Kosminen kotinurkka

Anteeksi, etten ole kirjoittanut mitään niin pitkään aikaan! Nyt tulee sitten kunnon postaus, jossa on paljon kuvia viime aikojen tapahtumista! Täällä on kaikki oikein hyvin, vuoden alku on ollut tosi lupaava. Kaikki kouluhommat syksyn kursseille on hoidettu, ja nyt on tauko koulussa, tai oikeesti nyt on koeviikot, mutta mulla ei ole tenttejä enää. Eli lomalla ollaan käytännössä, paitsi että gradua on tehtävä kuitenkin aktiivisesti (en halua jättää mitään viime hetkeen, koska haluan, että tästä tulee onnistunut projekti). Oon ollut siis päivittäin kirjastolla lukemassa kirjallisuustieteellisiä tekstejä Apollinaire:iin ja Ekelöfiin liittyen, ja tehnyt monia hienoja löytöjä (mm. Ekelöfin nuoruuden piirrustuksia ja ranskankielisiä runoja, joissa näkyy selvästi Apollinairen vaikutus). Gradua on ainakin tällä hetkellä kiva tehdä, tosi inspiroivaa ja hauskaa tutkimustyötä. Kiva kun ei ole kursseja, mutta samalla niitä tiettyjä on vähän ikävä, olisi kiva käydä säännöllisesti koulussa. Kurssit alkaa vasta 9. helmikuuta. Toisaalta nyt saa nukkua aamuisin rauhassa ja elää oman tahdin mukaan.

Ensimmäisenä haluaisin esitellä uuden kännykkäni. Tai ei se ole kännykkä, se on pieni kaunis tietokone. Johon olen rakastunut. Joka toimii loistavasti. Mulla on siis uusi puhelinnumero, ranskalainen, eikä suomalainen vanha numero tällä hetkellä ole käytössä. Jos joku tuntemani lukija haluaa uuden numeroni, jättäkää sähköpostiosoitteenne tän artikkelin kommenttiboksiin, niin lähetän sen teille! Toisaalta, tällä ihanuudella luen sähköpostejani koko ajan kaupungilla, kirjastossa ja missä tahansa, eli halvinta on lähettää mulle sähköpostia, myös kiireisiä sellaisia, koska voin vastata niihin yhtä nopeesti kuin vastaisin tekstareihin. Mutta tässä hän on, annoin koneella tän nimeksi New Horizons (sen Plutoon matkaavan satelliitin mukaan):

Maurelita kutsui mut muiden suomalaisten kanssa baariin ja syömään, ja tietenkin suostuin kun sain niin iloisen ja kivan kutsun! Nyt oon siis (joidenkin mielestä varmaan vihdoin…) tutustunut Pariisin baarielämään! Oltiin Marais:ssa, kahdessa baarissa ja kivassa ravintolassa. Syödessä saatiin vähän outoja katseita muilta vierailta kun oltiin niin kovaäänisiä ja puhuttiin outoa kieltä. Kivoja naisihmisiä ja vaikka kaikki oli mua vähintään kymmenen vuotta vanhempia, se ei haitannut kun kaikilla oli huumoria Drinkit on saman hintaisia tai jopa kalliimpia kuin Helsingissä, mutta kovalla hinnalla sain elämäni parhaimman makuista vodkaa.

Sitten kävin päivämatkalla Lillessä, Bénédictiä tapaamassa. Oli aika koskettava jälleennäkeminen, meillä on molemmilla ollut ikävä toisiamme – etenkin Bénéllä kun se pyörii yliopistolla mutta mä en ole siellä… Oli tosi kivaa! Käveltiin vähän Lillen keskustassa, mutta oli aika kylmä sää. Käytiin Lillen Oopperassa, joka nykyään on Bénén työpaikka (opintojen ohella siis), ja sit käveltiin sieltä niiden luokse kotiin. Siellä Héloïse ja Sébastien odotti, Sébastien oli ennallaan, mutta Héloïse…! Tyttö oli just täyttänyt vuoden ja oli mieletön apina. Iloinen naurava apina, joka pomppi ja liikkui koko ajan, siis ihan koko ajan, tauotta, häkissään – eikä sitä voinut oikein päästää häkistä pois, koska muuten se meni heti innokkaana tuhoamaan kodin elektroniikkaa, etenkin kaukosäätimiä. Ihana iloinen dynaaminen vauva! Bénén kanssa puhuttiin tauotta kahdeksan tuntia, oli niin paljon kaikkea kerrottavaa. Kun kerroin miten meillä on 9 tuntia koulua viikossa, Béné sanoi maisterintutkinnon olevan ihmemaa kandidaatintutkintoon verrattuna. Ja se pitää paikkaansa: Lillessä kun luettiin kandidaatiksi, meillä oli 10-13 kurssia per lukukausi, nyt meillä on 4…! Ihme muutos, mutta suuri helpotus ja kannustava tieto Bénélle myös. Se mahdollisatisi myös Bénén tulon ensi vuonna Sorbonneen, koska kolmena päivänä viikossa voisi ihan hyvin matkustaa edestakaisin Pariisiin, matkaa on junalla vaan tunti, ja alennuksia saa opiskelijakortilla tosi hyvin. Se olis meille molemmille tosi kivaa, olla taas samoilla kursseilla! Haettiin Constance, 4 v., koulusta. Tosi nätti tyttö, kaunistuu vaan koko ajan. Ja se oli tosi innoissan mun tulosta, jostain syystä me ollaan Constancen kanssa aina oltu hyviä kavereita. Vein sille lumipallon, jossa sisällä pieni Eiffel-torni ja kun sitä ravistaa niin tornin päälle sataa lunta. Se oli onnistunut lahja, Constance oli aika lumoissaan!

Olen leiponut kroisantteja (miten toi kirjoitetaan?? croissants..) ihan itse, taikinasta lähtien, ja ne oli aidon makuisia!

Ja tehnyt ihan omaa pähkinäleipää, josta tuli ihan parasta!

Kävin Pariisin kaupungin modernin taiteen museossa, joka oli hieno kokemus. Olin siellä monta tuntia yksin pyörimässä, sieltä löytyi niin monia hienoja maalauksia ja oli etenkin tosi kiva nähdä sellaisia joista tiedän, että Apollinaire on ne nähnyt ja pitänyt niistä silloin kun ne olivat ihan uusia. Samoin siellä oli paljon surrealistien juttuja, jopa André Bretonin muiden kanssa yhteistyönä tehtyjä piirrustuksia joiden olemassaolosta en edes tiennyt! Tuntuu, että ymmärrän Apollinairen ja surrealistien tekstejä paremmin kun tunnen myös sen ajan kuvataidetta, koska ne olivat toisiinsa kytköksissä, eivät ainoastaan ystävyyden kautta, vaan myös suoraan teoreettisesti, saivat toisiltaan tosi paljon esteettistä vaikutusta. Tuntuu kivalta sukeltaa ihan kunnolla niiden maailmaan! Tässä mun suosikkitekosista kuvia (olin tosi tarkka whitebalance:in suhteen, eli värit on näissä tosi lähellä oikeita värejä luonnossa!)

Olen katsellut taas leffoja, mikä on tuntunut tosi hyvältä. Jos leffat jää edes vähäksi aikaa tauolle, mulle tulee sellanen määrittelemätön outo huono olo, ja heti kun käyn leffassa ja katselen niitä kotona säännöllisesti tulee taas parempi olo. Hassu juttu! Nämä oon nähnyt:

Slumdog Millionaire (Danny Boyle): ihan kiva, söpö, feel good, onnellinen loppu. Välillä hauska ja lopussa tosi jännittävä, mut jotenkin ehkä liian pop mulle. Pikkupojat oli tosi hyviä ja tossa on myös vuoden parhaat lopputekstit! Ihan kiva viihdeleffa, jossa vakavampiakin hetkiä. Ei tosin Oscarin arvoinen (ehdolla mm. Best Picture-kategoriassa).

The Conversation (Coppola): rauhallinen, hiljainen, kiinnostava ja vähän jännäkin. Tykkäsin aika paljon, oli positiivinen yllätys, hyvä muistutus siitä, että 70-luvulla Coppola oli vielä hyvä ohjaaja. Saksalainen Oscar-voittaja Muiden Elämä on saanut tästä tosi paljon vaikutteita, se oli tosi mulle yllättävä havainto. Tässä oli hieno hiljainen tunnelma.

Back to the Future Part 1: Doc ja Marty, old pals! Jee jee jee! Vielä parempi kuin mitä muistin. Tosi jännä vaikka muistaa repliikit ulkoa. Ei ihmisen maku niin kauheesti kahdentoista vuoden aikana muutu.

Back to the Future part 2: Tää on paras. Siis oikeesti rakastan tätä! Flying DeLorean! Hoverboard! Trilogian paras osa.

Dawn of the Dead (1978): Ensin tosi tylsä, tuntui kauheelta amatöörisotkulta ja pitkästyttävältä. Mutta kun ne pääsee sinne ostoskeskukseen aloin jotenkin pitää tästä vähän enemmän. Mulla oli odotukset miinuksen puolella, ja siksi ostoskeskus tuntui tosi virkistävältä ja kivalta. Parhaat näyttelijät oli valittu zombie-rooleihin, varmasti hauskimmat zombiet ikinä. Tosi kivaa kun selviytyjät sai elää vähän aikaa rauhassa tyhjässä ostarissa, se oli kodikasta (mä oon aina halunnut yöpyä Stockalla). Onneksi Romerolla ja muilla tekijöillä on ollut huumoria, muuten tästä olisi tullut kauhean tylsä. Ihan kiva leffa lopulta, vaikka hieman ällöttävä välillä.

Hui kun tuli pitkä juttu… Ensi keskiviikkona lähden Skövdeen ja Tukholmaan, ja aion pitää blogin elossa siellä ollessani! Yritän kirjoittaa jotain melkein joka päivä, joten pysykää seurassa!

Viime päivinä on ollut kauhea ikävä perhettä ja ystäviä. Onneksi mamma ja pappa tulee tänne helmikuun lopussa käymään. Vilman tulosta en tiedä vielä, mutta onneksi sillä on liput tiedossa jo. En oo ennen ollut näin pitkää yhtäjaksoisesti poissa, Lillessä asuessa kävin tosi usein Suomessa. Helsinkiä tai Suomea ei itsessään oo yhtään ikävä, mutta tiettyjä ihmisiä siellä kyllä. Suomesta puheen ollen, eilen tuli ihan älyttömän hauska tv-ohjelma (se on täällä tosi harvinaista…) France 5:lta, jossa ranskalainen maailmanmatkaaja joka jaksossa käy jossain eksoottisessa maassa ja tutustuu paikalliseen väestöön. Ideana on siis, että ranskalainen pääsee yöpymään paikallisten luona (ohjelman nimi siksi J’irai dormir chez vous) – ja jouluna ja uutena vuotena raukka oli päättänyt tulla Suomeen. Joulun se vietti Lapissa, Rovaniemellä, ja se ei kyllä ollut kaunista katsottavaa. Siis ihan oikeesti, onneks se ei tajunnut mitä ne juopot sille selitti, ja onneks niitä juttuja ei oltu käännetty ollenkaan. Hyvä, että sillä ranskalaisella oli hauska, rento asenne, muuten se olis varmaan kuollut järkytykseen. Rovaniemellä oli jääkylmää, pimeetä ja kaduilla tyhjää. Ranskalainen kävi bingossa, baarissa (jossa yksi mukava tyttö kertoi faktoja sille), törmäsi hulluun mummoon kadulla ja pääsi lopulta yhden kiltin ja mukavan, ei-juopuneen, perheen luokse jouluillalliselle. Sieltä se sitten lähti  autolla jonnekin pikkukylään, jossa se tapasi minitorpassa asuvan söpön vanhan pariskunnan, jotka puhui sille suomea koko ajan ja näytti ulkona lumen alla pidettäviä kaloja, jotka se mies oli itse kalastanut. Sieltä se käveli toiseen pieneen mökkiin, jossa keski-ikäiset ihmiset juopotteli. Onneksi yksi niistä oli mukava, se oli nainen, joka selvästi ihastui tähän ranskalaiseen, ja se sai jäädä sinne yötä (erilliseen sänkyyn). Uutena vuotena Helsingissä ranskalainen etsi juhlia. Sateista, kylmää, pimeetä ja kadulla ihmiset vaan tuijotti törkeesti eteenpäin kun se yritti puhutella niitä ystävällisesti. Mua hävetti syvästi. Se pyöri yksin keskustassa, meni sporalla Hakaniemeen, muttei saanut ikinä ostettua lippua koska kuski vaan tuijotti eteenpäin jäykkänä. Hakaniemessä se pääsi 30-kymppisten hevarien luokse kuuntelemaan niiden kauheeta levytystä, mutta ne oli menossa illaksi HIM:in keikalle, joten ranskalainen ei päässyt niidenkään mukaan. Jossain Töölön pimeydessä se törmäs onneksi johonkin dokumenttielokuvaohjaajaan, joka vei sen oluelle ja sieltä juhliin. Baarissa humaltuneet suomalaiset lauloi jotain ranskalaisia lastenlauluja, huusi Vive la france! ja antoi poskisuudelmia. Bileissä oli noin viisi henkeä, jotka istuivat olohuoneessa, joivat olutta pulloista ja puhuivat. Tosi bileet… Ne oli tosin ihan kilttejä ja mukavia. Ulkona ne ampui raketteja, jotka enimmäkseen räjähti nurmikolla ja huusivat. Tässä on ohjelman kotisivut, siellä on jotain videoita, otteita ohjelmasta, voir les videos:n alla klikatkaa suomea ja sieltä pitäisi tulla yhteistä hävettävää… sinne tulee toivottavasti lisää ajan myötä. Mä oon oikeesti tosi järkyttynyt. Mä luulin, että Suomi oli mun elinajan aikana parantunut huomattavasti eikä me olla enää kännisiä juntteja, jotka kaikki selittää kun ranskalainen kysyy miks täällä juodaan niin paljon: “Koska täällät ei oo mitään muuta tekemistä” (Helsingissä ei muuta tekemistä???) tai “Koska me ollaan niin ujoja!” Tosi koomista, mä nauroin vedet silmissä, mut samalla kauheeta… Miettikää nyt, random ranskalainen tai mikä tahansa turisti tutustuu sattumanvaraisesti suomalaisiin, ja kokemukset on noi. Sattumanvaraisesti. Se on kaikista järkyttävintä. Onneks joukossa oli se yksi perhe, jossa kukaan ei ollut humalassa… Hassu, outo, älytön maa on Suomi. Tässä vielä hauska pätkä, missä Antoine ajaa autoa Lapissa suomalaisen juopon seurassa: