Kosminen kotinurkka

Joulu sujui täällä tosi kivasti! Aattona syötiin aamulla puuroa (laitoin siihen joulumausteita ja rusinoita) ja mailattiin Joulupukille Ylen kuumaan linjaan, mutta törkeä pukki ei lukenut meidän terveisiä!! No siitä lannistumatta mentiin ulos mukavaan auringonpaisteeseen, ja päätettiin noudattaa perinteitä käymällä hautausmaalla. Mentiin Montparnassen hautausmaalle ja käytiin hartaasti katsomassa kuuluisien kirjailijoiden haudoilla! Joukossa tärkeimpinä dadaisti Tristan Tzara ja surrealisti Robert Desnos, hyvinä kakkosina Beckett, Sartre, Baudelaire ja Baudelaire. (Käytiin myös Serge Gainsbourgin haudalle, koska lukijoiden joukossa on fani!) Sieltä käveltiin rauhassa kotiin, koristeltiin kämppä ja meidän kolme hienoa minijoulukuusta, ja juteltiin skypessä mamman, pappan, Bigin, Vilman ja Tonin kanssa! Puhuttiin myös Robinin vanhempien kanssa. Sitten valmistelin jouluaterian, joka on kallein ruokaostos minkä olen ikinä tehnyt. Siihen kuului hedelmien lisäksi kolme eri juustoa, kolmea eri leikkelettä (joukossa Robinille kinkkua), isoja hyviä rapuja, lohta, keitettyjä perunoita, ja jälkiru’uaksi erilaisia suklaakonvehteja. Oli tosi hyvää ja harvinaisen onnistunutta! Sitten avattiin lahjoja livenä skypessä Vilman ja Tonin seurassa, mikä oli myös tosi hauskaa! Ei ollut yksinäinen olo yhtään, kun aaton aikana kuitenkin sai nähdä kaikki tärkeimmät ihmiset. Ai niin, myös isovanhemmat soittivat skypessä illalla, joten puhuttiin tosiaan melkein kaikkien kanssa. Sitten avattiin vielä toistemme lahjat ja naurettiin, hengailtiin skypessä Samirin kanssa ja valvottiin liian myöhään.

Joulupäivänä katsottiin mun ikisuosikki “It’s a Wonderful Life”, syötiin puuroa, ja itkin tietenkin lopussa. Loppupäivä hengailtiin kotona pyjamassa, leikittiin lahjoilla, piirrettiin ja hihitettiin tyhmille jutuille, katseltiin tv:tä. Muuten ollaan viime päivinä hengailtu kaupungilla ulkona, katseltu luistelijoita kaupungin talon edessä, ja sitten olen taas tehnyt kouluhommia joka päivä. Eilen oltiin mun lähimmässä kirjastossa, joka on ihan kiva paikka, tosi pohjoismaalainen, ihan kuin joku Töölön kirjasto! Tuntui hassulta hienojen kirjastojen jälkeen, mutta samalla on kiva tietää, että tollanen paikka on ihan kulman takana, siellä saa esim. lainata leffoja dvd:llä… Ja tänään löydettiin se uusi leffa-keskus Les Halles:issa (Forum des Images)!! Siellä täytää käydä leffassa lähiaikoina, tosi hieno paikka! Syötiin hyvät patongit, käveltiin vähän ja mentiin sitten Forum des Image:in vieressä sijaitsevaan elokuvakirjastoon, Bibliothèque de Cinéma Francois Truffaut! Tosi kiva paikka, niinkuin voi arvella! Siellä hioin kiltisti yli kolmen tunnin ajan yhtä artikkelia kouluun, sillä aikaa kun Robin piirsi vieressä. Oon tosi tyytyväinen, nyt mulla on viisi kivaa kirjastoa, jossa voin käydä tekemässä rauhassa töitä!

Kivaa on ollut, tässä vielä kuvia viime päiviltä. Kiitos kaikille kommentoineille, tosi hauskaa, että jaksatte lukea! Kiitos myös kaikille tosi hauskoista ja hienoista joululahjoista!! Kaikki on ollut tosi mieleistä

Toivottavasti lukijoilla on ollut hyvä ja rauhallinen joulu! Palaan myöhemmin toivottamaan hyvää uutta vuotta!

Meillä on ollut tähän mennessä ihan tosi kivaa! Ollaan:

• pyöritty melkein päivittäin Montparnassella, Robin on nauttinut ihmismäärästä (Skövdeen verrattuna…) ja kaikesta vilinästä!
• käytiin Eiffel-tornissa sunnuntai-iltana, oli tosi mukavaa ja kaunista. Robin otti hienoja kuvia! Sitä ennen oltiin Fnacissa ja taiteilija piirsi meistä karikatyyrin, mikä oli tosi kivaa etenkin kun tyyppi oli tosi mukava ja keskusteli pitkään Robinin kanssa eri piirrustusohjelmista (tietokoneelle siis), kertoi projekteistaan ja siitä miten oli tehnyt animaatio-elokuvaa Los Angelesissa.
• maanantaina meidän piti mennä Centre Pompidoun kirjastoon tekemään koulutöitä, mutta siellä oli ulkopuolella parin tunnin jono (!), joten istuttiin monta tuntia Pompidoun kahvilassa, juteltiin ja kirjoitin jopa melkein kolme sivua kouluprojektia! Sen jälkeen oltiin katsomassa Futurismi-näyttelyä samassa museossa. Olen näyttelyn avajaisista lähtien halunnut nähdä sen, sillä se liittyy mun opintoihin. Apollinaire rakasti kubismia ja futurismia ja kirjoitti niistä paljon, ja sen jälkeen myöskin surrealisteja kiinnosti kyseiset taiteilijat. Oltiin molemmat tosi yllättyneitä siitä miten hienoja teoksia joukossa oli, etenkin Boccioni oli upea ja meidän suosikki, mutta myös Picabia (surrealistien ja dadaistien hyvä ystävä) ja Robert sekä Sonia Delaunay (joista Apollinaire piti). Kannattaa tarkistaa täältä lisää Boccionilta.
• Tänään käytiin ruokaostoksilla (päätettiin vähän hemmotella itseämme, pappa olisi ylpeä!!) ja ostettiin kolme joulukuusta…! Tästä kaikesta kuitenkin lisää lähipäivinä…!

Kuvia kannattaa klikata niin ne näkee suurempina! Jotkut kuvat ovat Robinin ottamia, etenkin näkymät Eiffel-tornista.

Hyvää joulua kaikille!

Tuntuu tosi kaukaiselta ja haikealta! Kun näin nämä tänään, tajusin miten kauhea ikävä mulla onkaan kaikkia rakkaita ystäviä!! (myös niitä, jotka eivät esiinny juuri näissä kuvissa!) Jos mulla olisi rahaa, vuokraisin lentokoneen ja lennättäisin kaikki mun suosikki-ihmiset tänne! : D Ootte hienoja. Toivottavasti mun joulutervehdykset ovat muuten tulleet perille!!

KUVAT TÄÄLTÄ

Kuka muuten tunnistaa oikealla puolella istuvan henkilön?mä tiedän tietenkin kuka se on koska istui mun vieressä, hä! (kuvan ottaja ei saa arvata!)

Robin, banaani ja Olle

Robin Alppipuistossa

Vilma & Toni hauskassa kuvassa : )

Lisää postauksia tulossa vasta lauantaina kun Robin on tullut! Oon flunssassa (taas), oon tehnyt tosi paljon töitä (mm hiplaillut tyynyllä tarjoiltua kirjaa vuodelta 1737, helpottunut siitä miten vaiheessa muidenkin projektit ovat, ja edistynyt aika hyvin yleisesti ottaen), ja nyt tänään alkoi joulu”loma”, eli ei oo kursseja kahteen viikkoon. Nyt meen lepäämään, huomenna täytyy siivota ja askarrella! Lisää viikonloppuna kun pitkä, komea mies on saapunut! : P

Mä en oo ikinä pitänyt sunnuntaista, jotenkin sunnuntai on aina tyhjä päivä joka jää täysin turhaksi. Tänään oli aamulla kipeä olo, joten päätin jäädä kotiin rauhassa lepäämään. Ulkonakin oli niin kylmä. Päätin hyödyntää tyhjän päivän mémoire:ille, joka on huolestuttanut mua tosi paljon. Luin läpi muistiinpanoja ja tein listaa Ekelöfin ja Apollinairen yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista. Molemmat listat ovat suunnilleen yhtä pitkiä, mikä on jännää, silloin projektista tulee paljon kiinnostavampi. Samoja teemoja, mutta hyvin erilaiset lähtökohdat, samoja ideoita, mutta erilainen toteutus, erilaiset asenteet kahdella runoilijalla, mutta samantapaiset suuret kysymykset. Nukuin päiväunet siinä välissä ja puhuin Robinin kanssa, mikä oli kivaa ja Robin auttoi mua tosi paljon suosittelemalla uutta ohjelmaa, Tomboy, joka auttaa järjestämään suuria määriä informaatiota. Ja hui miten se auttoi mun työntekoa! Tomboy toimii niin, että sen avulla voi vaivattomasti yhdistää erilaisia käsitteitä toisiinsa, ilman mitään hierarkiaa. Eli avaan ikkunan ja kirjoitan sen nimeksi vaikka “Apollinaire”, ja lisään vähän tekstiä. Tekstissä on tärkeä käsite, esim. “prosodie” (runomitta), jonka valitsen, painan apple+L, ja avautuu uusi ikkuna, jonka otsikko on “prosodie” automaattisesti! Ja siitä löydän takaisin suoraan Apollinaire-ikkunaan, johon voin lisätä taas tekstiä. Näin onnistuin tänään tekemään yli kuudenkymmenen käsitteen verkoston, jossa kaikki käsitteet linkittyvät kauniisti toisiinsa. Näin pystyn seuraamaan omaa ajatuksenkulkuani tosi luonnollisesti, ja kun työ edistyy voin lisätä tänne suoraan eri käsitteisiin liittyvät sitaatit ja mietinnät. Hienoa! Ja samalla kynnys työntekoon alentui tosi paljon, kun ei tarvinnut pelätä isoa word-tiedostoa. Tein hyviä edistysaskelia, sain jäsennettyä ideoitani aika hyvin. Jännittää kuitenkin tosi paljon. Keskiviikkona täytyy kurssilla kaikkien viiden minuutin ajan kertoa omasta mémoire:istaan, rehellisesti selittää missä vaiheessa se on ja mitä on ajatellut tehdä. Mua jännittää tosi paljon, koska en oikein tunne kurssilla ketään ja pelottaa, että kaikki muut on jo paljon pidemmällä… Tällä hetkellä mulla on yhteen lukukertaan ja neljään kriittiseen teokseen perustuva löyhä suunnitelma. Ennen tammikuuta pitää palauttaa kunnollisempi suunnitelma, mutta en oo ihan varma vielä kuinka perusteellinen kun en oo uskaltanut lähettää mailia mun professorille… Huomenna täytyy lähettää sille kysely. En tiedä miksi tämmönen jännittää niin kauheesti, jotenkin pelottaa koko ajan, että kaikki mun ideat on typeriä, vääriä tai sitten vaan epätieteellisiä, ettei ne kelpaa kunnolliseen akateemiseen tutkimukseen… Kaikki on niin totaalisen uutta. Ja kun en myöskään tiedä yhtään missä vaiheessa muut ovat ja mistä aiheesta ne tekevät työnsä. Äh, inhottavaa. Vaikea rauhoittua, tekee mieli tehdä töitä vaan koko yö niin että saisi mahdollisimman paljon tehtyä. Toisaalta tarvitsisin kirjastoa, ja se on sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kyllä ehdottomasti kiinni, hehe! Pakko varmaan vaan yrittää rauhoittua… Mun suurin pelko, fobia, on epäonnistuminen enkä mä halua olla naurettava muiden edessä. (Tuntuu typerältä myöntää, mutta pakko olla rehellinen niin hyvässä kuin pahassakin.)

Tällä hetkellä siis ideana mun mémoire:issa on verrata Ekelöfin Sent på jorden teosta Apollinairen Calligrammes:iin. Pääteemana on molempien runoilijoiden teoksessa eräänlainen transsendenssi, jonka tärkein muoto on päästä eroon ajan käsitteestä, päästä ajan ulkopuolelle, jonkinlaiseen ikuisuuteen. Tämä tarkoittaa tietenkin, että molemmilla on hieman erikoinen suhde todellisuuteen, Apollinaire muuntaa sotilaan masentavan todellisuuden runolliseksi ja kauniiksi, näkee pommien sijasta ilotulituksia, jne, kun taas Ekelöf kaivautuu omaan itseensä eikä todellisuus ole melkein lainkaan läsnä. Kyseessä on siis erittäin subjektiivistä kirjallisuutta, jossa kaikki kulkeutuu runoilijan tietoisuuden läpi ja muuttuu, jossa ainoa tapa käsitellä kuolemaa (rintamalla tai masennuksesta johtuvaa itsemurhaa) on tehdä kaikesta abstraktia omaa ajattelua, ja samalla jotenkin pyrkiä tietynlaiseen fuusioon maailmankaikkeuden kanssa, ihmisen todellisuuden ja ajan ulkopuolella. Runoilijalla on siis erityislaatuinen yhteys maailmankaikkeuteen, jonka avulla hän yrittää pelastautua vaikeasta tilanteesta. Tää kuullosti varmaan kaikki tosi häröltä vaan, anteeksi. Kirjotin ton eniten selventääkseni omia ideoitani taas vähän. Ei auttanut paljoa. Täytyy lukea uudestaan noita runoja ja kopioimiani otteita kriitikkojen teoksista, jotta saisin vähän lisää konkreettista ton häröilyn ympärille. Tossa on logiikka, mutta tällä hetkellä sitä on liian vaikea jäsentää… Ehkä pitäisi lukea vielä tänä yönä niin voisi ehkä rauhoittua.

Huh huh. Onneksi Robinin kanssa oli kivaa, muuten olisin vielä enemmän hädissäni. Nyt täytyy yrittää keksiä jotain rentouttavaa puuhaa, että pystyy nukkumaan. Muuten riehun puoli yötä sängyssä ja mietin kauhuskenariota siitä miten kaikki nauraa mun tyhmille jutuille ja opettaja pitää mua ihan toivottomana…

Nää kuvat ilahduttivat mua tänään (linkit alkuperäiseen kun klikkaa kuvaa):

Tässä on upeat värit, tosi kaunista:

Ja hyviä uutisia toivottavasti:

ESA ja Nasa yhdistävät voimansa marstutkimuksessa

Robooteilla on helpompaa kuin ihmisillä. Vielä. Kannattaisi ryhtyä robootiksi niin pääsisi rauhassa Marssiin puuhastelemaan ja ajelemaan ympäriinsä.

Ei käänny argh

Vietin ihanan rauhallisen aamun, join kahvia, surffailin ja paketoin viimeiset lahjat, kirjoitin viimeiset joulukortit. Mukavaa kun ei tarvinnut kiirehtiä heti kurssille. Olen alkanut taas pitää aamuja mukavina, kun Colleen soi, kun saa juoda lämmintä kahvia, lukea kivoja juttuja, ja avata joulukalenterin luukkuja! En ole nauttinut aamuista kuin joskus viimeeksi lukiossa. Ehkä mulla on vaan parempi asenne nyt, en herää surullisena vaan rauhallisena ja positiivisena. Se vaikuttaa tosi paljon kyllä elämään kokonaisuutena, olen huomannut ihan käytännössä! Asenteella on tosi paljon väliä, ihan joka päivä, koko ajan.

Lähdin ulos vasta iltapäivällä, aloitin postista, jossa lähetin kaikki paketit ja kortit! Väittivät, että hyvin ehtivät jouluksi perille, että kymmenen päiväähän tässä vielä on. Toivottavasti! Ja toivottavasti ehjinä myös. Kuuntelin iloista musiikkia ja otin metron koululle. Olin päättänyt jo tiistaina, että tänään teen tutkimustyötä ns. saari-kurssia varten. Mulla on siis tiitstai-iltaisin vähän oudompi ranskalaisen kirjallisuuden kurssi, jossa tutkitaan ja mietitään saaren ja saariston roolia kirjallisuudessa, nyt syksyllä ajanjaksona 1500-1800-luku, ei saa olla uudempaa. Olin tehnyt taustatyötä vähän, ja kun tapasin opettajan, mulla oli ehdotus mun projektin aiheeksi (harvinaista kyllä, Herra haluaa tavata kaikki opiskelijat henkilökohtaisesti toimistossaan, kivaa vaihtelua ikuiselle nimettömyydelle!). Vastarannan kiiskinä en tietenkään halunnut tehdä projektia mistään kuuluisasta kirjasta niinkuin monet muut, ei Robinson Crusoeta tai Gulliveria, ei ei, vaan Henry Nevillen “The Isle of Pines, or, A late Discovery of a fourth Island in Terra Australis, Incognita”, vuodelta 1668! Herra Opettaja hyväksyi heti työn aiheen, mutta varoitti, että ranskalaista käännöstä olisi vaikea löytää, vaikka se onkin itse abbé Prévostin käännös vuodelta 1737. Siksi Herra, joka on harvinaisen lämmin ja herttainen ihminen, antoi mulle listan hyviä kirjastoja ja sitten aika mielettömän aarteen: Monsieur kirjoitti mulle suosituskirjeen BNF:ään, joka on siis Bibliothèque Nationale Francaise, Ranskan kansalliskirjasto. Sinne tarvitaan siis tietyille osastoille erityislupa yliopistolta ja olin aivan euforinen kun lähdin tapaamisen jälkeen kotiin kaunis käsinkirjoitettu kirje Sorbonnen (École Doctorale’n vielä!) leimoilla varustettuna! Pienelle opiskelijalle BNF on ollut kaukainen unelma, jota en ole uskaltanut miettiä. Samalla elämässä on juttuja, jotka ilahduttavat kauheasti, mutta jotka samalla hermostuttavat niin että tekee mieli oksentaa. BNF kuuluu mulla niihin, tosi mahtavaa, mut hui miten pelottavaa.

Eli, tänään lähdin tutustumaan Opettajan suosittelemiin kirjastoihin. En ollut käynyt Sorbonnen pääkirjastossa vielä, se löytyi tietenkin helposti, mutta mutta, sinnehän ei pääse ilman korttia, enkä onnistunut löytämään toimistoa, jossa pitäisi kirjoittautua sisään. Etsin 20 minuuttia D-rappua, sen piti olla Richelieu amfi-teatterin lähellä, mutta löysin vain tosi pieniä kapeita rappusia, jotka veivät amfi-teatterin ylälauteille, jossa hämmästyneenä kuuntelin vähän aikaa kun taitava pianisti soitti upeeta musiikkia pienelle yleisölle. Se oli aika tunnelmallista, rappuset kun olivat kaikki huonossa kunnossa, tosi kapeita ja pimeitä, ja sitten yhtäkkiä kaunis iso vanha sali, jossa mies soittaa pianoa noin kymmenelle hengelle. Vanhan rakennuksen hyviä ja huonoja puolia: sain kuunnella kaunista musiikkia, mutten ikinä löytänyt D-rappua eikä kukaan osannut auttaa. Annoin periksi ja päätin jatkaa Bibliothèque Mazarine:iin, joka on ranskan vanhin yleinen kirjasto. Menin Odéonilta vähän eri suuntaan kuin normaalisti ja löysin uuden suosikkikadun, Rue Mazarine. Täynnä gallerioita ja taidetta, kapea kaunis pikkukatu! Olin tosi iloinen. Jatkoin suoraan Rue Mazarine:iä pitkin Seinelle ja aloin etsiä taloa numero 23. Päädyin mielettömän palatsin eteen. Ei voi olla täällä, jatkoin matkaa kunnes tulin kadun päähän asti, tai se vahtoi nimeä. Kävelin takaisin. Ja hehe, siinä se oli, kaunein kirjasto missä olen ikinä käynyt. Vaikea ylittää tätä kyllä. En uskaltanut ottaa upeassa lukusalissa kuvia, mutta tässä ulkopuolelta ja rapusta:

Matkalla kirjastoon näin kun maalari kirjoitti taidokkaasti liikkeen nimeä ikkunan yläpuolelle...harvinainen ja kaunis näky!

Katsoin, että oho, onpas ilkeän näköinen patsas, ja yllätys yllätys: se olikin Voltaire, haha!

"Ei voi olla tää", mutta oli se, toi pieni ovi eniten vasemmalla

Sisäänkäynti sisäpihalta

Pari kuvaa Mazarinen kotisivuilta:

Paperiset arkistot, joita hiplasin kun etsin kirjaa

Tällaisia oli seinät täynnä

Ja sitten Wikipediasta vanha kuva:

Harmi tosiaan, ettei salissa saanut kuvata, mutta se oli melko pieni, vanhaa puupanelia joka puolella, kattoon asti ikivanhoja kirjoja, narisevat lattiat, ja parasta: ennen vuotta 1801 julkaistut kirjat, eli se kirja jota etsin 1700-luvulta, olivat kaikki vielä vanhassa paperisessa arkistossa, eli siellä piti plärätä läpi kauniita pienellä käsialalla kirjoitettuja ihastuttavia arkistokortteja kun etsi oikeaa teosta! Kaikki olivat erittäin avuliaita ja mukavia. Sain kolmen päivän kulkuluvan (pidemmäksi ajaksi se on maksullinen) ja istumapaikan, jonka pantiksi multa otettiin kulkulupa talteen. Kun en siitä paperisesta arkistosta löytänyt abbé Prévostin käännöstä, menin tiskille ja sain erittäin asiantuntevaa apua. Suomessa ja Skövdessä kirjastotädit ovat olleet aika pihalla siitä mitä olen hakenut usein, mutta nyt ne tiesivät niin paljon enemmän kuin minä. “Aa, Le Pour et Contre on abbé Prévostin aikakausjulkaisu, eli se ei ole muiden kirjojen joukossa!” Sitä ei löytyny miltään tietokoneelta, joten kaivettiin esiin iso vanha kaikkien kirjastojen yhteinen luettelo, josta saatiin tietää, että kyseinen “lehti” löytyy mm Sainte-Génevievestä, eli sieltä missä yleensäkin olen. Sain koodit ylös ja mulle toivotettiin työn iloa. Vaikka etsimääni kirjaa ei Mazarine’sta löytynyt, olin silti jälkeenpäin tosi onnellinen. Harvoin näin nuori vaatimaton opiskelija saa liikkua noin arvokkaassa upeassa ja sitä paitsi kodikkaassa ympäristössä. Tällaisista paikoista olen aina haaveillut, ja vähän alkoi harmittaa, että aion erikoistua 1900-luvun alun kirjallisuuteen koska Mazarine’issä on enimmäkseen vanhoja arvokkaita kirjoja. Olen tosi onnekas ja onnellinen, että saan käydä tuollaisissa paikoissa. Olen ollut myöskin (ehkä vähän lapsellisen) innokas siitä, miten mukavia kaikki olivat. Vaikka olin paikalla kaikista nuorin, mua kunnioitettiin niinkuin muita, ja kun on yksinäinen ja nuori, se tuntuu ilahduttavalta, sain maistaa oikeaa tutkijanelämää, eikä se maistunut yhtään pahalta… päinvastoin! Voi kun saisi tehdä töitä aina ja ikuisesti kauniissa kirjastossa…

Lähdin sieltä sitten iloisena Sainte-Géneviève’iin, missä hiillostin kirjastotätiä, joka sitten löysikin kirjan, mutta tietokoneelta vain tällä kertaa. Se on nimittäin salissa, jonne pitää olla erityislupa. Mutta mulle sanottiin, että varmaan pääsen kun näytän Herra Opettajan kirjettä. Ei siis tarvinnut lähteä BNF:ään jännittämään, vaan maanantaina pyrin sitten uudestaan Sainte-Geneviève:in réserve’iin. Jee jee! Oon ollut tästä lähtien taas tooooosi iloinen! Opiskelu tuntuu niin hyvältä ja tutkimustyö on niin jännää! Kotona printtasin sitten sen alkuperäisen englanninkielisen tekstin, joka löytyy ilmaiseksi Gutenberg Project:in kotisivuilta. Eli kaikki siellä lukijat, voitte lukea tekstin täällä, se on vain 80 sivuinen ja tosi isoa tekstiä! Tässä kuvaus Wikipediasta:

“The book explores the fictional adventures of George Pines and four women fellow survivors who are shipwrecked on an idyllic island. Pines finds that the island produces food abundantly with little or no effort, and he soon enjoys a leisurely existence, engaging in open sexual activity with the four women.

Each of the women gives birth to children, who in turn multiply to produce distinct tribes, by which Pines is seen as the patriarch. One of the women, a black slave girl, gives rise to a tribe called the Phills, who increasingly reject the impositions of laws, rules, and bible readings which are established in an effort to create some form of social order. They eventually rebel completely, and revolt against the white tribes, causing a civil war. At this point some Dutch explorers arrive, bringing with them guns which are used to quell the uprising.

The narrative is written from the viewpoint of the Dutch explorers and begins with their arrival and the discovery of a primitive white English-speaking native race. The explorers discover that the islanders are the grand and great-grandchildren of George Pines, and that in just three generations the islanders have lost the technological and industrial advantage of their British origins. They later discover that they possess an axe which lay blunt and never sharpened. The island itself is so productive in terms of food and shelter that the islanders leave newborn babies exposed to the elements with no harm.”

Kuullostaa tosi makeelta, eikä noin vanha englantikaan ole tässä yhteydessä yhtään vaikeeta, ei kannata pelätä, toi on täysin luettava kenelle tahansa, joka lukee englanninkielisiä modernejä teoksia! Ei vanha tarkoita välttämättä vaikeeta, ja lyhytkin toi on.

Siinä tän päivän innostuksen aiheet! Illalla olen juhlistanut tätä kaikkea ja elämää nauttimalla Fazerin joulusuklaata, jota tuli mamman ihanassa paketissa! Ja ai niin, kiitos Famulle ja Fafalle hauskasta soittavasta kortista, joka tuli eilen! Se oli eka joulukortti, kiitos tosi paljon! Sinnekin on tulossa korttia ensi viikon aikana, en ole unohtanut teitä rakkaat isovanhemmat!

Tässä vielä vähän kuvia Pariisin jouluvaloista:

Rue Mazarine

Hui huomenna on koulua 9-13… kiva herätä klo 7 lauantai-aamuna…! Naapurit varmaan ilahtuu kun kolistelen täällä jo siihen aikaan…