Kosminen kotinurkka

Mamma ja pappa saapuivat siis tänään iltapäivällä, ja Pariisi antoi heti parastaan: kevään lämpimin päivä, 13 astetta, ja auringon paistetta! Ihanaa! Meillä on ollut todella kivaa, kaikki erittäin hyvällä tuulella ja jälleennäkemisestä onnellisina! Ei olla koskaan oltu viittä kuukautta erossa, joten ikävä on ollut aika paha. Mamman ja papan hotelli vaikuttaa hyvältä, käveltiin vähän täällä kulmilla ja käytiin ruokakaupassa. Syötiin mun luona patonkia ja vähän juustoja ja kinkkua, ja mä maistoin mulle tuliaisena varta vasten tuotuja karjalanpiirakoita sekä lauantaimakkaraa – ihanaa! Sain myös kolmea eri Fazerin suklaata (Mariannea, Lontoon raetta ja vadelma-karpaloa, ja vielä Dumleja)! Syötiin vähän siis täällä kotona ja juteltiin, ensimmäisinä päivinä on aina niin hirveän paljon puhuttavaa, koska kasvotusten on vielä hauskempaa jutella kuin skypessä tai gtalkissa tai puhelimessa. Sitten oltiin ravintolassa tietenkin, ja syötiin hyvin, tai itse asiassa ei otettu kunnolla pääruokaa koska ei ollut enää niin kova nälkä, mutta kuitenkin nautittiin papan kanssa: ostereita (jotka on joka kerralla aina vain parempia), isoja jättirapuja (todella maukkaita), valkoviiniä ja jälkiruoaksi päärynäsorbettia joka ui calvadoksessa… ihanaa. Ruoka on ihanaa ja hyvät viinit myös! Osterit ja päärynäsorbetin ja calvadoksen sekoitus olivat tosi onnistuneita, suosittelen! Nyt on väsynyt olo ja huomenna ollaan menossa mm. sunnuntaimarkkinoille, joten hyvää yötä! Ja kiitos kivoista kommenteista taas jälleen! Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ihanat vanhemmat ja upeeta ruokaa!

Taas on kerääntynyt aika paljon jutun aihetta, joten annan kuvien puhua puolestaan ja selitän jotain hömppää niiden yhteydessä! Kiitos muuten ihanille kommentoijille, teidän jutuista tulee aina iloinen hyvä mieli!

Käytiin Sophien kanssa Rodin-museossa, josta olen unelmoinut jo kauan ennen kuin muutin tänne. Ja silti museo oli paljon kauniimpi kuin mitä olin ikinä kuvitellut. Kauniit, tyhjät, vanhaa arvokkuutta huokuvat huoneet oli tyylikkäästi täytetty Rodinin ja Camille Claudelin (joka on muuten täälläkin mainitun Paul Claudelin kaunis ja lahjakas taiteilijasisko) upeilla veistoksilla.

Oon saanut postissa tosi monta ihanaa pakettia viime aikoina! Mammalta on tullut suomalaista suklaata pariin otteeseen, ne on melkein syöty, Vilmalta tuli vaatteita (jotka ostin siltä, yhden hameen sain kaupan päälle!!) ja National Geographic-lehti ja Bellalta tuli upea yllätys, josta kirjotan alla enemmän.

Leivoin ihan älyttömän hyvää, siis oikeesti mehukkainta ikinä, hedelmäpiirakkaviritelmää! Upeeta, tätä täytyy tehdä uudestaan ja tarjota joskus vieraille!

Sitten Bellan pakettiin. Se oli kai tarkoitettu Uuden vuoden lahjaksi, mutta se on seikkaillut jossain ympäri Ranskaa, vaikka osoite oli ihan oikein…?! No silti, se saapui ja ihmettelin kauheasti isoa jättipakettia kun en edes tunnistanut käsialaa paketista. Sisältä paljastui kortti ja kolme, siis 3, upeeta nörttivillapaitaa!!! Nää on hulluimmat villapaidat ikinä, ja olen Bellalle äärettömän kiitollinen! Du är en riktig ängel, jag vet inte hur jag skall tacka dig! Miten mulla voi olla näin ihana ystävä?! Nää on sitä paitsi kaikki täysin sopivaa kokoa, tai siis sopivan reiluja, koska villapaitojen ei pidä olla kireitä. Ihanan hulluja, nää sopii tosi hyvin mun nörttityyliin kirjastolla! Ja kun mä jossain vaiheessa hankin ne silmälasit, joita mä varmaan tarvitsisin, niin vau, sit mulla on ihan täydellinen nörttityyli!

Yhtenä iltana leivoin myös kirsikkapiirakkaa. Hyvää, mutta tosi makeeta!

Olin leffassa katsomassa Darren Aronofskyn uusinta, “The Wrestler”-elokuvaa. Täytyy myöntää, että vaikken yleensä harrasta elokuvisssa herkistymistä, niin nyt tuli itku silmään monta kertaa leffan aikana. Ei ehkä mikään suuri elokuva tai tulevaisuuden klassikko, mutta tosi koskettava ja riipaiseva. Ei mitenkään Aronofskyn paras (se on vieläkin “Pi” vuodelta 1998), mutta Mickey Rourke oli ihan mieletön. Niinkuin Oscar-gaalassa (palaan tähän aiheeseen vielä) joku presenter sanoi: se oli rehellisen näyttelijän työtä. Rourken suoritus oli niin vahva, siitä huokui näyttelijän omat tunteet ja on selvää, että Rourke on joutunut katsomaan syvälle omaan itseensä tätä tehdessään. Ja siitä hyvästä mä istuin melkein koko elokuvan ajan kyyneleet silmissä. Tässä oli jotain niin pohjattoman surullista. Rourke olisi ansainnut Oscarin.

Oon siis ollut tän viikon talvilomalla, joten kävin tiistaina katsomassa modernin taiteen museossa De Chiricon retrospektiivinäyttelyä. Se oli tietenkin todella iso ja kattava, pyörin siellä kaksi tuntia, oli harmillisen paljon muita lomalaisia liikkeellä, välillä sai jonottaa katsomaan tiettyjä teoksia. Olin aika pettynyt. De Chirico oli Apollinairen ystävä ja koko mun elämä pyörii nyt Apollinairen ympärillä. Sille pitäisi keksiä lempinimi, niinkuin Moze. No silti, olin pettynyt. Jotenkin maalaukset tuntivat jäykiltä ja värit tylsiltä. Futuristien ja surrealistien dynaaminen tyyli on tehnyt muhun viime aikoina tosi vahvan vaikutuksen ja niiden jälkeen De Chirico tuntui tosiaan aika jäykältä ja epädynaamiselta. Jännittävintä oli ehkä Apollinaire muotokuva, jonak symboliikkaa jouduin selittämään muille vieraille, jotka miettivät keskenään, että oliko Apollinaire sokeutunut sodassa vai ei. Outo muotokuva, josta en oikein tunnista Apollinairea, siis en tarkoita etten tunnistaisi ainoastaan runoilijan piirteitä (koska niitäkään tästä ei oikein löydy), mutten tunnista Apollinairen estetiikkaa tästä oikein. Näyttelyssä ei saanut ottaa valokuvia, joten tässä näytteitä joita löysin netistä (klikkaa kuvaa niin pääset sen lähdesivustolle):

Tänään tein elämäni parasta salaattia, johon kuului kaikki suosikkiainekset: tuore keitetty parsa, katkaravut, simpukat, herneet, herkkusienet ja ihanan rapea salaatti! Tein salaattikastikkeen crème fraîche:sta johon laitoin makeaa chilikastiketta, viinietikkaa, suolaa ja pippuria. (Reseptin mukaan tein, en oo mikään superkokki!) Ja hui miten hyvää! Harmittaa syödä tota yksin, koska yksikseen on vaikea hehkuttaa tota makumaailmaa! Ihan unelmaa, onneksi tein tota ison lastillisen, eli saan syödä sitä ihan joka päivä. Ja laitan vielä kuvia tähän, kun Suomessa on joku sellainen ihmisryhmä, joka neljän vuoden jälkeenkin luulee, etten syö täällä yhtään mitään, eli tässä teille todisteita:

Ranskassa upeeta on raaka-aineet. Kun olin Ruotsissa sain taas järkyttyä siitä, miten pahalta kasvikset voivatkaan maistua: puisia, mauttomia tai vain yksinkertaisesti pahoja! Täällä on paremmat raaka-aineet ja siitä nautin tosi paljon. Huomasin tänään isossa Monoprixissä Montparnassella ekaa kertaa, että salaatti- ja tuoreyrttitiskin yllä on suihkut, joilla tuotteita kastellaan päivän aikana! Seisoin ja valitsin salaattia kun yhtäkkiä käsille alkoi sataa vettä, mutta noin tuotteet varmaan pysyvät raikaampina edes vähän pidempään!

Ja sitten täytyy vielä selittää Oscar-gaalasta. Siis Oscarit ovat mulle vuoden paras viihdeohjelma, joita aina odotan innolla. En siksi, että siellä palkittaisiin oikeasti edellisen vuoden parhaat elokuvat, vaan koska gaala on hauska. Ihan yksinkertaisesti parasta viihdettä ihan joka vuosi! Vähän niinkuin urheilukisat. Näin gaalan vasta tiistaina, koska halusin katsoa koko lähetyksen, jonka latasin netistä HD-versiona. Mun mielestä show oli harvinaisen kiva, vaikka Hugh Jackman oli harvinaisen tylsä juontaja. Mut ei se haitannut, koska sen läsnäolon aina unohti, ja sitten kun Jackman palasi lavalle reaktio oli aina: “Ai toikin oli tässä mukana!” Tunnelma oli mun mielestä ainakin tv:n välityksellä harvinaisen lämmin ja hyväsydäminen, intiimi jopa. Presenters, eli mitkä suomeksi, öö, pystien jakajat (?) olivat kaikki tosi sympaattisia ja jutut oli sopivan hauskoja. Seth Rogen oli laihtunut ja Judd Apatow:n ohjaama Pineapple Express-sketsi oli kiva yllätys. Mä olin tietenkin innosta hihkuen täällä kotona, mutta mä myös liikutuin ja itkin. En mä olisi varmaan itkenyt, jos ei itse Adrien Brody, maailman kaunein mies (Robinin kanssa jaetulla sijalla tietenkin), olisi itkenyt katsomossa kun Heath Ledgerin vanhemmat ottivat vastaan kuolleen poikansa palkinnon. Brody oli muuten gaalassa yksin… tosi mielenkiintoista. (Tiedän tän, koska katsoin yöllä viellä jotain fanien kuvaamia videoita siitä kun tähdet poistuivat paikalta, ja Brody tuli aidalle moikkamaan ypöyksin.) Mutta nyt siis kommentoin palkintoja. Olin etukäteen jo monta viikkoa sitten tehnyt omat veikkaukseni, joita olen muokkaillut sunnuntaipäivään asti. Ja tosi monet näistä menivät oikein!! En siis arvannut näitä, vaan päättelin ihan loogisesti kuka voittaisi. (Helmi voi todistaa, etten huijaa, koska lähetin nämä sille kirjeitse samana päivänä, enkä itse tiennyt voittajia ennen tiistaita)

Paras elokuva: Veikkaus: Slumdog Millionaire/Benjamin Button; Toivomus: ei kommenttia; Voittaja: Slumdog Millionaire

Best Director: Veikkaus: David Fincher; Toivomus: Gus van Sant; Voittaja: Danny Boyle

Best Actor: Veikkaus: Sean Penn; Toivomus: Mickey Rourke; Voittaja: Sean Penn!!!

Best Actress: Veikkaus: Kate Winslet; Toivomus: ihan sama; Voittaja: Kate Winslet!!!

Best Actor in a Supporting Role: Veikkaus: Heath Ledger; Toivomus: Heath Ledger; Voittaja: Heath Ledger!

Best Actress in a Supporting Role: Veikkaus: Marisa Tomei; Toivomus: Penélope Cruz; Voittaja: Penélope Cruz!

Best Original Screenplay: Veikkaus: Milk; Toivomus: Happy Go Lukcy; Voittaja: Milk!!!

Best Adapted Screenplay: Frost/Nixon tai The Reader tai Doubt; ei toivomuksia; Voittaja: Slumdog Millionaire

Best Animated Feature: Veikkaus: Wall-E; Toivomus: Wall-E; Voittaja: Wall-E!!

Best Foreign Language Film: Voittaja: se japanilainen; Toivomus: kai täytyy kannattaa ranskalaista; Voittaja: se japanilainen!!

Tänä vuonna oli jotenkin helppo päätellä näitä. Viimeisestä olen erityisen ylpeä, kun en oo ehdokkaista nähnyt yhtään ainuttakaan, haha! Loogisesti: saksankieliset on voittaneet monta kertaa peräkkäin viime vuosina, eli ei tänä vuonna; israelilainen olisi liian tiukka poliittinen kannanotto; ranskalainen leffa vaikuttaa vähän tylsältä (ehkä); eli pakko olla japanilainen voittaja, hehe! No se siitä. Hauskaa oli! Slumdog Millionaire on viime vuoden yliarvostetuin elokuva, vaikka se on ihan kiva. Jos mä olisin saanut päättää, parhaan elokuvan tittelistä olisivat kamppailleet: Burn After Reading; The Wrestler; The Dark Knight; Pineapple Express; Vicky Christina Barcelona; ja vielä Happy Go Lucky; ja vielä Be Kind Rewind (vai oliko se edelliseltä vuodelta?). Noi on mun mielestä viime vuoden parhaat englanninkieliset elokuvat, onko lukijoilla jänniä kommentteja? Onko tosta unohtunut joku hyvä, onko multa mennyt jokin helmi ohi? Ja jos mut olisi kutsuttu juhlimaan Oscareita, niin olisin asuksi valinnut jonkun seuraavista:

Aina saa unelmoida!! Kaikki kuvat täältä.

Mutta nyt täyttyi hömppäkiintiö ja sänky kutsuu! Huomenna paljon touhuamista, täytyy siivota ja pestä pyykkiä. Mamma ja pappa saapuvat tänne lauantaina lomalle, joten enemmän sisältöä taas tulossa viikonloppuna! Yritän laittaa kuvia joka päivä mamman ja papan loman aikana, joten stay tuned!

Halusin vain sanoa, että tänään illalla oli kahdeksan astetta lämmintä ja tuuli oli ihanan pehmeän keväinen! Lauantaiksi luvattu 9 astetta, eli jess, mennään ihan oikeeseen suuntaan nyt! Ulkona on taas mukavampi liikkua, ei tarvii juosta paikasta toiseen. Oon taas hyvällä tuulella, flunssa on voitettu ja tänään tapasin mun professorin, jonka mielestä mun gradu vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja hyvin edistyneeltä! Se ilahduttaa, koska välillä on vähän yksinäinen olo tän projektin kanssa, etenkin kun ekaa kertaa kirjoittaa pidempää tutkimustyötä. Onneksi mun professori on nuori ja tosi mukava, ymmärtää meitä opiskelijoita. Kirjastossa mulla oli treffit Apollinairen kanssa, oli aika jännä kun löysin kirjan, joka käsittelee ironiaa Apollinairen runoudessa ja koska en ollut itse ajatellut sitä mahdollista tulkintaa, tuntuu kivalta lukea uusia ajatuksia. Kirjotin myös omia juttuja aika paljon kun koneesta loppu akku, se meni hyvin vaikka ympärillä oli paljon muita opiskelijoita. Ja sitten kurssille illalla, joka järjestettiin, mutta opettaja keskusteli ensin meidän kanssa tunnin verran lakosta, koska kommunikaatio on tärkeetä ja sitten saatiin äänestää, että jatkuuko luennolla vai ei! Äänestyksen lopputulos oli, että melkein kaikki toivoivat normaalia luentoa. Aika hassua äänestää tällaisesta…

Isossa kaupungissa parasta on ihmismäärä ja sen mukanaan tuoma elämän “imu”, siis jotenkin elämä tuntuu täällä tosi paljon vahvempana. Pienet yksityiskohdat on parhaimpia: metrossa aikuinen normaalisti pukeutunut mies pysähtyi piirtämään mainosjulisteeseen kuulakärkikynällä (vaikutti tosi yksityiskohtaiselta piirrustukselta), ulkona joku oli koristellut pyöränsä muovikukkasin, ehkä kevään merkiksi, ja turistit oli taas jäädä bussin alle (kouluun kävellessä on ihana pikkukatu, jolla on mm. järjestetty muotinäytöksiä muotiviikkojen aikana, olen kävellyt parin näytöksen ohi ja ihmetellyt niitä tärkeän näköisiä mustiin oudosti leikattuihin vaatteisiin pukeutuneita tyyppejä, ja siis katu on niin kapea, että turistit olettavat sen olevan kävelykatu, mutta sillä ajaa autoja ja busseja ihan normaalisti, ja raukat – amerikkalaiset, italialaiset – on aina jäädä siinä pahasti kaahaavien autojen alle). Täällä on parasta vain kävellä ja katsella kaikkea mitä tapahtuu, pieniä sattumia, pieniä kohtauksia. Ja täällä on ihana tuoksu. Suomessa surullisinta kylmyyden lisäksi on hajuttomuus, Helsingissä on tosi kliinisen hajutonta. Täällä on tuoksuja sekä hajuja joka puolella, ja ainakin mulle ne on tärkeitä, ne luo tunnelmaa ja elävöittää kaupunkia.

Ilahduin kun tulin kotiin ja luin tämän:

“Half the charges have been dropped in the second day of the trial against the Pirate Bay. The charges dropped are those relating to ‘assisting copyright infringement,’ so the remaining charges are simply ‘assisting making available.’ No information on how this affects the size of the lawsuit or a settlement.”

(Slashdot)

Heja Piraterna!!! <3

Ja Robin sanoi haluavansa alkaa taas rakentamaan Lego-robootteja (harrasti sitä vähän pienenä) mun kanssa ja nyt unelmoin tällaisten toteuttamisesta:

Robootti-tuntemus on myös tärkeää tulevaa astronautti-uraa varten.

Nyt meen tekemään… jotain. Oon hetkellisesti lopettanut SimCityn pelaamisen, kun en pystynyt nukkumaan. Ja mulla loppuu aina budjetti noin vuonna 1925 (en siis saa enää lainaa otettua) ja mun kaupunki menee masentavasti konkurssiin. Onneksi musta ei tuu pormestaria isona.

Edit 21:15:

Hehe!

Via BoingBoing

21:20:

Japanilainen Spiderman

BoingBoing

Koska tämä sunnuntai on koostunut surffailusta, suklaasta, gradusta sekä kesätyöhakemuksista, päätin heittää tänne kuvia viime kesältä (sopivasti tänne harmauteen…). Robin sai muistaakseni Samirilta kameran, jossa oli keltainen flash ja tässä on vähän tuloksia (puoli rullaa meni hukkaan, kun Robin kelasi filmiä ensin väärään suuntaan, haha). Nää näyttää kaikki vanhoilta, jostain 70-luvulta, ja ainoastaan Bella osaa näyttää näissä sievältä!

Huomenna on aktiivinen tylsien asioiden hoitamiselle omistettu päivä. Yritän saada paljon tehtyä niin ei tarvitse miettiä ankeita aikuisten juttuja niin usein. Kirjoitin tänään ranskalaisen CV:n ja huomenna alkaa lähtemään sähköposteja ensin suomalaisranskalaisiin seuroihin ja instituutteihin, ja sitten ehkä jonnekin ihan ranskalaiseen mestaan myös. Olisi kiva olla täällä töissä kesällä, ehkä jopa jossain toimessa jolla olis edes ihan vähän jotain yhteyttä mun opintoihin. No ei saa toivoa liikaa. Pahimmassa tapauksessa mut löytää taas ensi kesänä jostain Helsingin Ärrästä, mikä olisi ihan ok tavallaan, ei se ollut pahin mahdollinen työ ja kaikki ystävät ja perhe olivat aina lähellä. Jännittää aina kauheesti kesätöiden hakeminen, ei ikinä tiedä mihin läävään päätyy koko kesäksi.

Tästä blogista piti vielä sanoa pari sanaa, ihan vaan periaatteista, kun eräs lukija ilmaisi huolensa siitä, että välillä kerron täällä liian henkilökohtaisia juttuja. Blogi perustettiin pari vuotta sitten, idea oli Robinin ja kirjoitin tätä Suomen ystäville ja joillekin läheisille perheenjäsenille. Nyt on tullut tosi paljon muita lukijoita (alussa niitä oli noin 9 per postaus, nyt yleensä noin 30 kappaletta, ja ennätyspäivä oli 20. tammikuuta 2009 jolloin 253 henkilöä kävi täällä) ja on tosi kiva kun on tullut jopa uusia tuttavuuksia ja vanhoja kavereita kehiin. Vaikka lukijoita on paljon enemmän, syyt blogin pitämiseen ovat vielä samat: haluan tätä kautta pitää yhteyttä rakkaisiin perheenjäseniin ja hyviin ystäviin, joita kaipaan ja joista en halua etääntyä liikaa. Viime keväänä melkein lopetin bloggaamisen, kun hyvä ystävä suuttui siitä, että blogi antoi elämästäni liian myönteisen kuvan. Jouduttiin riitoihin ja välit menivät pahasti poikki. Minä en haluaisi elää kulttuurissa, jossa aina täytyy piilotella onneaan, hyvää oloaan tai yksinkertaista elämäniloaan. Mielestäni on masentavaa, miten Suomessa yleensä vain saa valittaa asioista kun taas hyvät asiat täytyy haudata pois ja vaieta. Viime keväisen riidan takia olen yrittänyt olla nyt varovaisempi ja yritän koko ajan ylläpitää jonkinlaista tasapainoa: yritän kirjoittaa hyvistä asioista,mutta myös välillä vaikeammista sekä huolenaiheista. Silti mielestäni tämä blogi ei ole vuodatusblogi, eli haluan, että kävijällä on hyvä mieli lukiessaan tätä. Joskus kuitenkin vaikeat asiat voivat pulputa esiin täälläkin, jos ne tarpeeksi vaivaavat. Niitä ei kuitenkaan saa ottaa liian vakavasti. Koska lukijani ovat yleensä ystäviäni tai sukulaisiani, edellytän jotenkin puoliautomaattisesti, että kaikki tajuavat ihan itsestään, ettei kenenkään elämä ole täydellistä, vaikkei koko ajan valittaisi kaikesta. En siis ikinä yritä leuhkia millään, jos puhun onnistumisista äänensävyni on yleensä aina vilpittömän innostunut ja yllättynyt. Vilpittömyys on mielestäni tärkeä piirre ihmisissä ja yritän täälläkin olla mahdollisimman vilpitön ja rehellinen. Jos lukijoilla on tätä blogia koskien jotain kritiikkiä, sitä saa tosi mielellään jättää kommentien joukkoon, vastaanotan ajatukset mielenkiinnolla ja yritän parantaa tapani jos ihan kauheasti jotakin ärsyttää.

Tosi hyvää viikkoa kaikille!! Menen varmaan sänkyyn potemaan Helsingin ikävää…

Takaisin Pariisissa, flunssaisena lakkoilijana. Lakossa on tällä kertaa monta hyvää puolta. Ensinnäkin lakon aloittivat opettajat, professorit itse! Se tarkoittaa, ettei yliopiston sisällä synny niin pahoja riitoja kuin Lillessä kun opiskeljat lakkoilivat ja jotkut opettajat olivat puolesta, toiset vastaan. Ja Sorbonnella on rauhallisempaa, huomattavasti. (Ehkä koska jokaisella sisäänkäynnillä seisoo poliiseja valvomassa?) Vaikka opettajat ovat lakossa, saapuvat he silti kerran viikossa luennoille, jotkut luennoivat normaalisti, toiset tulevat juttelemaan opiskelijoiden kanssa. Ideana on se, ettei opiskelijoita jätetä oman onnen nojaan, yksin ihmettelemään tilannetta. Ja se on hienoa!! Epäitsekästä ja herättää luottamusta. Ja lakon syyt on hyvät, olen ihan opettajien puolella. Syy on siis se, että Sarkozy haluaa muuttaa ranskalaisen korkeakoulu-systeemin amerikkalaisen tapaiseksi. Eli yliopistot olisivat taloudellisesti omillaan, yrityksen tapaisia ja opiskelu maksaisi todella paljon. Kuka sellaista haluaa?? Ja miten joku edes kuvittelee, että tuohon suuntaan vievät uudistukset menisivät läpi ilman äänekästä protestointia?? Toinen syy lakkoilla ovat uudistukset opettajien työhön, niiden statukseen ja ajankäyttöön. Tämä on se osa, joka on mun mielestä enimmäkseen konservatiivista elitismiä opettajilta, koska siis he pelkäävät akateemisen vapautensa puolesta: Sarko haluaa, että yliopiston tutkija-opettajien (enseignant-chercheur) työntekoa ja ajankäyttöä valvottaisiin huomattavasti nykyistä enemmän. Joidenkin opettajien mielestä tämä johtuu vaan kateudesta… lapsellista. Mutta kolmas syy lakkoiluun on taas järkevämpi: ranskalaista concours-järjestelmään ollaan muuttamassa. Systeemi on ainutlaatuinen ja siinä on sekä hyvää, että huonoa. Eli: yliopistolla voi lukea maisteriksi tai tohtoriksi, mutta se ei riitä nykyään. Sen lisäksi täytyy käydä CAPES tai agrégation, jotka oikeuttavat opettamaan eri asteilla. Mutta uudessa syteemissä nämä katoavat ja sen sijaan yliopistolla opinnot jaetaan heti alusta alkaen niihin, jotka lukevat opettajiksi, ja toisiin, joista tulee tutkijoita. Ainakin kirjallisuuden alalla uudistus on ihan älytön, sillä opetus ja tutkimustyö käyvät ihan käsi kädessä, eikä niitä ole mitään järkeä erottaa ilman että jompikumpi kärsisi. Muutenkin on hyvä muistaa, että yliopiston tehtävä ei alunperin ollut valmistaa opiskelijoista tietyn alan ammattilaisia, vaan tehtävänä oli informaation, tiedon, jakaminen. Uudistukset ovat liian suuria ja tulevat liian yhtäkkiä. Yliopistolla opiskelu on kaikkien oikeus, ei ainoastaan varakkaiden.

Se siitä, anteeksi. Käytännössä se tarkoittaa nyt, että Sorbonnella mulla on kurssit melkein normaalisti. Eilen tosin kun menin saksankurssille, Malesherbesissä (joka on siis kauempana) olikin koko rakennuksen henkilökunta lakossa ja he kieltäytyivät avaamasta saleja. Eli kaikki ovet olivat kiinni eikä saksan kurssia järjestetty. Löysin tosin ilmoitustaululta arvosanani, joka oli hulppea 18/20!! Epätodellista. Mulla oli tunne, että se meni hyvin, mutta noin hyvin on jo aika ylläri. Hassuinta oli kuitenkin ylivoimaisuuteni – anteeksi sanavalinta – toisena oleva sai 14/20. Kivaa piristystä. Oon saanut tyydyttäviä ja aika hyviä arvosanoja, en oo liian pettynyt ollenkaan.

Muuten oon ollut tän viikon vähän myrtsinä jotenkin… Flunssa on vaivannut ja oon ollut väsynyt. Ja sitten mun on pakko saada vähän valittaa säästä. Siis ihan oikeesti: en oo nähnyt Pariisissa aurinkoa kertaakaan sen jälkeen, että Robin lähti. Eikä se liity Robinin läsnäoloon yhtään. Täällä sataa, sataa, sataa, tihkuttaa, sataa taas, tihkuttaa, ja sitten on sumua. Joka aamu taivas on harmaana ja Tour Montparnasse peittynyt sumuun. Mä en kestä. En tiedä miksi talvi tänä vuonna tympii näin paljon, yleensä ei ollenkaan, mutta mä haluan vaan kevättä nyt. Kymmenen astetta olis tosi kiva ja auringon paistetta. Mä oon ihan raivostunut tästä.

Vaikka oon ollut kipeenä, en oo pystynyt lepäämään kotona, koska mä en vaan pysty siihen. Jos oon kokonaisen päivän kotona, masennun. Oon liian levoton. Enkä pysty elämään ilman työntekoa. Jotain täytyy koko ajan tehdä ja väsätä, kouluprojekteja tai omia juttuja. Eli oon ollut joka päivä, paitsi eilen (!!) kirjastossa tekemässä gradua. Ja se on kivaa. Mä en ymmärrä miten ihmiset aina alkaa lohduttamaan kun sanoo, että on tehnyt paljon töitä. Mitä vikaa töissä on?? Mä en pysty erottamaan vapaa-aikaa töistä ja se on mun mielestä vain hyvä asia. Koska mulla on niin kivaa tällä hetkellä. En oo hikipinko enkä työnarkomaani, olen työkulinaristi. Apollinaire on nykyään mun parhaita ystäviä. Hieno runoilija, älykkäin runoilija ja suurin vapaa-ajattelija, jota olen lukenut. Oikeati itsenäisesti ajatteleva ihminen! Aikaansa edellä. Ainoa, joka oikeasti ymmärsi mistä futurismissä oli kyse tai mitä futurismin olisi pitänyt olla. Pieni lihava viiksekäs pallero, joka rakasti hyvää ruokaa ja naisia, mutta jonka rakkauselämä oli fiasko koska kauniit naiset vain pelleilivät herkän pulleron tunteilla. Kauneinta ranskaa ikinä, upeita ideoita, vallankumouksellinen ja täysin omanlaatuinen tyyli kirjoittaa. Mulla on tapana kiintyä henkilökohtaisella tasolla suosikkitaiteilijoihin, ja Apollinaire on nyt päässyt Mozartin ja Truffaut’n rinnalle. Haluaisin Apollinairen kuvan seinälle, niin muistaisin omat periaatteeni myös paremmin. Apollinaire oli optimisti, joka uskoi tulevaisuuteen – jopa sodittuaan ja loukkaannuttuaan vakavasti ensimmäisessä maailmansodassa. Kaunis ihminen ja herttainen pullukka.

Oon onneksi tehnyt muutakin kuin hengaillut kuolleiden ystävien kanssa kirjastolla. Tapasin ihan elävän ystävän, koska Sophie (johon tutustuin lukiossa) on tullut tänne koko kevääksi vaihtoon Helsingistä! Käytiin eilen heti lounaalla yhdessä ja sitten shoppailemassa. Oli tosi kivaa, juteltiin kuusi tuntea kaikenlaista, käveltiin ja oli tosi mukavaa! Onneksi Sophien kurssit järjestetään lakosta huolimatta ainakin osittain, muuten olisi ollut aika köyhää vaihtarina… Oli kiva, että pystyin antamaan edes jotain hyviä vinkkejä täällä opiskelua varten, etenkin kertoa eri kirjastoista ja niiden käytännöistä.

Ja mun ostokset… Tarvitsin molempia, joten oon tosi tyytyväinen. Ei ollut enää ehjää pikkulaukkua eikä kivoja hyvässä kunnossa olevia kevätkenkiä. Nyt tarviin enää nätisti leikatun, hyvin istuvan kevät-takin. Mielellään sotilas-vaikutteisen (ei siis mitään camo-juttua, vaan siis sellaisen upseeri-takin…)

Kotona mä sit kaivoin kaappia ja tajusin, että mulla on tosi paljon kivoja kenkiä, joita mä en vaan käytä. Useimpia siksi, että niisä on korkee korko. Ja mulla on nyt viime aikoina, siitä lähtien kuin tulin Lillestä Pariisiin, ollut vähän ulkonäkökriisiä. Jotenkin täällä mulla on kauheen ISO olo, ja olen samaistunut kauheasti Hulk:iin (se on mun uusi lempinimi, jota Robin käyttää). Ja jotenkin mä pelkään, että oon vielä isompi ja kömpelömpi kun mulla on korkeet korot. Nyt mä oon kuitenkin päättänyt ryhdistäytyä ja yrittää jotenkin korottaa itsetuntoa, ja siis uskaltaa käyttää kivoja kenkiä vaikka olisin kerrostalon kokoinen. Selkä suorana eikä liian isoja askelia. Vähän jännittää. Mua pelottaa trendikkäät nuoret, etenkin kun ne on mua nuorempia. En tiedä yhtään miks musta on tullut näin ujo yhtäkkiä, en ollut ollenkaan viime kesänä! No mut oon nyt päättänyt yrittää taas. Pitäkää peukkuja, ettei tää Hulk vaan kaadu ulkona ja liiskaa jotain pientä ranskalaista alleen!

Hei muuten vielä tämmöstä ulkonäköjuttua, mutta mä haluaisin alkaa laittaa hiuksia kiinni (kun se nyt on vihdoin mahdollista), mut en yhtään tiedä miten. Oon varmaan ihan outo tyttö, mutta mä en tiedä yhtään mitään kampauksista. Mä haluaisin jotain yksinkertaisia nutturoita, niskaan mieluiten. Ei mitään korkeita kireitä sporty spice ponnareita, eikä niitä ruotsalaisia trendikkäitä pikku myy-nutturoita. Mä haluaisin jotain vähän vanhanaikaisen romanttista kampausta… jonka kuitenkin ehtii tehdä aamulla. Jos jollain on ohjeita, niin olisi tosi kilttiä jos jakaisitte mun kanssa. Ja kans mitä sen nutturna tekemiseen tarvitsee, koska mulla ei oo mitään pinnejä tai pompuloita tai hiusharjaa (!!).

Liikaa paljastuksia. Nyt meen pelaamaan sänkyyn SimCityä iPhonella. Oon ihan koukussa, pelaan varmaan kolme tuntia per yö… Vaikee peli, saan aina kaupungin kasvamaan noin 30.000:een asukkaaseen, mut sit mun talous romahtaa totaalisesti ja velkaannun niin, että on pakko antaa periksi ja perustaa uusi kaupunki. Alan ymmärtää hallituksien harrastamia säästötoimia, hehe!