Kosminen kotinurkka

Hui mikä viikko… aika väsynyt olo nyt! Huomenna vietetään onneksi toisen maailmansodan päättymisen muistopäivää, mikä lahjoittaa kaikille ylimääräisen vapaapäivän ja ihanan pitkän viikonlopun. Mennään nyt taas kronologisessa järjestyksessä, etten kiirehdi innoissani asioiden edelle…

Maanantaina olin ekaa päivää yksin toimistossa pomoni assistenttina. Pomon nimi on siis Johanna. Meillä on puoliksi avoin toimisto, koska ollaan läheisessä yhteistyössä Service pressen-kanssa, eli lehdistö-osaston kanssa. Siellä on vakituisena Emmanuelle, joka on tosi mukava ja Johannan ystävä, ja hänen assistenttinsa Stéphanie, joka on kiltti ja on auttanut mua teknisissä jutuissa viikon aikana. Nämä tiedot enimmäkseen yleisenä tietona, niin että jatkossa voin puhua sujuvammin näistä ihmisistä. Ekana päivänä olin aika pihalla, ainakin osittain, ja olin aika hermostunut. Ei ollut mikään loistava päivä, etenkin kun ne muut harjoittelijatytöt on aika tympeitä ja ärsyttäviä. Ne pitää mua selvästi outona, ja vaikka olenkin outo (= ulkomaalainen) niin ei sitä tarvitse näyttää noin selvästi. Onneksi Johanna on tosi hyvä tyyppi, ja myös Emmanuelle ja eräs hauska Farou, ovat tosi kivoja mua kohtaan, sydämellisiä ja ovat ottaneet sellaisen kivan kollektiivisen ätit-roolin mua kohtaan. Eli ainakin ne ihmiset joiden kanssa olen väkisin tekemisissä joka päivä ovat tosi mukavia. Se on tärkeetä.

Tiistai, toinen päivä, oli vain yksinkertaisesti uskomaton. Tuli töihin kymmeneltä, vähemmän hermostuneena, ja aloitin työnteon. Tiesin kyllä, että Johanna oli lähdössä jonnekin tapaamiseen kello kahdeltatoista, mutten ollut tajunnut, että mun piti tulla mukaan. Lähdin siis hieman hämmentyneenä toimistola parin tunnin jälkeen. Päivästä tuli eräs elämäni tähän mennessä oudoimmista ja jännittävimmistä. Meitä odotti alhaalla taksi, jossa istui Michelin tähden-kokki (linkki on herran kotisivuille). Herra oli tosi rento ja mukava, ja ideana oli siis, että me saatettiin hänet France 2 tv-kanavan haastatteluun.

Taksi kurvasi France Télévisions (Ranskan YLE) pihaan ja olin vähän, että huh huh. Mentiin kaikki kolme aulaan ja kun odotettiin, että meitä tultaisiin hakemaan, aulaan astui näyttelijä-ohjaaja Mathieu Kassovitz (tuttu Améliesta sekä Spielbergin München-leffasta, ja joka IMDB:n mukaan tällä hetkellä ohjaa uutta elokuvaa). Kun kysyin jälkeenpäin Johannalta, huomasiko hän Kassovitzin,  Johanna sanoi, että huomasi mutta yritti olla huomaamatta ketään. Eli Johanna ainoastaan näki Kassovitzin, kun taas mä näin Kassovitzin samaan aikaan kun herra näki mut! Haha, parempi suoritus siis. Päätin heti kun näin tyypin, että aion katsoa sitä silmiin, ja niin tein, ja se katsoi mua pitkään, tosi mukavalla tavalla, kunnes sitä tultiin hakemaan jonnekin tapaamiseen. Mathieu Kassovitz siis näki minut, heheheee!

Ja sitten meidätkin haettiin, todella mukava ja sydämellinen rouva, joka jutteli mun kanssa kaikenlaista. Hengailtiin aika kivassa vierailijoiden loungessa, kunnes kokki haettiin meikattavaksi. Sillä aikaa minä ja Johanna saatiin mennä katsomaan France 2:n säätiedotuksen kuvaamista! Se oli tosi hauskaa ja sain samalla tavata säätiedottajan, jonka olen nähnyt melkein joka päivä tv:ssä tänne saapumisen jälkeen! Sekin oli mukava tyyppi ja veti tosi rutiinilla kuvaukset kerralla purkkiin. Meillä oli tosi hauskaa Johannan kanssa, päästiin myös katsomaan aamu tv:n studiota (télé matin), ja hengailtiin ja naurettiin.

Sitten mentiin seuraamaan kello 13 Uutislähetyksen kuvauksia, koska lähetyksen lopussa meidän huippukokin piti esiintyä vähän niinkuin loppykevennyksenä. Me oltiin siis paikalla, koska kokilta oli juuri ilmestynyt Hachetten julkaisema keittokirja, eli oltiin siis Hachetten edustajina paikalla. Studio oli mielestäni hieno, koska kokonainen seinä oli kokonaan lasia, mikä päästi sisään hienoa luonnonvaloa studioon. Ja studion ympärille oli rakennettu toimittajien työhuoneet, mutta kaikkien huoneiden seinät olivat lasia, joten vaikka käytävät olivat kapeita koko kerroksen tunnelma oli ilmava ja tilava. Tavattiin uutistenlukija, joka oli kiireinen mutta ihan ystävällinen. Tapasin suuren määrän muitakin toimittajia, mikä oli mukavaa, Johannalla on todella hyvät kontaktit ja esitteli minut perusteellisesti kaikille. Hymyilin ja kättelin ja kuuntelin, koska olin aika hämilläni enkä aina keksinyt mitään älykästä sanottavaa. Yhdelle toimittajalle Johanna kertoi, että olen ollut Suomen tv:ssä teininä töissä, ja jouduin kertomaan Xtra-seikkailustani toimittajalle, joka heti sanoi: “Etkö haluaisi olla tv:ssä töissä taas uudestaan?” Olin aika sanaton, sanoin vaan, että joo olis ihan kiva ehkä joskus joo… Mutta Johanna vastasi päättäväisesti, että Ina on nyt tällä hetkellä kustannusalalla. (Johanna kertoi tätä tarinaa toimistolla kaikille seuraavana päivänä, olin muka “charmeuse”…) Luulen, että punastuin.

Kuvausten seuraaminen oli kivaa ja tekin voitte katsoa haastattelun täällä (kesto viisi minuuttia, sanokaa jos linkki ei toimi, firefoxissa toimi, mutta safari kaatui kolme kertaa jostain syystä). Huomasin nyt, että tossa videolla on haastattelun lopussa nauhoitetut katsojien kysymykset, yksi kysymys on tullut Lillestä. Kehotan etenkin niille lukijoille, jotka opiskelevat ranskaa, tässä on aika kiva kuullun ymmärtämis-tehtävä!

Kun lähetys oli purkissa, lähdettiin Johannan kanssa taksilla Montparnassen Fnaciin (jossa monet lukijoista ovat kanssani käyneet), koska siellä oli toisen Hachetten julkaiseman keittokirjan julkaisubileet. Söin tosi hyvää aidon lihavan italialaisen tädin leipomaa pizzaa, hyvää risottoa ja jälkiruokais pannacottaa. Tapasin lisää eri lehtien toimittajia, naisten lehtien ruokatoimittajia enimmäkseen. Olin aika uupunut jo tässä vaiheessa.

Viideltä lähdin suoraan koululle, pää aika pyörryksissä ja väsyneenä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ja jännitystä oli ollut vähän liikaa. Koululla oli ryysis, mutta rakennukseen pääsi sisään ja luokkahuoneen ulkopuolella tapasin kurssikavereita. Juteltiin kaikki siinä noin 20 minuuttia, kunnes herra opettaja soitti yhden tytön kännykkään ja kertoi, ettei häntä päästetä ollenkaan rakennukseen sisään. Siis häh, opettaja ei pääse työpaikalleen?? Herra odotti ulkopuolella parin muun oppilaan sekä kreikkalaisen vierailevan professorin kanssa. Professorit päättivät sitten, että mennään Luxembourgin puistoon pitämään luento. Se oli kiva idea, tosi mukava. Ensin opettaja halusi luennoida tämän de Medicien rakennuttaman suihkulähteen edessä:

Mutta ei löydetty tarpeeksi tuoleja, ja professori joutui ottamaan turisteista kuvia, joten jatkettiin romanttisen vanhan katoksen alle.

Katoksen alla pikkupojat leikkivät sotaleikkejä vesipistoolien kanssa, eivätkä ollenkaan ujostelleet meidän edessä. Koko luennon aikana meidän ympärillä juoksi 2-7-vuoden ikäisiä kiljuvia poikia, jotka välillä jäivät tuijottamaan meitä hyvin kiinnostuneina. Pari poikaa seisoivat niin kauan professorin vieressä ja katselivat herran papereita, että professori pyysi poikia jakamaan meille monisteita. Sen he tekivät, iloisina ja aika ylpeinä saamastaan tehtävästä. Se oli aika söpöä. Ja professorit olivat muuten molemmat tosi iloisia, “Nyt saa tupakoida luennon aikana, hehehe!”, ja istuivat siis tupakka suunpielessä, tekivät muistiinpanoja ja kommentoivat toisesta vapaasta suunpielestä. Täytyy sanoa, että koko tilanne oli romanttinen ja inspiroiva. Voisin aina kuunnella luentoja tällaisessa ympäristössä. Ai niin, kerran kurssi keskytyi kun opiskelija mielenosoittajat pakenivat puiston läpi juosten, mellakkapoliisit perässä.

Täytyy myöntää, että tämän tiistain jälkeen olin onnellinen, mutta hyvin väsynyt ja hämmentynyt. Toisaalta tulin tänne juuri tällaisten päivien toivossa, olen toivonut seikkailuja ja yllättäviä tilanteita. Ja rakastan sitä miten rentoja ranskalaiset ovat eri tilanteissa ja miten luonnollisia myös poikkeustilanteet ovat. Ja Pariisi on romanttinen kaupunki…

Onneksi keskiviikkona ja torstaina olen ollut vain kiltisti toimistolla. Ei nuori sydän olisi kestänyt enempää jännitystä tälle viikolle… Olen pärjännyt ihan kivasti toimistolla, yritän kuunnella tarkkaavaisesti mitä Johanna sanoo, teen muistiinpanoja ja yritän kokeilla rohkeasti uusia juttuja. Eniten ujostuttaa mennä muiden toimistoihin hakemaan informaatiota tai neuvoja. Etenkin kustannustoimittajat jotenkin jännittävät, koska jotkut niistä ovat tosi stressaantuneita ja niitä ärsyttää myyntipuolen tyypit… Heh. Mutta kai sitä pikkuhiljaa alkaa pärjäämään. Tänään juttelin Johannan kanssa kun mentiin samaa matkaa metrolle, ja sanoin, että mun on vaikea hyväksyä sitä, etten vielä osaa kaikkea. Koska haluan olla itsenäinen ja hoitaa työni itse, ja mua ärsyttää etten opi tarpeeksi nopeasti. Johanna sanoi, että ymmärtää tosi hyvin, mutta että saan kysyä vaikka tuhat kertaa eri jutuista, kunhan ymmärrän mistä on kyse. Arvostan tosi paljon sitä, että Johanna kertoo minulle kaiken mitä tapahtuu, mitä tekee, vaikken itse olisi asian kanssa suoraan tekemisissä. Johanna haluaa opettaa mulle ammatin kunnolla, ja se on mielestäni hienoa ja olen tosi kiitollinen. Myös siksi haluan tehdä parhaani enkä tuottaa pettymystä.

Nyt on kolme päivää vapaata, ja aion nukkua, käydä lämpimässä auringonpaisteessa kävelyllä ja kirjoittaa gradua. Tänään luin Curtiusta illalla, olen yrittänyt tehdä kouluhommia joka päivä töiden jälkeen, mutta tiistaina olin kyllä liian järkyttynyt. Viikonloppuna on onneksi aikaa.

Hui mikä viikko, kaikki tuntuu aika epätodelliselta.

Kiitos kaikille tosi kannustavista ja ihanista kommenteista!!! Olette tosi ihania ystäviä! Hyvää viikonloppua!!