Kosminen kotinurkka

Tässä kuvia, aika random-juttuja kun en aina muistanut valokuvata vaan otin aina kun muistui kamera mieleen. Mut kai tästä saa jotain käsitystä siitä mitä me tehtiin! Toni ja Vilma liikkuivat tietenkin kahdestaan myös joten niiden omista jutuista saavat itse kertoa jossain muussa yhteydessä! Tässä vain siis viikko mun näkökulmasta, ja sit lopussa on omaa höpötystä mm. työpaikasta ja töistä!

Tuli tosta kuvasta mieleen, että kaikki on olleet ainakin kerran sairaana tän viikon aikana. Kaikilla on ollut jalat rakoilla uusien kenkien takia. On ollut kanamuna-allergiasta johtunutta pahoinvointia. Mulla oli vatsatauti pari päivää, en syönyt kunnolla kolmeen päivään (se oli just noiden KFC-herkkujen jälkeen… muille tosin ei tullut mitään oireita noista), melkein pyörryin ruokakaupassa ja nyt olen flunssassa. Ja silti on ollut mukavaa!! Onneksi ollaan nuoria ja toivutaan kaikesta nopeesti ja ollaan taas seuraavana päivänä iloisina menossa! (Ja nyt oikeesti kukaan lukija ei sitten panikoi siellä, ollaan kaikki ihan kunnossa!!)

Yllä oleva kuva otettiin Coletten vastapäätä olevassa kahvilassa. Colette oli “ihan kiva” liike… Kierreltiin kuin karkkikaupassa, epätodelliset vaatteet joita ei ikinä ole nähnyt livenä oli laitettu upean kauniisti ja järjettömän houkuttelevasti nukkien päällä valmiiksi asukokonaisuuksiksi… ja kengät oli mielettömiä. Aivan upea paikka!

Eilen Toni ja Vilma palasivat Suomeen ja täällä alkoi heti aurinko paistaa ja lämpö nousi kuuteentoista asteeseen… No tänään oli kiva ainakin kävellä suljetulta koululta kotiin. Niin mun piti kertoa vähän tärkeitä juttuja myös kaiken viihteen jälkeen. Koulu oli tänään suljettu, jokaisella sisäänkäynnillä vartioivat poliisit ja ovet pysyivät visusti kiinni. Ei edes opettajia päästetty sisään. Tämä on siitä jännää, että eilen Monsieur le Président, eli rehtori, oli kehoittanut opettajia jatkamaan opetusta ja kursseja. Siihen opiskelija-aktivistit vastasivat, että jos lakko loppuu opettajien puolelta Sorbonnen valtaa “printemps des chaises”, eli tuolien kevät, tarkoittaen siis että koulu suljetaan tuolein tehdyillä barrikaadeilla. Että näin! Eilen meillä oli kurssi, mutta opettaja on ovelasti saanut käyttöönsä koulua melko lähellä, Saint Germainin sivukadulla sijaitsevan nätin huoneen, missä voi opettaa! Kauheita rikkureita ollaan kaikki, järkyttävää. Huone oli itsessään pieni ja mitäänsanomaton, mutta se oli täytetty vanhoilla kirjoilla, jotka olivat vitriineissä, ja seinillä oli vanhoja maalauksia (uusimmat 1800-luvulta). Tosi kiva ympäristö, kaikki istuttiin ison, tumman tammipöydän äärellä ihan kuin jossain salaseuran kokouksessa. Huomenna saksan opettaja järjestää jonkun tapaamisen Malesherbesin ulkopuolella niin että saadan vähän infoa kaikki. Hyvä!!

Otin sitten sen työpaikan vastaan. Kävin ensin Pomon järjestämässä kirjan markkinointitilaisuudessa, rennosti tyylikkäässä trendiravintolassa. Siellä oli yllättävän mukavaa, tapasin ranskalaislehtien toimittajia, tulevia kollegoija ja markkinoidun keittokirjan kirjoittajan, Sabine Cassel-Lafranchi, joka on itse Vincent Casselin äiti! Eli melkein sukua ranskalaiselle superjulkkikselle, uuuh! Vilma sanoi, että voin sitten kun tapaan itse Vincentin kertoa, että tunnen jo hänen äitinsä, hehe! Seuraavana päivänä olin toimistolla. Meidän ikkunasta näkyy Eiffel-torni, ollaan siinä ihan lähistöllä Seinen varrella. 16 kerrosta, aika tylsä toimistotalo sisältä ja meillä on ehkä vähän ahdasta. Mutta sain vähän tavata ihmisiä taas, jutella ja nähdä käytännön esimerkkejä siitä mitä tehdään. Sopimukset on allekirjoitettu ja mulla alkaa työt heti pääsiäisloman jälkeen 27.4. Hui!! Vähän jännittää kyllä! Etenkin öisin mietin erilaisia tapoja pärjätä siellä hyvin. Toukokuu tulee olemaan mulle aika rankka kuukausi, koska silloin on sekä töitä, että gradun kirjoitusta, että vielä pari tenttiä. Eli töitä on tosi paljon jos en ala nyt heti tekemään etukäteen juttuja, ja se on tietenkin suunnitelma. Joudun tekemään koulujuttuja myös loman aikana Suomessa, mutta en tietenkään koko ajan! Täytyy yrittää tehdä juttuja alta pois ettei tule hirveetä tappostressiä kesän alussa. Sitten on jees kun heinäkuussa on koulu loppu ja käyn vain töissä!

Tällaista täällä. Kauheesti on käytännön asioita hoidettavana, paperisotaa ja uudelleen puhjennut riita Neuf-operaattorin kanssa. Huh huh… Täytyy leikkiä kovanaamaa taas. Odotan paluuta takaisin omaan rauhalliseen arkeen, kaipaan kirjastolle ja kävelyille. Nyt nukkumaan flunssaa pois!

Hyvää viikkoa kaikille!!

Vilma ja Toni ovat siis saapuneet! Tässä enimmäkseen kuvia kun on niin myöhä jo, mutta selittelen jotain kyllä noiden kuvien välissä!

Vietettiin loppuilta mun luona, oli tosi mukavaa! Hienoja tyyppejä!

Vähän nolottaa olla kolmantena pyöränä ja yritän kyllä antaa noille enemmän omaa aikaa nyt tulevina päivinä – veikkaan, että niillä kuitenkin on hauskempaa jos mä en roiku koko ajan perässä ja puhu kaikkea turhaa!

Sain muuten Bénédictiltä synttärilahjan postissa: Alfred Döblinin “Berlin Alexanderplatz”-romaanin saksaksi, sekä neljä Yellow Submarine-pinssiä!! Ihanaa kun saa kirjoja lahjana, etenkin kun ne on sellaisia, joita ei välttämättä itse tajuisi ostaa!

Tulin nopeasti päivittämään, koska eilen tapahtui tärkeitä. Olin siis siellä Hachetten haastattelussa, ja tuleva pomo vaikuttaa tosi mukavalta. Meillä toimi henkilökemia ihan heti, mikä on lopulta aika harvinaista ja myös työpaikalla tärkeetä. Juteltiin rennosti tunnin ajan, naurettiin tosi paljon, ja Madame Pomo vaikuttaa dynaamiselta, iloiselta ja työstään nauttivalta. Profiilini on kuulemma tähän työharjottelupaikkaan täydellinen ja siksi he ovat niin kiinnostuneita antamaan paikan mulle. Eli siis se paikka on mun! Olisin siis työharjoittelussa Hachette-kustantamon kansainvälisellä osastolla, ja avustaisin Pomoa Hachetten kirjojen ulkomaille myymisessä, Yhdysvaltoihin, Englantiin, Saksaan ja Etelä-Eurooppaan. Niitä kiinnostaa myös laajentaa Pohjois-Eurooppaan, joten ehkä saan olla Suomeen ja Ruotsiinkin yhteydessä. Suurin osa työnteosta sujuisi englanniksi, saisin auttaa kirjamessuihin valmistautumisessa (Frankfurtin messut ovat lokakuussa), tehdä käännöstöitä, tavata kirjailijoita ja järjestää markkinointitilaisuuksia. Mun mielestä kuulostaa harvinaisen jännältä! Eka työpaikka, jonne olen halunnut mennä ihan vapaaehtoisesti ja samalla eka, josta voisin oikeesti hyötyä. Tuleva Pomo sanoi, että kaikki työharjoittelijat saavat tämän jälkeen hyvin nopeasti kustantamo-alan töitä, koska tää on niin hyvä juttu CV:llä. Uskon sen kyllä. Ja ehkä voisi jopa saada yhteyksiä muihin maihin, töitä tulevaisuudessa USA:sta tai Englannista?! Ei ikinä tiedä minkälaisia ovia tällainen työharjoittelu voisi avata. Ainut huono puoli, koska sellainenkin on, se on palkka. Saisin työharjoittelijan palkkaa, joka Ranskassa vastaa suunnilleen suomalaista opintotukea. Eli pieni ja surkea palkka. Työtehtävät innostavat kauheasti ja mahdolliset tulevaisuuden mahdollisuudet siintävät silmissä, mutta kannattaako? Tämä voisi olla hyvä investointi omaa tulevaisuutta ajatellen, mutta olisin koko kesän melko köyhä. Tai pitäisi ainakin miettiä entistä enemmän mihin rahojaan käyttää. Hm. Olen kyllä muiden kanssa keskusteltuani saanut neuvon, että tämä paikka kannattaa ottaa jos ei parempia tarjouksia tule ennen kesää. Oletteko te siellä, rakkaat lukijat, samaa mieltä?

Olotila on ollut innostunut ja ihan ylirento. Haastattelu meni jotenkin niin helposti. Milloin olen lopettanut pelkäämisen ja hermostumisen? Miksei mua enää pelota työhaastattelut tai uuteen työpaikkaan tai uudelle kursille meneminen? Olenko aikuistumassa? Olen ostanut pesukoneen ja huomenna tulee tänne itse tilaamani putkimies hoitamaan vuotavaa hanaa kylpyhuoneessa. Olen imuroinut ja kirjoittanut valmiiksi gradun esipuheen, siitä tuli kymmenen sivuinen, mutta mielestäni oikein hyvä. Karsin pois kaiken ylimääräisen, myöskin pari kaunista lausetta. Eikä professorilta tuleva palaute jännitä. Gradu ei jännitä. Mistä kaikki tämä rauhallisuus pulppuaa? En tajua missä vaiheessa olen alkanut aikuistua tällä tavalla. Outoa, mutta ihan hyviä juttujahan nää on. En mä kaipaa epävarmuutta ja hermostuneisuutta yhtään. Ihan kuin olisin muuttumassa “oikeaksi ihmiseksi”.

Onneksi kävin tänään illalla kaupassa enkä ostanut mitään järkevää, vain kokista ja mansikkajätskiä! Eli en oo ihan aikuinen kuitenkaan vielä. Toivottavasti pysynkin sopivasti lapsena koko elämän ajan. Se rikastuttaa.

Ai niin, kaksi ilmoitusta vielä! Ensimmäinen on, että saavun Suomeen huhtikuussa pääsiäslomallani ja viivyn jopa kaksi viikkoa! Hassua ja kivaa! Robin tulee myös Ruotsista, mikä on superkivaa. Odotan kaikkien ystävien ja rakkaiden perheenjäsenten jälleennäkemistä suurella innolla!! Eli toivottavasti nähdään taas pian! Toinen juttu on, että Vilma ja Toni saapuvat tänne viikon lomalle ensi sunnuntaina! Jee jee, onkin ollut pikkusiskoa kauhee ikävä taas ja tosi kivaa nähdä Toniakin pitkästä aikaa! Aion pitää blogia elossa sen ajan, niin usein kuin se vain on mahdollista! Eli kannattaa seurata!

Viime yönä pieni asteroidi pyyhkäisi näin läheltä maapalloa! Jännää! Alla näkyy asteroidin rata.

Maailmassa, Italiassa tarkemmin ottaen, on näköjään myös heavy-bändissä soittava katolinen munkki. Munkeilla on just tällasia yllättäviä luonteenpiirteitä, ne on kai jotenkin useat aika erikoisia ihmisiä!

Update klo 22:29:

BBC:n herttaisen Bach-dokumentin ensimmäinen osa:

Bachin musiikki on eri maailmasta ja olen varma, että jos taivas olisi olemassa, olisi erittäin todennäköistä, että enkelit siellä soittaisivat Bachia. Bachin sävellykset uruille ja pianolle ovat aivan mielettömän, taivaallisen kauniita.

Hauskaa viikonloppua kaikille!!

Aamulla olin aika väsynyt, mutta mamman ja Bigin onnittelusoitot piristivät kivasti! Robin oli tosi söpö, oli tehnyt mulle slideshown, jossa oli synttäreihin liittyviä kuvia, piirrustuksia ja videoita! Se oli tosi ihastuttavaa ja tuli tosi hyvä juhlamieli heti! Tässä Robinin kokoaman slideshown parhaimpia paloja:

Näistä voi vaan tulla hyvälle synttärituulelle, eikö?! Synttärit on lapsellisten ihmisten juhlat, tai ainakin ne on mulle tosi hyvä syy olla erityisen lapsellinen! Tässä myös mun synttäriasu, mamma toi vihdoin Ranskaan tämän mekon, jonka ostin vuosia sitten Eerikinkadulta Helsingissä ja jota on ollut ikävä:

Ennenkuin ehdin lähteä tän jälkeen ulos, puhelin soi ja sain työhaastattelun heti huomiseksi!! Éditions Hachette Livre, eli ranskan suurin kustantamo. Olin niin iloinen! Kyse ei edes ole siitä oikolukijan (jep…) paikasta mitä hain, vaan jostain muusta tehtävästä ulkomaan ostastolla! Huomenna saan lisätietoja. Nainen vaikutti ainakin puhelimessa tosi mukavalta ja onhan se lupaavaa, että se oli vaan sattunut näkemään mun paperit ja heti soitti mulle. Jee jee! Tosi hieno synttärilahja! Tuntuu tosi hyvältä jo päästä haastatteluun, olin nimittäin yhdessä vaiheessa tosi pessimistinen töiden suhteen. Kyseessä tosin on työharjoittelu, joten palkka tuskin on päätä huimaava, mutta kunhan sillä maksaa vuokran niin pärjään. Toivottavasti huomenna sujuu hyvin ja työ vaikuttaisi kiinnostavalta! Ei saa nuolaista ennenkuin tipahtaa, mutta on tää silti kivaa!

Iloisena lähdin sitten ulos. Ulkona oli kevään tähän mennessä lämpimin päivä: 16 astetta! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tuuli oli pehmeä. Menin Père Lachaise:n hautausmaalle. Kuulostaa ehkä oudolta viettää synttäreitään hautausmaalla, mutta kyseessä ei ole mikä tahansa hautausmaa, vaan siellä lepää rakas Apo. Siis Apollinaire (lisää tosta kutsumanimestä myöhemmin, sain monta ehdotusta ja ne ansaitsevat maininnan joku toinen ilta). Père Lachaise oli upea, äärettömän tunnelmallinen, ja siellä oli sopivasti ihmisiä, ei ryysistä, ja kaikki olivat, varmaan kauniin sään takia, hyvällä tuulella ja hymyilivät. Aurinko lämmitti ihanasti, välillä tuli kuuma (vaikka olin jättänyt sekä huivin että villapaidan kotiin, mulla oli vaan mekko ja takki) ja jälkeenpäin metrossa oli iholla jopa kevyen päivittynyt olo. Kevät on aivan upea vuodenaika!

Jätin Apollinairelle pienen kirjeen, jossa kiitin kaikesta kauneudesta jonka hän on maailmalle antanut, sekä inspiraatiosta ja elämänilosta.

Apollinairen haudalla tuli kyyneleet silmiin… Kuulostaa ehkä typerältä, mutta Apo on mulle niin rakas taiteilija, joka on antanut mulle puolen vuoden aikana enemmän kuin kukaan muu runoilija ikinä. Kun saavuin haudalle, paikalla oli vanhempi Monsieur, joka alkoi heti kertoa, että Apon kuolinkuukausin oli väärin merkitty hautakiveen. Kotona tarkistin asian ja se pitää paikkaansa: kiveen on merkitty syyskuu kun oikea kuukausi on marraskuu! Outoa! Monsieur jaaritteli siinä kaikkea Apoon liittyvää, se oli aika herttaista. Sanoin, että olin saapunut juuri tänään koska 17 maaliskuuta 1916 Apollinairen oikeaan ohimoon osui käsigranaatin palanen, jonka jälkeen runoilijan ei enää tarvinnut palata rintamalle. Tänään oli siis 93. vuosipäivä Apon loukkaantumisesta! Tää oli ihan oikeesti mun syy hautausmaalla vierailuun. (Jos asuisin Ruotsissa, olisin myös voinut käydä Ekelöfin haudalla, sillä Ekelöf kuoli 17.3.1986! Mikä maaginen päivämäärä… ) Monieur oli tosi vaikuttunut mun tietämyksestä, sanoi jättävänsä minut rauhaan ja päätti keskustelumme kumartamalla ja sanomalla: “Je vous salue, Madame!” (Tervehdin teitä, Madame) Mua nauratti, mutta hymyilin kohteliaasti. Ei kai kaikista Apo-faneista tule noin fanaattisia, eihän?!

Hautakiveen oli kaiverrettu yksi Apollinairen kalligrammesita, sydämen muotoinen, jossa luki: “Mon coeur pareil à une flamme renversée”, jonka ylle oli kaiverrettu kokonaisuudessaan seuraava runo:

“Je me suis enfin détaché

de toutes choses naturelles

Je peux mourir mais non pécher

et ce qu’on n’a jamais touché

je l’ai touché je l’ai palpé

Et j’ai scruté tout ce que nul

ne peut en rien imaginer

et j’ai soupesé maintes fois

même la vie impondérable

Je peux mourir en souriant

Habituez-vous comme moi

à ces prodiges que j’annonce

à la bonté qui va régner

à la souffrance que j’endure

et vous connaîtrez l’avenir.”

Kotimatkalla kävin Sephorassa, koska multa loppui tänään sekä hajuvesi, että meikkivoide. Siellä saa niin kivaa palvelua, mulla oli kaksi myyjää, jotka etsivät mulle oikean sävyistä, erittäin vaaleaa meikkivoidetta. “Voi, teillä on niin hirveän vaalea iho!”, sanoi toinen myyjä, joka itse oli musta kuin yö. Vilman kanssa ollaan ennenkin saatu tosi kivaa palvelua tuolla. Pidän siitä, että mulle myydään tuotteita. Inhoan seistä tiedottomana yksin kaupassa valitsemassa. Tiedän, että monia ärsyttää kun myyjät kysyvät voivatko auttaa, mutta mä oon monesti helpottunut. Koska ne yleensä voi auttaa. Ja pidän myös siitä, että ne osaavat myydä, että multa kysytään onko mulla harjaa jolla levittää meikkivoidetta. En olisi itse tajunnut, ettei mulla ole mitään millä levittää nestemäistä voidetta. Eli kiitos! Ja jos jotain tuotetta ei tarvitse tai haluta, ei ne siitä pahastu kun sanoo ystävällisesti ja selvästi. Mukana sain vielä kasan näytteitä, mikä oli kilttiä

Tulin kotiin ja söin suosikkiherkkuja (Robin sanoi aamulla heti, että kun on synttärit saa syödä ihan mitä haluaa), eli kookosjätskiä ja barbecue-sipsejä! Jee! Hetken kuluttua Sophien kuitenkin soitti ja tavattiin pian sen jälkeen Saint Michelillä. Käytiin lasillisella, join kirsikkaolutta, ja sain kivan lahjan joka tuli ihan yllätyksenä: kirja, jossa on Art Déco-julisteita! Tosi tyylikkäitä ja futuristisella tavalla dynaamisia! Kiitos vielä Sophie, ei olisi tarvinnut!! Sitten mentiin leffan, Forum des Image:ille. Nähtiin Melvillen leffa vuodelta 1972, jossa pääosassa oli Alain Delon: “Un Flic” (=kyttä). Vaikka tää ei ollut läheskään yhtä nerokas kuin “Cercle Rouge” tai “Le Samouraï”, pidin tästä silti. Melvillen Pariisi on ihan oma mytologinen maailmansa: harmaata, tyhjiä katuja, syksy/talvi/alkukevät, ja aina on yö/aikainen aamu/ilta. Ikinä ei ole auringonpaistetta eikä kukaan liiku keskellä päivää. Ja jos on päivällä ulkona, kadut ovat sumun peitossa. Päähenkilöinä on yksinäisiä miehiä, jotka puhuvat äärimmäisen vähän, kasvot peruslukemilla, aina väsyneitä, kalpeita, tyylikkäissä puvuissa. Ja joka kohtauksessa joku polttaa tupakkaa. Roistotkin ovat tyylikkäitä, hattuineen ja pukuineen, ja kaikki toiminta tapahtuu täydellisessä hiljaisuudessa. Ja sitten on kaunis nainen, tällä kertaa Catherine Deneuve, Yves Saint Laurentin vaatteissa, mystinen, hiljainen ja täysin turha hahmo, josta kukaan ei saa ikinä tietää oikeastaan mitään. Tässä kaikessa on jotain maagista. Elokuva oli täysin odotuksieni mukainen ja nautin siitä! Alla elokuvan traileri. Alain Delon on niin cool. Haluan nähdä taas lisää tällaisia leffoja!!

Mulla on siis ollut oikein kiva syntymäpäivä!! Kiitos vielä kaikille, jotka ovat jaksaneet onnitella, olette tosi hienoja! Kiitos siis:

- mamma & pappa

- Bigi

- Famu ja Fafa

- Tiina

- Robin

- Bénédicte perheineen

- Ami

- Christian & Pamela

- Karin

- Maru

- Vilma

- Ida

- Sophie

Olette tosi kilttejä!! Ja anteeksi, että olen itse aina niin surkea muistamaan teidän syntymäpäivänne! Kiitos vielä!!

Ja nyt nukkumaan onnellisena. Pitäkää huomenna aamulla peukkuja että saan kesätöitä!!

Tänään oli jotenkin harvinaisen tylsä ja keskinkertainen päivä. Elämä tasoittuu niin kamalan nopeasti, rutiineja syntyy ja sitä huomaa liikkuvansa melkein aina samoilla alueilla, samoja katuja ja reittejä. Tänään matkustin heti aamulla 45:n minuutin matkan Centre Malesherbesiin, jossa normaalisti järjestetään saksankurssit (tuolla opiskelevat myös Sorbonnen kandidaatit, päärakennukseen keskustaan pääsee kursseille vasta maisteri-tasolla, haha!) Paikan päällä mahtipontiset vanhat rautaiset portit oli visusti suljettu, niin ettei päässyt edes sisäpihalle kurkkimaan ikkunasta. Porttiin oli kiinnitetty keltaisia ilmoituksia, joiden mukaan rakennus on lakon takia suljettu 5. maaliskuuta asti. Paitsi, että tänään oli 12. Viikko sinne tai tänne, matkustin takaisin keskustaan. Saksanlaitoksella ollaan varmaan ihan sataprosenttisesti lakossa (siis lakkoilla voi monella eri tapaa ja eri tasolla, ainakin Ranskassa), koska sieltä ei edes vastata mun sähköposteihin. Meillä ei oo ollut tuntiakaan saksaa joulukuun jälkeen, uuden opettajan yhteistietoja ei löydy kotisivuilta, ja olen vähän miettinyt, että miten me saadan arvosanat tässä tilanteessa? No ei se mitään. Ei mua haitannut lopulta turha 45:n minuutin metrossa matkustaminen, kuuntelin hyvää musiikkia ja yleensäkin nautin metrosta. Etenkin maanalaiset tunnelit kuuluu Pariisin jännimpiin juttuihin, kun vaihtaa metroa saa kävellä maan alla pitkäänkin, ylös ja alas portaita, ja jotenkin siitä tulee hyvä, urbaani olo. Paitsi, että noissa tän päivän tunneleissa asuu maailman haisevin spurgu. Aamuisin mulla on erityisherkkä hajuaisti ja siitä voi tulla oksettava olo ihan konkreettisesti. Takaisin siis keskustaan, Saint-Micheliä pitkin Sainte-Geneviève:iin. Tänään satoi vettä, masentavaa, mutta hyvä siinä mielessä, että kirjastoon ei ollut jonoa yhtään. Jännää, miten ihmisten työnteko riippuu säästä. Mulla olisi tosi huono omatunto ja laiska olo jos mä sateen takia jäisin kotiin pyörimään. Silloin jäisi myös hyvin paljon täällä tekemättä. Kirjastossa oli kivan rauhallista, paljon istumapaikkoja tarjolla, ja muutenkin mukava ilmapiiri, mutta kirja, jota tutkiskelin oli hirvittävän ärsyttävä. Niinkuin kirjoitin jo siitä yhdestä ruotsinkielisestä kirjasta viime kerralla Skövdessä käydessäni, mä en yhtään siedä postmodernia lässytystä. Siis sitä kirjoitustyyliä, jossa ihan tahallisesti yritetään lukijoita hämätä vaikeilla sanoilla ja ihan älyttömän oudoilla lauserakenteilla. Oon varma, että tuollaiset kirjailijat vaan pelkää sitä, että niiden tyhmyys paistaa läpi. Tai sitten ne on vaan törkeän ilkeitä sadisteja. Ranskalaisen tutkijan tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto on hyvinkin mahdollinen. Viime syksynä eräs mukava ja älykäs opettaja koululla sanoi kurssin aikana, että ikinä ei pidä luulla, että gradujen tai artikkeleiden tai muiden tieteellisten tekstien ideana olisi antaa itse kirjoittajasta älykäs kuva. Päinvastoin: lukijan täytyy tekstiä lukiessaan tuntea olevansa älykäs, oivaltaessaan ja oppiessaan uusia asioita. Se on oikea asenne ja kauniisti muotoiltu ajatus. Onneksi nykyään postmoderni lässytys on kielletty, ainakin niissä yliopistoissa, joissa olen opiskellut. Lillessä muistan kun poika sai hylätyn kun oli yrittänyt peitellä esitelmänsä sisällöttömyyttä hienoilla termeillä.

Tomboy, tietokoneohjelma johon kirjoitan muistiinpanoja gradua varten, temppuili kirjastossa ja hermot oli vähän kireellä. Tuli sitten kotiin metrolla sateen takia, matkalla metrolle Rue Cujaksen vakiospurgu hymyili tihkusateessa olutta juoden ja kokonaiset kolme ulkomaalaista kouluturistiryhmää jumitti kolmessa eri kohtaa ja tukkivat kadut. Joidenkin on vaikee ymmärtää, ettei noi rakennukset tai kadut oo museoita, ihan oikeat ihmiset liikkuu asioillaan Sorbonnen ympäristössä. Olen miettinyt, että täällä pitäisi tietyissä kohdissa kaduilla olla kylttejä: “Tourists, please don’t stand here.” Ja sama saksaksi, espanjaksi ja italiaksi. Italiaksi sen voisi kirjoittaa jopa kahdesti.  (Joo anteeksi, turhaa piruilua!) Jäin jo Gare Montparnassella pois metrosta ja kävin isossa Monoprix:ssa, koska olin päättänyt ilahduttaa itseäni paremmalla ruoalla. Viimeiset vuorokaudet olen elänyt lihiksellä ja suklaalla, mikä on tosi ihanaa, mutta lihikset loppu ja pelkkä suklaa ei enää voi muodostaa edes nuoren ihmisen kokonaista ruokavaliota. Kotona tein sitten tosi hyvää merenelävä-keittoa. Resepti oli oikeastaan simpukoille, mutta teki mieli muuta merenelävää samalla, joten ostin valmiiksi pakatun sekoituksen (ei pakastettua), jossa oli katkarapuja, simpukoita ja mustekalaa kahdessa eri muodossa. Mustekala oli hyvää, ei ollenkaan sitkeetä. Hyvää oli ja siitä tuli iloinen mieli! Mun ruokainnostus on palaamassa hurjaa vauhtia. Lukion lopulla ja välivuoden aikana olin tosi innostunut ruoanlaitosta, mutta Ranskaan muuttaessa se lopahti kun aloin säästää rahaa (hehe). Nyt jotenkin joulun aikana tajusin miten tärkeä aisti hajuaisti on mulle, ja on tehnyt kauheesti mieli haistella ja maistella kaikkea sen jälkeen (ei kuulosta hyvältä, mut ei se oo niin outoa tai ällöttävää oikeesti). Ruoka ja juoma on hyvä tapa haistella ja maistella asioita.

Sain vihdoin taas Ursalta jäsenkorttini, jee jee! Ilta on mennyt surffaillessa ja tarjoilen teille nyt tämän päivän parhaimpia netistä:

Mars Odyssey Survives Risky Reboot – eli viime viikon jännän satellittihäiriön onnellinen ratkaisu!

Ja Nasa kertoo, että myös Cassinilla on nyt kaikki hyvin Saturnuksen lähistöllä: Cassini Swaps Thrusters

Robin sanoi tänään kun valitin Tomboyn ongelmia, että ihmiset käsittelevät koneita ja laitteita niinkuin olisivat ihmisten kanssa tekemisissä. Ja niin se on, sateliitteja ja robootteja on kiva seurata, onhan ihmisen rakentama robootti tai kone ihmisen suora jatke! Etenkin kun ihmisen valmistama laite on jossakin kaukaisuudessa ja välittää tietoja, joita ihminen ei itse ikinä saisi tietoonsa.

Top Ten Gamma Ray Sources from the Fermi Telescope – tosi kiinnostava lista!!

Ja jos lukija ei ole ihan varma mitä vastata kysymykseen: Why is Science Important? Eli: Miksi tiede on tärkeää?, silloin kannattaa käydä täällä ja katsoa ainakin toi eka video, joka on kivasti BBC-tyylisesti tehty ja joka vastaa kysymykseen konkreettisin esimerkein!

Päivän oudot uutiset:

DHS to Use Body Odor as a Lie Detector: “The US Department of Homeland Security is studying lies, damned lies, and smells. They hope to prove that human body odor could be used to tell when people are lying.”

Chimp Found Plotting Against Zoo Guests: “In further proof that Planet of the Apes is coming to pass, researchers in Stockholm, Sweden have proof that primates can plan ahead.”

Using Lasers and Water Guns to Clean Space Debris: “The collision between two satellites last month has renewed interest in some ideas for cleaning up the cloud of debris circling the earth.”

Hudson-jokeen laskeutunut lentokone on kiehtonut mua tosi paljon ja tänään löysin animaation (täältä), jossa näkyy lentokoneen liike ja ääniraita on aitoa radiokeskustelua lentäjän ja lennonjohdon välillä. Ihan mieletöntä miten rauhallisina kaikki pysyy tällaisessa tilanteessa! Ihailtavaa meininkiä, etenkin lentäjältä. “I think he said he’s going in the Hudson.”

Mactini ja Mactini Nano (täältä):

Ja sitten päivän parasta muotia vielä loppuun. Mä haluan ton Clint Eastwood-mekon!!! Voiko joku ostaa sen mulle synttärilahjaksi? Tosi hieno. Muppets-hame on hieno, mut en varmaan ikinä kehtais käyttää. Nämä siis Jean-Charles de Castlebajacin käsialaa.

Hauskaa viikonloppua kaikille! Seuraavalla kerralla tulee sitten synttäri-juttua!