Kosminen kotinurkka

Suomea kaipaa vain tilanteissa, joissa huomaa taistelevansa yksin isoja yrityksiä tai hirviömaista byrokratiaa vastaan. Tänään kipitin iloisena, ihan korkokengät jalassa, koululle maksamaan opintoja ja hoitamaan viimeiset ilmoittautumiset. Mulla oli kaikki paperit, shekki ja hymy. Mun kantapää oli parantunut. Maisteri-toimiston ovella on aina noin puolen tunnin jono, mutta koska mulla oi tapaaminen pääsin jopa ihan jonon ohi. Mutta sitten: PAM, yllätysisku byrokraattien puolelta! “Kaikki muuten tosi hyvin, mutta teidän kansainvälinen Kela-korttinne on voimassa vain ensi toukokuuhun.” “Et bon…?!” “Emme voi päästää teitä opiskelemaan jos meillä ei ole takuuta siitä, että teillä on koko lukuvuoden kattava sosiaaliturva, mademoiselle.” Eikä auta selittää, mulla oli kaksi vaihtoehtoa: a) maksaa kaksisataa euroa ekstraa, eli yli 400 euroa, ja saada ranskalainen sosiaaliturva (eli mulla olis molemmat – tosi tarpeellista), tai b) jättää opinnot maksamatta ja tulla takaisin kun mulla on Kelalta joko uusi kortti tai joku todistus (tietenkin ranskaksi). Mun suusta pääsi: “Mais c’est chiant!” Mikä ei ehkä ole kohteliasta, mutta joku raja kaikella. Hyvästi lokakuun opintotuki! Tervetuloa kuiva köyhyys, koko marraskuun saa syödä säilykkeitä ja miettiä tarkkaan jokaista pientäkin ostosta. Kiitos vaan! En tietenkään maksanut neljääsataa euroa, vaikka mulla oli shekkivihko mukana, vaan palasin kotiin. Monsieur oli niin mukava, että viitsi kuitenkin rekisteröidä mut, ja opiskelijakortin saan sitten kun tulen uudestaan (onneksi jonon ohi) tuomaan todistukset ja shekkini.

Ei siinä mitään jos tämä olisi ainut tällä hetkellä käytävä taistelu. Mutta kun mulla on pari muutakin normaalin, rauhallisen elämän estävää sotaa:

- Neuf télécom ei vain halua irtisanoa mun Lillen nettisopimusta. Ensin ajattelin silloin Lillessä siirtää saman sopimuksen tänne, ehdin jo ilmoittaa siitä Neufille, mutta sitten saman päivän aikana päätin irtisanoa kaiken ja soitin siitä. Lähetin modeemit ja kaapelit kaikki postitse Neufiin jo syyskuussa. Lähetin kirjeen. Lähetin toisen kirjeen. Mitään ei kuulu. Soitan asiakaspalveluun, jonotan 45 minuuttia (“Odotusaikanne on alle 6 minuuttia” – not!) ja ihmettelen miksei kukaan irtisano sopimusta. “Teidän täytyy vain odottaa, Madame, näen tästä että kirjeenne on kyllä vatsaanotettu.” Mutta Neufillä ei varmaan kukaan osaa lukea, koska mulle soitti eilen Rouva, joka ilmoitti, että nyt he ovat valmiita avaaman sen uuden puhelinlinjan mulle. Rouva oli jättänyt mulle vastaajaan viestin. Tänään kirjoitin erittäin selkeän kirjeen, joka loppuu näin: “Je veux résilier tout contrat, et pour que ce soit clair: je ne veux plus être client de Neuf télécom, j’ai déjà changé d’opérateur.” Ja ihan lihavoin kaikki noi tärkeet kohdat, jos ne idiootit vaikka tajuaisi mitä yritän hokea kolmatta kertaa. (käännös: Haluan irtisanoa kaikki sopimukset, ja jotta se olisi täysin selvää: en halua enää olla Neuf télécomin asiakas, olen jo vaihtanut liittymää.”) Ja turha varmaan mainita, että mä siis maksan koko ajan sopimuksesta, josta mulle ei oo mitään hyötyä, ja joudun vielä maksamaan irtisanomisesta – se lasku tulee sitten kun ne ymmärtää mun kirjeet.

- Lillen vuokraisännät eivät ole vastanneet kahteen ystävälliseen sähköpostiin, jossa ihmettelen kohteliaasti missä mun 960 euron takuurahat viipyvät. Tänään lähti hieman vähemmän kohtelias maili (vuokrasopimus ei ole ollut voimassa kuukauteen).

Ja ilman opiskelijakorttiahan en saa myöskään metroon halvempaa kuukausilippua. Jos noi kaksi viimeisenä mainittua kiusankappaletta eivät tiistaina ole reagoineet mun viesteihin, soitan vihaisena. Ja jos se ei auta käyn vaikka Suomen suurlähetystössä, jossa varmaan osaavat neuvoa miten kusipäät laitetaan kyykkyyn. Mä en jaksaisi tällaista riitelyä koko ajan, se vie voimia ja rahaa ihan turhaan. Tv:ssä näin raportin siitä, miten noin puolet Ranskan kuluttajavirastoon tulevista valituksista koskee teleoperaattoreita, eli juuri näitä Neufejä ja France Telecomejä. Ei ihme! Ei varmaan sinne kannata valittaa, koska sen raportin mukaan yhtiöt osaavat hienosti hyödyntää madonreikiä lakiteksteissä. No joo, ainakin mulla on kotoa kaikkien tuki ja Robin sanoi, että taistelen urheasti – ja, että nyt viikonloppuna täytyy yrittää vähän unohtaa tollaset murheet kun ei kuitenkaan voi niiden eteen mitään tehdä. Maanantaina sitten taas taisteluun.

Onneksi on kotijoukot ja Robin, muuten olisin aika heikoilla, varmaan olisin tänään itkenyt. Mutta itkemisen sijaan luin rauhassa kotona Aragonin “Le Libertinage”-kirjaa, ja pidin siitä! Godard ja tietyt muut ranskalisen elokuvan uuden aallon ohjaajat ovat kyllä paljon velkaa Aragonin kaltaisille surrealisteille! Välillä teksti on ihan kuin suoraan Godardin jostain elokuvasta, ja hahmot myös. Le Libertinage on kokoelma lyhyitä tekstejä, koomisen objektiivistä ja minimalistista kerrontaa, nauroin alussa tosi paljon ensimmäiselle tarinalle! Ihan hullua, tosi mieletöntä välillä. Surrealistista ja perinteistä kirjallisuutta rikkovaa, sopi tosi hyvin mulle kun olin niin anarkistisella tuulella jo valmiiksi. Onneksi vähän paksumpi kirja, niin jäi huomiseksi vielä puolet. Huomenna siis odottaa hyvän kirjan jatko, se tuottaa mielihyvää. Surrealistit tuntuvat tosi virkistäviltä nyt.

Siihen perään Ekelöfin “Opus Incertum”. Se tuntui erittäin heikolta. Toisaalta “Sent på jorden”:in jälkeen se ei ole niin ihmeellistä, mikään ei tule tuntumaan samalta viimeksi mainitun teoksen jälkeen. Siis ihan oikeasti, se oli suuri elämys mulle. “Opus Incertum” on järkyttävän epätasainen. Tähän mennessä Ekelöfin kokoelmat ovat olleet hienoa rakenteellisesti, rakenne on ollut keskeisessä asemassa ja tarkkaan suunniteltu (sitä arvostan ja ihailen hyvissä kirjoissa aina, rakenne on hankala ja jos siinä onnistuu yllättämään ja olemaan esteettinen, se on upea saavutus). “Opus Incertum”:in rakenne on ihan mitä sattuu, ihan sattui sydämeen. Teemat vaihtelevat hysteerisesti enkä saanut kokoelmasta mitään kokonaiskuvaa. Sekoitus Ekelöfille tuttuja ja ominaisia elementtejä, sellaista jota myöhemmin löytyy trilogiasta (jonka luin aiemmin), mutta joka tässä vaiheessa on ihan sirpalemaista ja sekavaa. Harmittaa! Mutta onneksi aina on “Sent på jorden”, joka muuten wikipedian mukaan on Ekelöfin esikoisjulkaisu. Aika mieletöntä!
Här en dikt i urval från “Opus incertum”:

“Uppgångna i arvsmassan
levande i oss
några namngivna
otaliga namnlösa!

Deras ouppfyllda lyckokrav
är över våra huvuden som kol
Också deras liv lever vi
deras arv kräver vi
för deras skull är det
som några av oss vill stå upp ur namnlösheten

Gengångare!
En plåga är ert liv i mig
av vankelmod och ovisshet:
På varje blad en mask, en mätarlarv
i tomma luften trevande efter fäste
krävande av det tomma:
Ge mig ett namn!”

(Gunnar Ekelöf, “Opus Incertum”)

Kun on harmittavia päiviä, saa juoda kokista (vaikka siitä saa syövän – ehkä, tai niin Robin aina sanoo) ja syödä mamman lähettämää Fazerin Omar-suklaata. Eikö niin?

Tälle nauroin juuri ihan hulluna: