Kosminen kotinurkka

Nyt kun mulla ei enää ole kännykkää herätyskellona, olen alkanut käyttää iPodia, joka onkin miljoona kertaa mukavampi: aamulla herää musiikkiin, itse valitsemaan eikä mihinkään radion rämpytykseen. Oon nyt kahtena aamuna herännyt Colleenin kauniin tunnelmalliseen musiikkiin, mikä on parantanut aamutunnelmaa huomattavasti. Koska musiikki on pehmeää ja taianomaista, ei tule sitä samaa shokkiherätystä jolloin vain pomppaa pelästyneenä ja hätääntyneenä sängystä. Nyt saan herätä rauhassa ja aamurutiinit tuntuvat paremmilta, jotenkin Colleenin avulla pysyn pidempään unien mukavan lämpimässä maailmassa eikä aamu tunnu niin raa’alta, kylmältä ja pimeältä. Suosittelen kaikille iPodin omistaville!!

Tarkistin eilisen postin postilaatikosta juuri ennenkuin astuin ulko-ovesta kadulle, ja siellä odottikin hyvä uutinen: mulle on myönnetty opintotuki kahdelle vuodelle!! Jess! Eli vararikkoa ei välttämättä tule (ainakaan kahteen vuoteen) ja saan vielä takautuvasti loka- ja marraskuun rahat, oh là là, halleluja, jippii! Riensin ylös takaisin hekamaan Vilman tuomaa suosikkipullien reseptiä, päätin juhlistaa tätä erävoittoa illalla kotona. Illalla kotiin tultuani huomasin, että olin päivän aikana myös saanut Navigo-korttini, jotan nyt voin matkustaa kätevämmin metrossa! Ei enää kertalippumaksuja!

Ulkonakin paistoi nätisti aurinko ja surrealismi-kurssi jatkaa voittokulkuettaan. Haluaisin kurssin jatkuvaan hamaan tulevaisuuteen saakka, voisin istua siellä parin vuoden ajan kerran viikossa enkä varmaan kyllästyisi. Jokin tossa taiteilijaporukassa kiehtoo ihan mielettömästi, tai tiedän kyllä mikä niissä on. Täytyy rehellisesti myöntää, että jotenkin samaistun 1920-luvun surrealisteihin, sekä runoilijoihin, että kuvataiteilijoihin. Kyse ei ole niinkään niiden estetiikasta, niiden jälki on laadultaan aika epätasaista, vaan enemmänkin siitä mielettömästä energiasta mikä niillä oli. 1900-luvun avantgarde-taiteilijat olivat erittäin dynaamisia ja rohkeita, etsivät pelotta uusia ilmaisumuotoja ja uutta estetiikka. Tämä dynaamisuus ja rohkeus inspiroi ja kannustaa mua tosi paljon, joka viikko saan uutta puhtia ihan koko elämääni kuunnellessani tarinoita näistä nuorista taiteilijoista, jotka oikeasti puhkuivat intoa, energiaa ja elämäntahtoa. Joka viikko niiden asenne tarttuu muhun. (Kun tää kurssi loppuu tammikuussa, mun on pakko jatkaa surrealistien tutkimista, en saa unohtaa niin kuin yleensä teen!!)

Alla ihan liian pieni kuva dadaisti-aikakauslehden kannesta, 391 oli lehden nimi ja Francis Picabia mies lehden takana. Ostin Centre Pompidousta kun oltiin siellä Robinin kanssa tosi makeen Picabia-muistilehtiön!

Lähdin kurssilta rohkeana ja toivottavasti myös dynaamisena kirjastoon, jossa etsin käsiini kolme kiinnostavaa kirjallisuustieteellistä kritiikkiä Apollinairen “Calligrammes”-teosta koskien. Olen melko pitkälti päättänyt, että Ekelöfin “Sent på Jorden”ia vertaan juuri tohon Apollinairen julkaisuun, koska siinä yhtäläisyydet ovat tähän mennessä selkeimmät. Keskiviikkoillan kursille, jossa ollaan tutkittu 1900-luvun alun (surrealisteja edeltävän sukupolven) esikoisteoksia, täytyy tammikuun alkuun mennessä kirjoittaa “minimémoire”, jonka tulee olla kritiikki kritiikistä. Eli täytyy lukea kirjallisuustieteellinen teksti, joka mieluiten liittyy omaan graduun (mémoire) ja arvostella teosta, keskustella, olla samaa tai eri mieltä, tai kumpaakin. Mun on vähän vaikea päättää, täytyy ottaa huomenna yhteyttä opettajattareen kun oon ollut uudestaan kattomassa kirjastolla. Jäin tänään siis lukemaan, tosi kiinnostavaa ja tarkkaa teosta niistä “Calligrammes”in runoista, jotka ovat oikeasti “kalligrammeja” (en tiedä yhtään miten toi kirjotetaan suomeksi), eli näitä:

Se oli mielettömän kiinnostavaa, koska olen vähän vierastanut tätä osaa teoksesta, ja nyt ymmärrän niitä paljon paremmin! Opin tosi paljon tänään, samalla kuin sain vahvistuksen toisen perään koskien niitä elementtejä “Calligrammes”issa, jotka olin itse aistinut ja joita olin miettynyt paljon mémoiria varten. Eli onneksi en vaikuta olevan ihan väärillä teillä!! Oli tosi kivaa tehdä kunnolla töitä, olin neljän tunnin ajan täysin keskittynyt ja aivot raksuttivat sellaista vauhtia, että kello neljältä huomasin, etten enää yhtäkkiä tajunnut lukemastani yhtään mitään. Olin väsynyt, mutta onnellinen kun lähdin kotiin. Nyt tuntuu siltä, että pystyn tähän, ehkä, toivottavasti, ja että vaikka töitä on ihan kauheasti niin ainakin nautin niistä koko sydämellä.

Kotiin tultuani aloin heti leipomaan pullaa. Jännittävää tässä oli se, ettei Monoprixissa ollut kardemummaa missään ja jouduin korvaamaan kardemumman. Löysin maustesekoituksen, joka on tarkoitettu ranskalaiselle joululeivälle, ja joka sisältää kanelia, anista, muskottipähkinää, inkivääriä sekä tuntemattoman ainesosan, jota en osaa kääntää (mikä on girofle?). Ja arvatkaa mitä? Lopputulos on hurmaava! En ole ikinä leiponut yhtä hyviä pullia. Uudella eksoottisella reseptillä pullista tulee mausteisia ja hyvällä tavalla erikoisia. Tää on eka resepti, jonka keksin itse, haha!! Tai ehkä joku on kokeillut tätä jo?

Nyt vatsa täynnä pullaa, mahdollisesti hieman paha olokin, hehe! Eli tästä päivästä päätellen: vaikka välillä on vaikeuksia ja hankaluuksia ja huonoja päiviä, joskus on myös erittäin hyviä päiviä, jolloin saa rahaa, bussikortin, inspiraatiota, ideoita, uutta tietoa, ja vielä pullia!

Toivottavasti muilla oli hyvä päivä myös!!

Upeat kuvat eivät ole mun ottamia, vaan ne on kaikki täältä, missä voitte nähdä lisää kauniita Pariisi-otoksia!

Hyvää loppuviikkoa kaikille!! Mä meen nyt nukkumaan pois tätä mun sokerihumalaa! Huomenna tapaan muuten toisen täällä opiskelevan suomalaistytön, mennään kävelylle/kahville illalla koulun jälkeen – jännää!!