kerralla on pakko…
Kivat kuvat raflasta (olen itse kaamean näköinen taas), mikä jymymenestys ! Yritän “goupilloida” uuden illan kesäkuuksi, palaan asiaan spostilla. =)
Maurelita
toukokuu 26, 2009 at 12:53 ip
Vilma: Tack för gratulationerna!!
Älskar nog klänningarna helt massor! Och du har helt rätt, det lönar sig att hâlla paus i allt arbetande minst en gâng i veckan och bara koppla av! Int orkar man annars. Hörde av Ida om er lägenhet i Berlin, grattis!! Den är pâ bra ställe förstod jag av Ida? Helt super, nu vet att du att du fâr en semester pâ sommaren! Men varför ska ni plugga finsk grammatik?? I don’t get it! Men lycka till i alla fall, kämpa pâ!! Snart är det sommar och semester
kram!
astrid: Javisst, utsikten här pâ byrân är inte illa!
Lite flott nog, för det är ganska trângt här inne nog…! Inte modernt direkt. Härligt att du gillade mina nya kläder!
Du är givetvis välkommen hit pâ besök om du saknar tillbaka i nât skede igen!
Bella: Alltsâ du vet inte hur jag tänkte pâ dig där pâ vâr vente privée!! Du skulle ha fyndat där alldeles underbara saker, jag lovar! Blev nästan sur att du inte fick vara där! Har inte kollat Manoush nya collection, mâste kasta en blick pâ den!
Härlig kommentar, tack!!
Ida: Tack för din härliga kommentar!! Det är nog sâ, att fast man försöker vara tuff och stark sâ verkar det alltid komma emot en gräns i nât skede, dâ man inte mera orkar hâlla pâ som en galning. Nu har jag ca tre veckor kvar och väntar nog med iver pâ lediga kvällar och sömn om nätterna!! O du har helt rätt gällande accenten, när ja e trött har ja en mycket starkare accent än om ja e pigg! O pâ jobbet e ja oftast trött för att vakna klockan 8 e int sâ där jättenaturligt för mig
Jag försöker att int bry mig! Synd annars om dina fina gula brillor, men som tur finns dom förevigade pâ bild
Solbrillor o vantar e det man alltid tappar bort! Har du ren köpt dom där världens coolaste legginsen du hittade pâ UFF? Stor kram!!
Helmi: Kiitos
Miten mulla, sulla ja Vilmalla oli kaikilla huono päivä perjantains?! Mystistä… Toivottavasti sulle on taas parempi olo!! Oot ihan oikeessa, mutta välillä on hankalaa hyväksyä ettei aina ole täydellinen ja tosi tehokas kaikessa. Perfektionismi tympii välillä. Ajattelin heti sua kun näin ton sarjiskerhon ikkunan, tosi tunnelmallista jotenkin
Toivottavasti sulla on kaikki hyvin!!
Kari: Roligt att du gillar klänningarna, jag e sâ kär i dem bâda!! Men du har rätt, man mâste nog vila ibland – jag försöker skapa möjlighet till det trots dessa sista veckors extrapress och brâdska! Nât litet som för tankarna bort frân allt arbete, sâ ska det nog vara! Hoppas du har en bra vecka!! kram!
Maurelita: Kiitos
Sun on ihan oikeesti pakko mennä tonne ensi kerralla, siellä oli niin mieletön määrä aarteita, siis todellisia löytöjä! Jess hyvä, ilmoittele uudesta illallisesta! Estellen paikka oli mukavan kodikas ja oli kivaa olla tervetullut, toisin kun viime kerralla kun oltiin liian äänekkäitä…!
bubuina
toukokuu 27, 2009 at 1:07 ip