Kosminen kotinurkka

Kohti äärettömyyttä – ja sen yli!

Bye bye Paris!

2 kommentilla

Maanantaina metrossa

Maanantaina metrossa

Kun toi yllämainittu täyslakko “alkaa”, olen jo kaukana Ruotsissa! Tänään olen enimmäkseen hoitanut kaikenlaista tärkeetä asiaa, tylsiä juttuja jotka aikuisena täytyy hoitaa, jotka kaikki järjestyi hyvin ja voin hyvällä mielellä nyt lähteä pienelle lomalle! Olen syönyt jääkaapin tyhjäksi ja nyt illalla innostuin siivoamaan ihan kunnolla, nyt tuoksuu ihanasti puhdistusaineille (rakastan niiden kliinistä tuoksua) eikä tarvitse järkyttyä kun tulee kotiin. Siivoaminen on tylsää ja raskasta, mutten halua houkutella tänne toisessa kerroksessa viliseviä (myrkyttäjä kertoi kun kävi täällä) torakoita! Oon päättänyt ihan sen takia pitää paikat täällä tosi siisteinä, ettei ne halua tulla tänne ylös asti, eikä oo näkynyt kertaakaan eli hyvin toimii vielä. Tein Ryanairille internet check in:in, mutta koska mun printteri on rikki, tulostin sen maailman oikeesti pienimmässä print shopissa tässä ihan lähellä. Käyn siellä usein kopioimassa ja muuta, se on kivan pieni paikka, ihan kuin joku pieni kioski. Päätin myös käydä ruuhka-aikaan Montparnassella ostamassa pienemmän matkalaukun. Oli kiva nauttia ihmisvilinästä, tungoksesta, ja haistella kaupunkia, hengittää pakokaasuja ja hyviä tuoksuja! Skövdessä ei löydy ihan samanlaista meininkiä, siellä asuu noin 33.000 henkeä, eli teki mieli nauttia vähän suurkaupungista ennen rentouttavaa ja rauhallisen eksoottista Ruotsin matkaa. Löysin laukkukaupasta tosi hyvän matkalaukun, joka painaa 800 grammaa ja on juuri Ryanairin rajoituksien mukainen (max. 55 x 40 x 20 cm):

img_8006

Se ei oo liian rumakaan ja siinä on kolmen vuoden takuu. Sain mahtumaan tosi paljon tavaraa, kaiken minkä halusin mukaan! 10 kiloa on ihan tarpeeksi, sekin tuntuu jo raskaalta mun kantaa eli ihan hyvä! Muistin jopa ottaa hanskat mukaan, ja pyjaman, joka yleensä unohtuu. Success!

Lopetan tähän kun ei oo sen kummempaa sanottavaa. Matkakuume vaivaa! Huomenna lähtö vähän kymmenen jälkeen kotoa. Matka on pitkä (mutta halpa): Pariisista bussilla à Beauvais, josta lentokoneella Skavstaan (jossain Ruotsissa), mistä bussilla Örebrohon, mistä junalla Hallstadiin, josta toisella junalla Skövdeen. Noin 12-13 tuntia matkalla, mutta ei se haittaa yhtään, oon seikkailumielellä ja ihan hauskaa matkustaa Ruotsin läpi kun en oo matkustanut siellä ikinä kunnolla. Sitä paitsi joka puolella Ruotsia löytyy aina Pressbyrån, missä saa hodareita ja kexchokladia ja delicato-palloja! Ja Robin teki söpön matkaoppaan mulle, missä kannattaa syödä milloinkin ja mitä. Eli kaikki siis hyvin. Ruotsista tulee raporttia matkan aikana, eli stay tuned, vi hörs!

Tässä vielä tän päivän tosi kivoja avaruusjuttuja:

Tähdet ja avaruus: Nasa rakentaa ensimmäistä Orion-aluksen koekappaletta (makeita kuvia!!)

Jo nyt voi sanoa, että nää astronauttien avaruudessa kuvaamat ISS-avaruusaseman esittelyvideot on tän vuoden parhaita youtube-videoita!! Tässä on eka osa, kattokaa oikeesti toi, ihan mielettömän iso paikka, paljon enemmän tilaa kuin voisi ikinä kuvitella! Siellä ne on avaruudessa, vau…! (Ne on HD-videoita sitäpaitsi!!)

Robin lähetti vielä tämän korealaisen tiedeuutiskatsauksen, joka kannattaa katsoa, tosi hauska! :)

Written by bubuina

tammikuu 27, 2009 at 9:57 ip

Tallennettu aiheeseen Elämää

2 vastausta

Tilaa kommenttien RSS-syöte.

  1. Hejssan, gott äventyr å trevlig Sverige resa.Nu är du ju redan framme.Trevlig semester!

    mammutti

    tammikuu 29, 2009 at 2:17 ip

  2. Tackk mammutti :) Här är allt superbra!! Robin är söt som en ängel, gör mat varje dag och sköter om mig! Härlig typ :) Nu ska vi ta en kvällspromenad, det finns ingen snö här, det är runt två grader varmt om dagarna. Jag kommer att blogga ikväll eller imorgon och sätta bilder! Storkram!

    bubuina

    tammikuu 30, 2009 at 7:15 ip


Jätä kommentti