Kosminen kotinurkka

Saksantentti meni ihan hyvin aamulla, paljon sen takia, että Vilma jaksoi yöllä vielä kerrata jotain sanastoa Kafkan novelliin liittyen. Meillä oli aika hauskaa kun sanalista oli saksa-ranska, eli Vilma luki (oikeasti tosi hyvin ääntäen!) ranskan sanoja, ja arvaili niiden tarkoitusta: “exploiter… ausnutzen, låter som att ta ut någo nötter…” Kikatettiin aika paljon ja kuunneltiin Beatles-covereita. Aamulla olin vähän väsynyt, mutta kertasin metrossa mun ikuisuusongelmaa: adjektiivien taivutus, jonka onnistun unohtamaan joka tentin jälkeen… Mutta mutta, ihan hyvin meni, kirjotin neljä sivua ja se tuntui yllättävän helpolta ja kivalta! Ei stressiä. Tentin jälkeen pummasin 50 senttiä mun luokkatovereilta, koska mulla oli vain euro kymmenen senttiä jäljellä, enkä olisi päässyt kotiin. Juttelin ja kerroin mitä kaikkea tämän viikon aikana onkaan tapahtunut, eikä kukaan tytöistä ollut kuullut leffateatteriryöstöistä, mutta yhden pojan kaverilta oli viety tavarat samalla tavalla kuin multa. Poika väitti, että ne taskuvarkaat on kuuromykkiä ja siksi toimii leffateattereissa, koska ne pystyy huomaamatta kommunikoimaan viittomakielellä! Mä vaan nauroin.

Kotona soittelin ja tilailin uusia kortteja, ja sitten käytiin koululla ja kirjastossa. Kaikki olivat kilttejä ja kaikki asiat hoituivat tosi hyvin, eli ei tässä mitään, elämä jatkuu! Tekevälle sattuu ja elämä on seikkailua!

Suunnittelen valokuvasarjaa siitä, mitä turistit valokuvaavat... eli ottaisin kuvia turisteista kun ne valokuvaavat ja poseeraavat, vois olla kivaa!

Vilma osti karvahatun!!

En voinut vastustaa tätä upeeta mustaa puseroa jossa niittejä koristeena... ja maksoin sen SHEKILLÄ!!

Eli kaikki järjestyy, niin kuin aina! Elämä ei ainakaan ole viime aikoina ollut tylsää!! Kiitos kaikille kannustuksesta ja kommenteista! (Bella, du är bäst!! enorm kram!!)

Eilen leffan jälkeen huomasin salissa, että multa oli viety sekä lompakko, että kännykkä. Tyhjään laukkuun oli jätetty avaimet ja huulikiilto. Alettiin heti etsiä joka puolelta, penkkien välistä ja joka puolelta. Kysyin vanhemmalta herralta, joka oli istunut pari riviä meidän takana, oliko hän nähnyt lompakkoa. Ei ollut, mutta auttoi etsinnöissä. Emme löytäneet mitään, hälytimme paikalle leffateatterin henkilökuntaa, jotka toivat taskulamppuja ja etsittiin sitten viiden hengen voimalla salista ihan joka puolelta. Mitään ei löytynyt ja mua pelotti aika paljon, tuntui painajaiselta, koska lompakossa oli henkilöllisyyskortti, kaikki pankkikortit, kela-kortit, opiskelijakortti – kaikki mun kortit ja koko mun elämä. Kännykästä en hirveästi välittänyt, olen aina inhonnut kännykkää eikä se ollut minkään arvoinen enää. Mutta lompakko… tuntui tosi pahalta. Ei löydetty mitään, leffateatterin väki printtasi netistä meille mun pankin yhteystiedot ja soitettiin heti ja jäädytettiin mun molemmat pankkikortit. Vanhempi herra tarjoutui saattamaan meidät poliisiasemalle, koska kello oli jo yli puolen yön. Herra oli tosi kiltti ja ystävällinen, kaiveli lähistön roskikset meidän kanssa ja jutteli poliisien kanssa. Poliisiasemalla ei ollut kuin pari päivystävää poliisia, jotka suosittelivat, että tullaan aamulla takaisin niin ei tarvitse jonottaa niin pitkään. Poliisirouva sanoi, että tällaista tapahtuu missä tahansa, että ihmisiltä on viety lompakkoja sillä aikaa kun ne syö mukavaa illallista ravintolassa, että kannattaa olla iloinen, että on hengissä eikä sattunut mitään pahempaa. Herra sanoi, että kaikki oli Daniel Craigin syytä, ettei sen takia huomattu mitään. Kiitettiin avuliasta herraa ja mentiin kotiin. Itketti kauheasti, mutta Vilma oli tosi ihana ja kannustava, sanoi, että kaikki kyllä järjestyy ja että hoidetaan yhdessä kaikki paperisodat, jotka tästä seuraavat. En saanut oikein unta yöllä, oli vähän kivi sydämellä ja huolestutti aika paljon. Mietin miten uskallan enää kantaa mitään arvokasta mukanani, mitä teen ipodille tai kameralle, en halua, että nekin varastetaan jossain oudossa tilanteessa. Mietin miten tarvitsen kassakaapin tänne kotiin, että pystyn suojaamaan tietokoneen ja muut arvotavarat kun olen poissa päivisin. Eniten muhun sattui se miten ilkeä temppu oli kyseessä. Mitä mä olin tehnyt niille tyypeille? En ikinä mitään pahaa, en yhtään mitään. Ja ne vaan päätti hankaloittaa mun elämää mahdollisimman paljon ja tuhlata mun rahoja. Ihan ilman mitään syytä ja hyvällä omatunnolla. En tajua. Vaikea käsittää tollasta ajatusmaailmaa yhtään, miten joku voi olla sitä mieltä, että saa oikeudella viedä toisen tavaroita? Ja pahinta on se, että mua hävettää tässä eniten. Ei ne välitä, mutta mulle voi nyt kaikki nauraa miten tyhmä ja naivi mä olin kun mä en tajunnut, että leffan aikana joku voi viedä multa ihan kaiken. Tosi tyhmää, tiedän ja naurakaa vaan. Mua ei tosin naurata yhtään. Todella nöyryyttävä ja nolo tapaus.

Ja tänään nukuttiin pommiin enkä mennyt kursseille ollenkaan. Ei oikein pysty keskittymään muuhun. Oltiin lähimmällä poliisiasemalla ja tehtiin rikosilmoitus, minkä jälkeen oltiin Suomen suurlähetystössä samalla asialla. Kaikki olivat molemmissa paikoissa mukavia ja avuliaita, ja kotiin kävellessä tuntui paremmalta. Ei oltu enää yksin tän asian kanssa, nyt ranskalainen poliisi sekä suomalaiset viranomaiset tietävät, että mun henkilöllisyystodistus ei ole omassa hallussa. Onneksi mulla on vielä passi, joka oli kotona. Se helpottaa asioita huomattavasti. Käveltiin kotiin ja oltiin iloisempia, tuntuu hyvältä että viranomaiset tietävät asiasta vaikka eivät voi tehdä mitään. Huomenna täytyy soittaa kelalle ja pankkiin, käydä koulussa ja kirjastolla, ja toivoa, että saan kaikki kortit uusittua ongelmitta. Että näin……………. Hölmö olo, typerä olo.

Kotona syötiin hyvää pizzaa ja jäätelöä, katsottiin Freaks and Geeksiä ja oltiin rennosti. Huomenna on saksan tentti, mutten ole harjotellut yhtään. Vaikea keskittyä mihinkään, oon kivi sydämellä jotenkin koko ajan. Harmittaa oma tyhmyys vaikka Vilma sanoi, ettei se ole mitenkään mun vika. En tiedä. Katsottiin Marienhofin jotain vanhoja klippejä Youtubista, muttei se oikein riitä kun huomenna pitää kirjoittaa kolme sivua kirjallisuusanalyysiä saksaksi. Olen väsynyt ja surullinen. Tänään meni hyvä luento ohi ja huomenna menee tentti penkin alle. Ei ole kännykkää eikä lompakkoa. Great!

Oon tosi kiitollinen Vilmalle!! Ilman siskon tukea olisi tosi surkea olo, nyt ollaan tässä yhdessä ja hoidetaan homma kunnialla! Vilma on super.

En halua hommata uutta kännykkää, inhoan niitä syvästi. Mutta jos lukijat haluavat, voivat he lähettää mulle puhelinnumeronsa sähköpostitse, koska multa meni molemmat sim-kortit eikä mulla oo nyt kenenkään puhelinnumeroita tallessa!

Ja tässä Marienhofia vuodelta 1997, muistaako joku muukin Andrean, Billin ja Doron?? Tässä crackhead Doro ryöstää veitsellä Billin (joka oli siis Andrean tyttöystävä). Marienhof ja Doro opettivat mulle jo 8-vuotiaana sen, että crack on kristallin muodossa ja että niitä kristalleja poltetaan piipusta. Dorolla oli tummat silmänaluset ja kun se ryhdistäytyi se deittaili sitä harvahammas Charlie-tyyppiä, joka on varmasti rumin tv-persoona ikinä. Kai tekin muistatte?

Viime yönä nukuin vähän huonosti kun oli vähän kuumetta, ja sitten seurauksena ollaan jotenkin molemmat oltu ihan hysteerisiä tänään – hyvällä tavalla siis! Ollaan kikatettu (!!!) ihan älyttömästi joka puolella, etenkin kassajonoissa kun oltiin shoppailemassa iltapäivällä. En ole pitkään aikaan hihittänyt tolla tavalla… huh! On vatsalihakset kipeenä, nauretaan koko ajan! Olin kyllä koulussakin luennolla heti aamulla, se oli kivaa ja tosi kiinnostavaa, vaikka flunssan takia jotenkin ihan sammuin ja nukuin 20 minuuttia täysin rauhassa. Muuten oli tosi hyvä ja inspiroiva luento! Tässä päivän kuvia, ulkoa niitä on aika vähän kun ei shoppailessa oikein ehdi kuvata… mutta Vilma toimi juuri kuvaajana ja riehuttiin vähän tossa keittiön puolella kun halusin ikuistaa mun ostokset!

Mun uusi avaruusjuliste näkyy taustalla, ostin sen tänään hienosta tähtitiedekaupasta!

Acid wash shorts, sini-harmaat sukkikset ja harmaa t-paita

Paljettimekko

Musta kaulaliina!

Tästä lähdetään nyt kattomaan uutta Bondia, “Quantum of Solace”! Hauskaa iltaa kaikille!

Hihitettiin taas viime yönä ihan hulluna ja herättiin tänään vasta kahdeltatoista. Katsottiin Freaks and Geeksiä ja syötiin hyvää lounasta, vesimittarin lukija kävi kylpyhuoneessa. Lähdettiin ulos neljän aikoihin ja mentiin St. Michelille, mistä käveltiin Marais’hin. Marais on niin kiva alue, meillä oli kivaa kun kateltiin näyteikkunoita ja söpöjä pikkukatuja. Istuttiin himmenevässä iltavalossa Place de Vosgesilla ja sieltä käveltiin Rivolille, jota seurattiin ihan Louvrelle asti. Sieltä mentiin metrolla kohti Eiffel-tornia. Joku RER-juna oli pahasti hajonnut ja metro oli ihan liian täynnä, sekä pysähtyi vähän väliä, seisoi keskellä tunnelia. Sanoin Vilmalle, että mulla on vähän paha olo vatsassa, ja Vilma sanoi, ettei kannata miettiä sitä, vaunussa oli huono ilma. Mietin, että vain kolme pysäkkiä, kyllä mä jaksan, voin sitten oksentaa laiturille. Sitten alkoi hiostuttaa ja puoliläpällä heitin Vilmalle: “Nyt lähtee taju”. Vilma oli katsonut mua ja huomannut miten vakava olin vitsistä huolimatta, ja oli sanonut, että jäädään jo seuraavalla pois. Sitä en kuitenkaan kuullut, koska pyörryin jonkun herrasmiehen päälle. Vilma sanoi, että olin tajuttomana noin 20 sekuntia korkeintaan, ja heräsin lattialta, joka puolella oli huolestuneita ranskalaisia, jotka kysyivät, olenko okei, miten voin. En tajunnut hetkeen yhtään missä olin, en nähnyt heti Vilmaa, kaikki vain kyselivät olenko okei. Sitten näin pelästyneen Vilman, jonka silmät olivat ihan pyöreinä, ja tajusin, että olin Pariisin metrossa. Ehdin jo nähdä untakin, näin kauniin vihreän niityn ja kukkia, ja kaikki tuntui todella hyvältä. (Huomasin sen viime vuonnakin kun pyörryin, että se pyörtyneenä oleminen on parhaita nautintoja ikinä, jotenkin…) Olin tosi hämmentynyt, mutta Vilman nähdessäni tajusin olevani metrossa, ja mut nostettiin istumaan, ihmiset teki tilaa paikoillaan. Kolme rouvaa auttoivat tosi paljon, kyselivät vointia, mulle tarjottiin hetkessä keksiä, kurkkupastilleja ja mandariinejä. Yksi vanha rouva mun vieressä otti multa takin pois. Kun olin syönyt pastillin ja mandariinin, mulla oli jo parempi olo ja kaikki olivat iloisia. Jälkeenpäin mietin eniten sitä, miten Vilma raukka pelästyi kun ei osaa Ranskaa, mitä jos olisi ollut jotain vakavampaa kyseessä? Päätettiin, että Vilma kantaa aina lapulla mun osoitetta ja puhelinnumeroa. Toinen ajatus on koskenut sitä, miten kilttejä kaikki olivat siinä tilanteessa, miten tuntemattomat rouvat auttoivat, mulle tarjottiin heti ruokaa ja apua, ja kun oltiin jo jääty pois metrosta, nuori nainen tuli kysymään voinko ihan hyvin, koska oli seissyt siinä ihan vieressä kun pyörryin. Tosi kiva tietää, ettei täällä ole yksin jos tulee huono olo!! Juotiin Vilman kaa mehua ja syötiin vähän sipsejä, ja sitten lähdettiin Eiffel-torniin. Ostettiin liput ihan ylös asti ja oli se hienoa! Tosi kivaa! Kylmä tosin ihan ylhäällä, tosi kylmä, mutta upeat näkymät. Sieltä sitten metrolla kotiin ja nyt syödään patonkia, juustoja ja viinirypäleitä. Kiva ja jännittävä päivä taas!

Juteltiin puoliyötä (tietenkin, mites muuten?) ja lähdettiin ulos vasta neljältä tänään. Mutta sitten ollaankin kävelty pitkät matkat, ihan huomaamatta kun on ollut niin kivaa! Vilma sanoi, että tajusi nyt vihdoin olevansa oikeasti Pariisissa! Tässä päivä kuvina:

Puhuvassa hississä

Leffateatteri, käytiin kattomassa Woody Allenin "Vicky Cristina Barcelona"