Kosminen kotinurkka

Tänään syötiin aamiaista mun luona, käytiin maksamassa mun pesukone (joka saapuu parin viikon päästä kotiin, jess!), ja käveltiin kohti Les Halles:ia. Käytiin katsomassa elokuvakeskusta, Forum des Images:ia ja Truffaut-kirjastoa, jotka pappa tietenkin halusi nähdä, ja löydettiin kivoja paikkoja siellä, missä sai valita itse minkä leffan haluaa nähdä ja sitten istua rauhassa sohvalla, tai noin kahdeksan hengen pienessä leffateatterissa, ja katsoa mitä tahansa arkiston elokuvaa! Luksusta, täytyy joskus yrittää hyödyntää tuollasta hienoa palvelua!! (Helmiiiiiiii…) Tosi kiva idea. Ja sitten käveltiin vähän ja mentiin syömään hyvää lounasta (söin ihanaa rosmariinikanaa ja hyviä vihanneksia). Lounaalta jouduin lähtemään kiireellä koululle, missä tein luokkakavereille professorin kanssa kopioita kun olin esitelmää varten koonnut sitaatteja ja pari karttaa (niin, että muut kurssilaiset saisivat paremmin jonkun käsityksen siitä teoksesta, josta aioin puhua). Ennen esitelmää ehdin vielä tavata mamman ja papan ja kävellä keskustassa. Esitelmä meni ihan okei, puhuin siis siitä tutkimustyöstä, jonka tein joululomalla, Henry Nevillen vuonna 1668 julkaisemasta The Isle of Pines-kirjasta. Opettaja on tosi mukava ja lämmin, ja se helpotti puhumista tosi paljon kun se katsoi kannustavasti, hymyili eikä sitä tarvinnut jännittää (niinkuin tiettyjä jääkuningattaria… yleensäkin täytyy sanoa, että miesopettajat on paljon rennompia ja kilttejä kuin naiskollegansa!). En ehtinyt sanoa läheskään kaikkea, mutta opettaja täydensi kivasti mun esitelmää omilla hyvillä tiedoillaan ja esitti koko ajan jännittäviä kysymyksiä, jotka saivat miettimään ja jotka herättivät keskustelua myös muiden oppilaiden kanssa. Se oli tosi kivaa, ja sen takia tästä esitelmästä ei tullut samanlaista tylsyyden huipentumaa kuin monesta muusta saman kurssin esitelmästä. Olen iloinen, että sain kuulijat nauramaan aina välillä. Harmittaa vain kauheasti, kun mulla on hirveä aksentti kun puhun luokan edessä. Kun liikun kaupungilla ja puhun luokkakavereiden kanssa, mun ranska on nättiä ja kuulostaa luonnolliselta, mutta heti luokan edessä jostain tulee suuhun estoja ja kuulostan ihan ulkomaalaiselta… kai sitä aina ja ikuisesti kuitenkin on ulkomaalainen. Mamman ja papan mielestä sillä ei ole mitään väliä, ja Robin sanoi, että se on hauskaa ja viehättävää, että aksenttiaan ei yhtään pidä hävetä – ja olen samaa mieltä aina kun ulkomaalaiset puhuvat suomea tai ruotsia, se kuulostaa vain kivalta ja söpöltä, ei rumalta tai tyhmältä. Mutta harmittaa silti, ehkä se on vaan typerää. Kun tulin kotiin kouluta, mamma ja pappa olivat tehneet mun suosikkikotiruokaa: viherpippuripihvejä! Se oli mun suosikkiruoka kun asuin kotona, ja oli ne vieläkin tosi hyviä! Sain muuten kaksi synttärilahjaa: keltaisen ruukkukukan tänne kotiin kevään merkiksi ja aivan upean aarteen: Pléiade-kustantamon julkaiseman Apollinairen kaikki runot. Pléiade:in kokoelmat on hienoimpia ja arvostetuimpia, niitä kokoaa parhaimmat asiantuntijat ja niissä julkaistaan usein ennen julkaisemattomia runoja, kirjeitä ja muuta jännää. Kirja on mulle suuri aarre. Se on sitä paitsi kaunis: nahkakannet, kauniin kellertävää raamattu-paperia ja yksityiskohtainen painojälki. Kokoelmassa on yli 400 sivua Apollinairen muuten julkaisemattomia runoja! (Otsikko on yhden runon kaunis nimi) Tosi hieno lahja, kiitos mammalle ja papalle! En ollut yhtään ajatellut, että vietettäisiin jo nyt mun synttäreitä, mutta miksei? Kivempi näin! Tässä vielä pari kuvaa tältä päivältä, oli pakko laittaa kuvia noista runoista joita en ole ennen ikinä nähnyt…

Rakas Tour Montparnasse, joka aina luo suurkaupungin tunnelmaa

"Montparnasse"

Noi on mun mielestä todella kauniita.

Nyt menen sänkyyn ihailemaan tota mun aarretta! Hyvää yötä!