Kosminen kotinurkka

Nyt kun mulla ei enää ole kännykkää herätyskellona, olen alkanut käyttää iPodia, joka onkin miljoona kertaa mukavampi: aamulla herää musiikkiin, itse valitsemaan eikä mihinkään radion rämpytykseen. Oon nyt kahtena aamuna herännyt Colleenin kauniin tunnelmalliseen musiikkiin, mikä on parantanut aamutunnelmaa huomattavasti. Koska musiikki on pehmeää ja taianomaista, ei tule sitä samaa shokkiherätystä jolloin vain pomppaa pelästyneenä ja hätääntyneenä sängystä. Nyt saan herätä rauhassa ja aamurutiinit tuntuvat paremmilta, jotenkin Colleenin avulla pysyn pidempään unien mukavan lämpimässä maailmassa eikä aamu tunnu niin raa’alta, kylmältä ja pimeältä. Suosittelen kaikille iPodin omistaville!!

Tarkistin eilisen postin postilaatikosta juuri ennenkuin astuin ulko-ovesta kadulle, ja siellä odottikin hyvä uutinen: mulle on myönnetty opintotuki kahdelle vuodelle!! Jess! Eli vararikkoa ei välttämättä tule (ainakaan kahteen vuoteen) ja saan vielä takautuvasti loka- ja marraskuun rahat, oh là là, halleluja, jippii! Riensin ylös takaisin hekamaan Vilman tuomaa suosikkipullien reseptiä, päätin juhlistaa tätä erävoittoa illalla kotona. Illalla kotiin tultuani huomasin, että olin päivän aikana myös saanut Navigo-korttini, jotan nyt voin matkustaa kätevämmin metrossa! Ei enää kertalippumaksuja!

Ulkonakin paistoi nätisti aurinko ja surrealismi-kurssi jatkaa voittokulkuettaan. Haluaisin kurssin jatkuvaan hamaan tulevaisuuteen saakka, voisin istua siellä parin vuoden ajan kerran viikossa enkä varmaan kyllästyisi. Jokin tossa taiteilijaporukassa kiehtoo ihan mielettömästi, tai tiedän kyllä mikä niissä on. Täytyy rehellisesti myöntää, että jotenkin samaistun 1920-luvun surrealisteihin, sekä runoilijoihin, että kuvataiteilijoihin. Kyse ei ole niinkään niiden estetiikasta, niiden jälki on laadultaan aika epätasaista, vaan enemmänkin siitä mielettömästä energiasta mikä niillä oli. 1900-luvun avantgarde-taiteilijat olivat erittäin dynaamisia ja rohkeita, etsivät pelotta uusia ilmaisumuotoja ja uutta estetiikka. Tämä dynaamisuus ja rohkeus inspiroi ja kannustaa mua tosi paljon, joka viikko saan uutta puhtia ihan koko elämääni kuunnellessani tarinoita näistä nuorista taiteilijoista, jotka oikeasti puhkuivat intoa, energiaa ja elämäntahtoa. Joka viikko niiden asenne tarttuu muhun. (Kun tää kurssi loppuu tammikuussa, mun on pakko jatkaa surrealistien tutkimista, en saa unohtaa niin kuin yleensä teen!!)

Alla ihan liian pieni kuva dadaisti-aikakauslehden kannesta, 391 oli lehden nimi ja Francis Picabia mies lehden takana. Ostin Centre Pompidousta kun oltiin siellä Robinin kanssa tosi makeen Picabia-muistilehtiön!

Lähdin kurssilta rohkeana ja toivottavasti myös dynaamisena kirjastoon, jossa etsin käsiini kolme kiinnostavaa kirjallisuustieteellistä kritiikkiä Apollinairen “Calligrammes”-teosta koskien. Olen melko pitkälti päättänyt, että Ekelöfin “Sent på Jorden”ia vertaan juuri tohon Apollinairen julkaisuun, koska siinä yhtäläisyydet ovat tähän mennessä selkeimmät. Keskiviikkoillan kursille, jossa ollaan tutkittu 1900-luvun alun (surrealisteja edeltävän sukupolven) esikoisteoksia, täytyy tammikuun alkuun mennessä kirjoittaa “minimémoire”, jonka tulee olla kritiikki kritiikistä. Eli täytyy lukea kirjallisuustieteellinen teksti, joka mieluiten liittyy omaan graduun (mémoire) ja arvostella teosta, keskustella, olla samaa tai eri mieltä, tai kumpaakin. Mun on vähän vaikea päättää, täytyy ottaa huomenna yhteyttä opettajattareen kun oon ollut uudestaan kattomassa kirjastolla. Jäin tänään siis lukemaan, tosi kiinnostavaa ja tarkkaa teosta niistä “Calligrammes”in runoista, jotka ovat oikeasti “kalligrammeja” (en tiedä yhtään miten toi kirjotetaan suomeksi), eli näitä:

Se oli mielettömän kiinnostavaa, koska olen vähän vierastanut tätä osaa teoksesta, ja nyt ymmärrän niitä paljon paremmin! Opin tosi paljon tänään, samalla kuin sain vahvistuksen toisen perään koskien niitä elementtejä “Calligrammes”issa, jotka olin itse aistinut ja joita olin miettynyt paljon mémoiria varten. Eli onneksi en vaikuta olevan ihan väärillä teillä!! Oli tosi kivaa tehdä kunnolla töitä, olin neljän tunnin ajan täysin keskittynyt ja aivot raksuttivat sellaista vauhtia, että kello neljältä huomasin, etten enää yhtäkkiä tajunnut lukemastani yhtään mitään. Olin väsynyt, mutta onnellinen kun lähdin kotiin. Nyt tuntuu siltä, että pystyn tähän, ehkä, toivottavasti, ja että vaikka töitä on ihan kauheasti niin ainakin nautin niistä koko sydämellä.

Kotiin tultuani aloin heti leipomaan pullaa. Jännittävää tässä oli se, ettei Monoprixissa ollut kardemummaa missään ja jouduin korvaamaan kardemumman. Löysin maustesekoituksen, joka on tarkoitettu ranskalaiselle joululeivälle, ja joka sisältää kanelia, anista, muskottipähkinää, inkivääriä sekä tuntemattoman ainesosan, jota en osaa kääntää (mikä on girofle?). Ja arvatkaa mitä? Lopputulos on hurmaava! En ole ikinä leiponut yhtä hyviä pullia. Uudella eksoottisella reseptillä pullista tulee mausteisia ja hyvällä tavalla erikoisia. Tää on eka resepti, jonka keksin itse, haha!! Tai ehkä joku on kokeillut tätä jo?

Nyt vatsa täynnä pullaa, mahdollisesti hieman paha olokin, hehe! Eli tästä päivästä päätellen: vaikka välillä on vaikeuksia ja hankaluuksia ja huonoja päiviä, joskus on myös erittäin hyviä päiviä, jolloin saa rahaa, bussikortin, inspiraatiota, ideoita, uutta tietoa, ja vielä pullia!

Toivottavasti muilla oli hyvä päivä myös!!

Upeat kuvat eivät ole mun ottamia, vaan ne on kaikki täältä, missä voitte nähdä lisää kauniita Pariisi-otoksia!

Hyvää loppuviikkoa kaikille!! Mä meen nyt nukkumaan pois tätä mun sokerihumalaa! Huomenna tapaan muuten toisen täällä opiskelevan suomalaistytön, mennään kävelylle/kahville illalla koulun jälkeen – jännää!!

Aamupäivällä kun syötiin Vilman kaa jätskiä ja katsottiin Freaks and Geeksiä, ulkona alkoi sataa lunta. Kevyitä, söpöjä hiutaleita, jotka sulivat heti pois, mutta silti LUNTA. En ole nähnyt Ranskassa lunta sitten ensimmäisen talven kolme vuotta sitten Lillessä, jolloin talvi oli harvinaisen kylmä. Ehkä nytkin talvi tulee olemaan kylmä? Kylmyys ei haittaa, mutta se jäinen kaatosade johon jouduttiin kun lähdettiin lentokentälle, oli erittäin epämiellyttävä. Hiukset kastuivat ja olivat jäätävän kylmät junassa. Meillä oli silti hauskaa, etenkin kun junaan astui samalta pysäkiltä suomalaispariskunta, jotka näyttivät, niinkuin suomalaiset yleensä kun vertaa muihin kansakuntiin, näyttivät siltä, että olivat juuri syöneet harvinaisen happamia puolukoita. Suut oli ihan supussa ja suupielet näyttivät suoraan alaspäin, leuan suuntaan. Kentällä syötiin vähän sipsejä ja muisteltiin sitä, miten paljon kivempi Brysselin kenttä oli, kodikkaampi. Erottiin sitten aika nopeasti lopulta ja yhtäkkiä, halattiin ja Vilma katosi putkeen rullaportaita pitkin.

Junamatka kotiin oli harvinaisen pitkä, paikallisjuna pysähtyi joka pysäkillä ja vatsassa oli se outo kipu, joka aina nostaa päätään kun eroaa rakkaasta ihmisestä yhdessäolon jälkeen. En ole itkenyt, mutta olo oli ontto ja tyhjä. Kotona siivosin koko kämpän kunnolla, tiskasin ja pesin keittiön ja kylpyhuoneen (bakteerikammo alkaa myös nostaa päätään ekaa kertaa elämässäni) ja sitten sen jälkeen olen surffaillut aika väsyneenä, syönyt jäätelöä ja nyt joulusuklaan viimeisiä rivejä. Joulusuklaa on maailman parasta suklaata, siis ihan oikeasti, jään siihen joka vuosi ihan koukkuun. Huomenna alkaa taas arki, mikä tuntuu tosi hyvältä samalla kuin Vilmaa on ikävä. Onneksi on internet! Kuluneen viikon aikana löysimme taas uudestaan toisemme toden teolla, ollaan taas parhaat ystävät ja tajusin, miten Vilman paikkaa ei kukaan muu ikinä voi ottaa. Meillä on niin omat hassur jutut ja ainutlaatuinen yhteys. Itse asiassa se syventyy vuosi vuodelta! Kiitos siis Vilmalle hienosta viikosta!

Niin, mutta omaan arkeen palaaminen tuntuu myös hyvältä ja turvalliselta. Tekee kauheasti mieli alkaa taas lukea ja tehdä töitä, nyt täytyy ennen joulua olla tosi ahkera ja se tuntuu tosi hyvältä! Olen innoissani. Aion olla tosi aktiivinen! Odotan innolla myös uusia pankkikortteja, koska nyt täytyy ennen niiden saapumista (eli vähintään viikon ajan) elää sadalla eurolla, jonka Vilma nosti mulle ennen lähtöään. Kyllä sillä varmaan pärjää, täytyy olla vaan tosi tarkkana ruokaostosten suhteen, ei mitään kallista. Toisaalta se on myös normaalitilanne, joten ei pitäisi olla liian hankalaa. Nyt menee jutut sen verran tylsiksi, että heitän pari kuvaa tältä päivältä tähän loppuun:

Ja sitten vielä aivan mieletön video, jossa astronautti, avaruuskävelyn aikana, tiputtaa työkalupakin maata kiertävälle radalle! Reaktion on mahtava: “Oh great…”, ja keskustelua maan päällä olevan mission controlin kanssa on tosi kiva kuunnella! Ihan siis tämän viikon aikana tapahtunut pieni tapaturma kansainvälisellä avaruusasemalla:

Tänään oltiin paljon ulkona, oli ihana auringonpaiste, mutta vain 6 astetta lämmintä!! Hui! Talvi on tullut… huomenna vielä kylmempää. Mutta mutta, ollaan oltu paljon ulkona. Ensin lähdettiin Marais’hin kävelemään ja katselemaan, Vilma vähän shoppaili ja osti myös mulle American Apparelista kivan lompakon. Mulla on taas lompakko, jee! Siitä ryöstöstä on tullut vitsi, kun mennään ulos kysyn yleensä Vilmalta mitä pitäisi ottaa mukaan ja Vilma tokaisee: “Ei mitään, eihän sulla oo mitään otettavaa!” Ja sitten nauretaan, hehee, ja puhutaan myös ajasta ennen lompakkoa ja sen jälkeen: “De va när du ännu hade en plånbok…” Eli Marais’ssa oli tosi kivaa taas, käveltiin ja nautittiin lauantairyysiksessä, ja sitten tultiin kotiin tuomaan Vilma ostokset ja syömään, lepäämään hiukan. Ja illalla lähdettiin uudestaan ulos, mentiin Concordelle ja sieltä joulumarkkinoille. Markkinoilla oli tosi kivaa, juotiin lämmintä maustettua punaviiniä, maistettiin sokeroitua omenaa (Pomme d’amour), ostettiin kivoja irtokarkkeja ja Vilma sai myös suosikkiherkkuaan: hattaran, barbe-à-papa! Ja sitten käveltiin Oopperalle Concordelta, harrastettiin kovanluokan ikkunashoppailua, eli ranskaksi nuoleskeltiin näyteikkunoita, erittäin kalliiden sellaisten… Se oli tosi hauskaa!! Lopulta tuli niin kylmä, että oli pakko tulla kotiin. Nyt varmaan juodaan kaakaota ja Vilma saa nauttia ranskalaisesta tv-viihteestä viimeistä kertaa vähään aikaan…!

Edellisen postauksen aikana firefox kaatui kolme kertaa, joten päätin vähän keventää taakkaa ja laittaa toiseen postaukseen loppukuvat! Olkaa hyvä, tässä 1800-luvulta eteenpäin:

Upea päivä!!

Tänään nukuttiin rauhassa taas yöllä hihitettyämme vähän pidempään ja herättiin Robinin tosi iloiseen soittoon yhdentoista aikoihin. Hengailtiin vähän kotona ja käytiin sitten koululla hakemassa mun uusi opiskelijakortti, jonka maksoin taas SHEKILLÄ. Nyt alkaa shekkivihko tuntua järkevältä kun ei oo kortteja eikä käteistä! Vilma sanoi just, että sitä naurattaa kun mä alan olla niin tottunut ranskalaiseen meininkiin, esimerkkinä tän päivän visiitti koululle. Mentiin johonkin toimistoon neljänteen kerrokseen, koska eilen saamassani paperissa luki se osoite. Päästyämme toimistolle, seinällä luki, että siellä pystyi vain maksamaan käteisellä, ja edessä ollut poika väitti samaa ja antoi toisen osoitteen shekkimaksuille. Sanoin Vilmalle, että katsotaan, ei mennä mihinkään, koska mä tiedän, että Ranskassa ei kannata aina luottaa kyltteihin (ne voi olla vanhoja ja unohdettuja) eikä toisten sanoihin, koska ne voivat olla muilla asioilla, jne. Ja kun päästiin tiskille, mulle sanottiin, että kyseisessä toimistossa voi maksaa vain ja ainoastaan shekillä – ei siis käteisellä ollenkaan. Voilà… kai tällaiseen on tottunut jo kolmen vuoden jälkeen, Vilman mielestä se on hassua ja niinhän se onkin.

Sitten käveltiin Seine yli Rivolia pitkin Louvren design-museoon, Musée des Arts décoratifs. Vilma luki eilen ranskalaista blogia ja huomasi, että sinne avautui eilen Sonia Rykiel-näyttely. Rykiel-näyttelyssä ei saanut valokuvata, mutta se oli tyylikäs ja hauska näyttely, Rykielin vaatteita 60-luvulta lähtien, eli kaikkea ihan hullua ja tosi hassua asua! Siellä pyöri myös Rykielin muotinäytöksiä 80-luvulta, jotka oli tosi hauskoja, ihan älyttömiä. Mutta parasta oli ehdottomasti pysyvä näyttely, joka kävi läpi ranskalaista ja kansainvälistä suunnittelua keskiajalta tähän päivään. Hengästyttävä näyttely!! Ei ainoastaan esineitä, tuoleja, pöytiä ja sänkyjä, vaan myös kokonaisia huoneita, jotka oli sisustettu aidoilla esineillä tiettyjen aikakausien tyylin mukaan. Oli myös kokonaisuuksia, jotka oli siirretty kokonaan alkuperäisessä muodossaan museoon. Se oli tosi hienoa, koska huoneista välittyi vahva tunnelma, ihan kuin olisi matkustanut ajassa taaksepäin!

Oltiin museossa koko iltapäivä, minkä jälkeen käveltiin Tuileries-puiston läpi, Concordelle, missä oli maailmanpyörä, ja sieltä Champs Élyséetä pitkin Riemukaarelle, mistä mentiin metrolla kotiin. Matkalla oli hauskat joulumarkkinat, jonne palataan huomenna kun ollaan hankittu vähän käteistä. Siellä oli niin kivoja karkkikojuja ja sieltä sai lämmintä viiniä. Kameralta loppui museossa akku, eli sieltä ei ole kuvia, mutta huomenna sitten uudestaan! Meillä oli mielettömän kiva päivä! Tässä tulee kuvia, näitä on nyt tosi paljon, ja tässäkin vain murto-osa… Toivottavasti ei haittaa!!