Kahden viikon juhlat
Olen nyt kotona Pariisissa kahden viikon Helsingin vierailun jälkeen. Pahoittelen, että blogi jäi päivittämättä niin pitkään, mutta se johtui siitä, että Suomessa oli ihan liian hauskaa, en ehtinyt istua kunnolla tietokoneen ääressä! Tässä tulee nyt kauhea määrä kuvia, olen yrittänyt valita parhaat 858:n kuvan joukosta, ja mielestäni nää kyllä edustaa aika pitkälti sitä mitä kahden viikon aikana tehtiin: syötiin, juhlittiin, tavattiin ystäviä koko ajan ja pidettiin tosi hauskaa! Vaikka sää oli hirveän kylmä, seura oli mitä parhainta.
Täytyy vielä kiittää kaikkia, en ikinä olisi osannut odottaa näin lämmintä ja sydämellistä kohtelua!! En voi ymmärtää miten mulla on niin rakastava perhe ja niin ihanat ystävät! Kiitos kaikille, ihan koko sydämestä. Vaikka tuntui aamulla aika surulliselta lähteä, niin koko päivän ajan mua on lämmittänyt kaikki se rakkaus ja ystävyys joita mulle annettiin näiden viikkojen aikana. Se oli tosi koskettavaa.
Ja nyt niihin kuviin – pienemmät kuvat saa klikattua isoiksi! Kuvateksteissä on selityksiä tapahtumista ja henkilöistä!

Vilma ja Robin tuulettavat ekana iltana jälleennäkemistä
- Vilma ja Robin tuulettavat ekana iltana jälleennäkemistä
- Pappa ja mamma tarjosivat heti herkullista pääsiäisruokaa
- Fanny ja Ida Fannyn ja Marien uudessa kivassa asunnossa
- Ida Bar 9:ssä :) Ihan huippua!
- Pääsiäisillallinen
- Vilma ja Toni kivassa kämpässään
- Robin ja Helmi Vilma ja Tonin luona
- Helmi
- Ryhmäkuva metrossa 1
- Ryhmäkuva metrossa 2
- Samir & Robin metrossa
- Vilma, Toni ja Samir metrossa
- VENETIAN SNARES LIVENÄ!!!
- Robin poltti sormensa sähkötakassa
- Fanny Café Kafkassa
- Jockum Kafkassa
- Vilma lukee pääsykokeisiin Strindiksessä
- Strindberg
- Samir & Robin
- Arnold’s
- Vilma underground
- Bella aamukahvilla Ursulassa
- Bella & Jockum
- Bella & Robin
- Mamma
- Turistikuva: spora ajaa uutta reittiä!!
- Samirin synttärilahjaa valitsemassa. Ostettiin Mini-Uzi, joka vilkkuu ja värisee.
- Oopperassa katsomassa tosi kahta tosi jännittävää modernia tanssi-esitystä! Tosi raikas ja ilahduttava kokemus mulle, näen niin harvoin tanssia.
- Bigi ja famu Ooperassa
- Mamma ja Vilma, jolla oli kaunis mekko
- Karin & minä Beetrootissä. Oli hauska nähdä, Kartsa!!
- Kartsa.
- Samirin synttärit!
- Päivänsankarin Uzi
- Samir ja Robinin lahja
- Samir, Toni ja sininen puutarhatonttu
- Ryhmäkuva!
- Lisää ryhmäkuvaa
- DTM
- Vilma, minä ja Samir
- Experimental
- Vilma, minä ja Toni
- Helmin hieno radio
- Helmi keittiössään
- Jussi Helmin keittiössä. Helmin luona oli tosi kiva ilta!!
- Toni, Helmi ja Jussi
- Helmi leipoi pullia kaikille iltapalaksi
- Jussi ja minä
- Robin uudessa 9ssä!
- Käytiin Valtterin kirpputorilla, olin siellä ekaa kertaa
- Helmi ja Jani katsovat pinssikokoelmaa
- Robin osti nää lasit
- Ostin tän takin, vaikka Helmi sanoi, että se on ihan Hilary Clinton! :P
- Mustikkapipo
- Zebra
- Tuomiokirkon edessä
- Famu, fafa ja Bigi
- Turisti meren rannalla
- Ida
- Saatettiin Ida bussiin
- Fashion Paris
- Olle ja Robin
- Bellan kauniit ja herkulliset tarjoilut
- Bella, Jockum ja Robin
- Sebastian, Jockum ja Robin
- Bella ja Cola
- Katsastettiin uteliaina Stockan uusin kerros
- Lama iski
- Mirva ja ystävänsä (sori en muista nimeä enää!!)
- Vilma Kurvissa
- Suomalaiset karkit on parhaita
- Monsterit
- Vilman polvisukat
- Aina yhtä söpö Ami Bulevardin Kahvihuoneessa
- Olle ja minä Ollen ja Elinan luona
- Elina, Olle ja Robin
- Bella ja minä tarjotaan Robinille leipää
- Robin Loisteessa
- Samir Loisteessa, kirjaimellisesti
- Samir & Jani
- Vilma & Toni
- Robin värjäsi hiukset
- Siivosin vanhan huoneeni ja vein lapsuuden aarteita, joita olin säilyttänyt hirveet määrät, kellariin!
- Tyylikkäästi Glon baarissa
- Minä ja Bella
- Viimeisenä iltana Glossa
- Jockum Glossa
- Tänä aamuna taksissa, kun papan autosta oli puhjennut rengas
- Robin saattoi kentälle
Otin aika paljon maisemakuvia myös, koska kaupunki oli jotenkin niin raikkaan ja uuden näköinen!



Helmi
Näytteitä muilta Venetian Snaresin live-keikoilta, jos lukija haluaa saada vähän makua siitä millaista Tavastialla oli! Tavastialla ei varmaan ikinä ole ollut yhtä sairasta keikkaa… jos epäilet, kuuntele näitä näytteitä!!
Dance Like You’re Selling Nails:

Loop

Vilma lukee pääsykokeisiin Strindiksessä

Arnold's

Bella aamukahvilla Ursulassa

Oopperassa katsomassa tosi kahta tosi jännittävää modernia tanssi-esitystä! Tosi raikas ja ilahduttava kokemus mulle, näen niin harvoin tanssia.

Samir ja Robinin lahja


Vilma, minä ja Samir

Jussi Helmin keittiössä. Helmin luona oli tosi kiva ilta!!

Robin osti nää lasit







Aina yhtä söpö Ami Bulevardin Kahvihuoneessa



Viimeisenä iltana Glossa
Nyt kun lukija on kahlannut näitä kuvia läpi pari tuntia, lisään vain lyhyesti, että tuntuu ihan kivalta olla täällä taas, omassa kämpässä. Kaipaan kyllä ihan kamalasti perhettä (oli niin kivaa asua taas kotona, tuli sellainen pikkutyttö-illuusio ja turvallisuuden tunne) ja ystäviä… Rankkaa olla erossa!! Mutta toisaalta, jälleennäkeminen on aina sitä hauskempaa! Peppi Pitkätossu sanoi jossain kirjassa, ettei voi tulla takaisin jos ei ensin ole ollut poissa.
Pariisissa surkea sää, sadekuuroja ja 15 astetta. Mutta oli silti kiva kävellä metrolle kirjastolta, kun puissa on suuret lehdet ja ihmisiä paljon joka puolella. Olin perillä siis jo yhdeltä iltapäivällä, joten ehdin olla seitsemään asti kirjastossa tekemässä tutkimusta sitä saksan runo-analyysiä varten (valitsin sitten sen vaikeamman runon, josta muutkin pitivät enemmän). Olen syönyt suomalaisia karjalanpiirakoita ja ranskalaista sinihomejuustoa – sopivat hienosti yhteen! Vaikka on vähän haikea olo ja työt ja kaikki kouluhommat jännittävät aika paljon, toukokuusta tulee ihan sairaalloisen kiireinen, tein tänään puolentoista tunnin ajan yksityiskohtaista työsuunnitelmaa, jotta saan kaiken hoidettua, ja se suunnitelma edellyttää töitä joka päivä aamu kymmenestä keskiyöhön. No, kyllä sitä aina pärjää, olenhan nuori ja sisukas! Niin siis, tästä kaikesta stressistä ja huolista huolimatta, mulla on hyvä olo kun Suomessa oli niin kivaa. Kiitos siis vielä kaikille hienoilla ystäville ja sukulaisille!! Kaipaan teitä jo nyt ja toivottavasti nähdään taas pian!! Rakastan teitä todella paljon.
Nyt nukkumaan!






















































































































































































































äntligen kom det lite bilder! så roligt!! vad fina!
astrid
huhtikuu 26, 2009 at 12:49 ip
heeej! ja älskar dej också!det var skitkul o ses!!kommer sakna dej också!! kul bilder, tog genast en av dem på mej som profilpicture till fb!!!pusspuss!!
idA
huhtikuu 26, 2009 at 4:41 ip
kivoga bilder! ja stjäl också några
kram!
Vilma
huhtikuu 26, 2009 at 7:49 ip
Tack det var härligt att ha dig här,Bloggen hade ljuvliga bilder fina minnen åt oss alla TACK!
mammutti
huhtikuu 26, 2009 at 8:00 ip
astrid: roligt att du gillade bilderna!
Hoppas du har det bra! Jag har inte ännu hunnit se på din blogg efter resan, men skall nog ta en titt under de kommande dagarna!
idA: bra att du tog bilder till facebook, gör mig glad! Det var super att se dig, hoppas du har det bra i Lappfjärd!! Kram!
Vilma: Thanks! Var just o kollade din blogg, jättemysiga bilder igen! Saknar dig massor, hoppas du har det bra! Kram!
mammutti: Det var härligt att bo hemma, saknar redan nu tillbaka till den tryggheten! Kiva att bloggen kunde göra dig glad! Stor kram!
bubuina
huhtikuu 26, 2009 at 9:53 ip
Hej kollega:) Det var huippu att se dig! Det är alltid jätteskoj och snacka med dig, man kan snacka vad som helst. Blev lite lättad när jag tittade på dina bilder och så att du trots att vi bytte ställe hade besökt Strindberg;) Jättefina bilder. Du verkar ha haft en lyckad hemvistelse! Hörs igen puss och kram! Ps. var har du hitta de där barbie-karkkina, om det nu var karkki??
Kari
huhtikuu 27, 2009 at 1:31 ip
ja ha int ens märkt nå barbiekarkkina, lite coolt isåfall, men sku föredra my litte poney, tatueringen i ära liksom.
de bra här!haft en skiiitbra helg, stekte plättar till alla o hade plättkalas på gården, o spela fotis o kubb o bädis,(o drack öl o cider,, o rökte..aiaiai)som ja lider nu av pga mega halsont…man lär sig aldrig, nu måst ja vila. sen senare ti butiken o köpa immun o vitaminrika pridukter, puss
idA
huhtikuu 27, 2009 at 2:46 ip
Tiedoksesi: Jos törmäät ongelmaan tai tulee asiaa WordPress.comista, niin nykyään se on mahdollista myös suomenkielellä: http://fi.forums.wordpress.com/
Apuasi
valvoja
Ps. Voit poistaa tämän kommentin, jos haluat, halusin vain ilmoittaa tästä. Kiitos.
apuasi
huhtikuu 27, 2009 at 4:06 ip
Fina bilder från synbarligen fin semester – tack för ditt sällskap!
P.S. Vovvan heter Cava, som skumppan, inte Cola (fel färg, juh).
Ses på sommarn!
Bella
huhtikuu 28, 2009 at 10:35 ap
Kari: Jag har varit så glad att vi lyckades träffas, det var så roligt att hänga med dig igen!!
Under min tid i H.fors nu var jag säkert 5-6 gånger på Strindis, så det var mer än tillräckligt
Det var en lyckad resa, mest tackvare alla ljuvliga vänner, bl.a. du! Barbie-karkkina, som jag aldrig själv hann smaka på för att Robin åt dom alla, var ett fynd på Filmtown i Kurvi, Sörnäs! Storkram!!
idA: Jag märker att du int i så fall kollat alla bilder
du tittade bara säkert dem med dig själv
när ska du annars ta din tatuering? ditt veckoslut låter superroligt!! o ja e stolt att du kämpar med att sluta röka (ser du, genast fick du ont i halsen!) Int måst man ju säga nej till allt ohälsosamt, men ändå är det skönt att ta hand om sig! Stooor kram!
Bella: KIva att du gillade bilderna och förlåt för mokun med Cavas namn!! Nolo!! Skall byta ut det nu genast! Och jag väntar redan nu på att träffa er på sommaren! Sköt om dig, stor kram!
bubuina
huhtikuu 28, 2009 at 10:08 ip