Kosminen kotinurkka

Hihitettiin taas viime yönä ihan hulluna ja herättiin tänään vasta kahdeltatoista. Katsottiin Freaks and Geeksiä ja syötiin hyvää lounasta, vesimittarin lukija kävi kylpyhuoneessa. Lähdettiin ulos neljän aikoihin ja mentiin St. Michelille, mistä käveltiin Marais’hin. Marais on niin kiva alue, meillä oli kivaa kun kateltiin näyteikkunoita ja söpöjä pikkukatuja. Istuttiin himmenevässä iltavalossa Place de Vosgesilla ja sieltä käveltiin Rivolille, jota seurattiin ihan Louvrelle asti. Sieltä mentiin metrolla kohti Eiffel-tornia. Joku RER-juna oli pahasti hajonnut ja metro oli ihan liian täynnä, sekä pysähtyi vähän väliä, seisoi keskellä tunnelia. Sanoin Vilmalle, että mulla on vähän paha olo vatsassa, ja Vilma sanoi, ettei kannata miettiä sitä, vaunussa oli huono ilma. Mietin, että vain kolme pysäkkiä, kyllä mä jaksan, voin sitten oksentaa laiturille. Sitten alkoi hiostuttaa ja puoliläpällä heitin Vilmalle: “Nyt lähtee taju”. Vilma oli katsonut mua ja huomannut miten vakava olin vitsistä huolimatta, ja oli sanonut, että jäädään jo seuraavalla pois. Sitä en kuitenkaan kuullut, koska pyörryin jonkun herrasmiehen päälle. Vilma sanoi, että olin tajuttomana noin 20 sekuntia korkeintaan, ja heräsin lattialta, joka puolella oli huolestuneita ranskalaisia, jotka kysyivät, olenko okei, miten voin. En tajunnut hetkeen yhtään missä olin, en nähnyt heti Vilmaa, kaikki vain kyselivät olenko okei. Sitten näin pelästyneen Vilman, jonka silmät olivat ihan pyöreinä, ja tajusin, että olin Pariisin metrossa. Ehdin jo nähdä untakin, näin kauniin vihreän niityn ja kukkia, ja kaikki tuntui todella hyvältä. (Huomasin sen viime vuonnakin kun pyörryin, että se pyörtyneenä oleminen on parhaita nautintoja ikinä, jotenkin…) Olin tosi hämmentynyt, mutta Vilman nähdessäni tajusin olevani metrossa, ja mut nostettiin istumaan, ihmiset teki tilaa paikoillaan. Kolme rouvaa auttoivat tosi paljon, kyselivät vointia, mulle tarjottiin hetkessä keksiä, kurkkupastilleja ja mandariinejä. Yksi vanha rouva mun vieressä otti multa takin pois. Kun olin syönyt pastillin ja mandariinin, mulla oli jo parempi olo ja kaikki olivat iloisia. Jälkeenpäin mietin eniten sitä, miten Vilma raukka pelästyi kun ei osaa Ranskaa, mitä jos olisi ollut jotain vakavampaa kyseessä? Päätettiin, että Vilma kantaa aina lapulla mun osoitetta ja puhelinnumeroa. Toinen ajatus on koskenut sitä, miten kilttejä kaikki olivat siinä tilanteessa, miten tuntemattomat rouvat auttoivat, mulle tarjottiin heti ruokaa ja apua, ja kun oltiin jo jääty pois metrosta, nuori nainen tuli kysymään voinko ihan hyvin, koska oli seissyt siinä ihan vieressä kun pyörryin. Tosi kiva tietää, ettei täällä ole yksin jos tulee huono olo!! Juotiin Vilman kaa mehua ja syötiin vähän sipsejä, ja sitten lähdettiin Eiffel-torniin. Ostettiin liput ihan ylös asti ja oli se hienoa! Tosi kivaa! Kylmä tosin ihan ylhäällä, tosi kylmä, mutta upeat näkymät. Sieltä sitten metrolla kotiin ja nyt syödään patonkia, juustoja ja viinirypäleitä. Kiva ja jännittävä päivä taas!