Kosminen kotinurkka

Aamulla oli vähän paha mieli, mutta täällä sellaisen saa pois jo pelkästään menemällä ulos. Aurinko paistoi ja lämmitti, tuuli oli pehmeä ja lämmin, ihania tuoksuja joka puolella! Ei ollut kauaa enää paha mieli. Täällä on niin ihanan paljon elämää, lämpö tuntuu hyvältä ja tuoksuja on hauska tunnistaa ja miettiä. Mulla on aika hyvä hajuaisti ja muistan tuoksut tosi hyvin. Tänään metrossa haisi ihan Lintsin Vekkulalle – olen ihan varma vaikken ole Vekkulassa käynyt moneen pitkään vuoteen. Ja kun nousin rappusia ylös Odéonille tuoksui vaniljajäätelön ja valkosipulin sekoitus. Outoa, hehe!

Olin taas Sainte-Geneviève:issä lukemassa. Olen päättänyt tutustua kerrankin kunnolla professoreiden suosittelemiin kirjoihin, siis niihin teoreettisiin myöskin. Ehkä oli jo aikakin…! No siis tänään istuin kauniissa kirjastossa ja luin Yves Chevrelin (entinen Sorbonnen opettaja, littérature comparée eli mun pääaine) kirjaa “La Recherche en littérature” (vuodelta 1994). Kaikki mikä koski tietotekniikka oli tietenkin vahentunut pahasti, mutta muuten tosi hyviä käytännön juttuja mitä tarvitsen. Sain myös tietää, että tittelini on “étudiant-chercheur”, eli opiskelija-tutkija. Eli olen saanut ylennyksen pelkästä opiskelijasta, oooh! Kirjassa oli monta kiinnostavaa juttuja, esim. kirjallisuuden tutkimisen lyhyt historiikki, sekä monia hyviä uusia käsitteitä. Esim. la littérarité, joka R. Jakobsonin mukaan (vuonna 1921 ilmestyneessä kirjassa) on kaiken kirjallisuustutkimuksen pääaihe: “L’objet de la science de la littérature n’est pas la littérature, mais la littérarité (…)” (Literariness englanniksi) Eli se mikä tekee tietystä teoksesta kirjallisuuteen kuuluvan teoksen. Kirjassa oli myös tilastoja vuosilta 1988-1991 siitä mitä kirjallisuuden tohtorit tekevät väitöstilaisuuden jälkeen:

49,5% opettaa korkeakoulutasolla

33% opettaa lukioasteella

5% on hallintoviranomaisia

4% on liikemaailmassa

3% on julkisen hallinon puolella

3% etsii töitä (= työttömät)

2% Service nationale et interruption d’activité (en osaa oikein kääntää)

0,6% jatkaa opiskelua

Eli aika paljon eri vaihtoehtoja… not!! No ei toi mua masenna, ainakaan vielä. Teen mitä huvittaa sitten kun valmistun. Kirjan lukemisen jälkeen kirjallisuuden tutkimus alkoi tuntui vähemmän hölmöltä. Mua ahdistaa aina tasaisin väliajoin ja välillä koko ajan (niinkuin nyt taas se nostaa päätään… heti kun alan miettiä näitä) se, että voisin opiskella jotain paljon tärkeämpää, jotain jolla oikeasti olisi jotain väliä, voisin auttaa muita tai tehdä töitä oikean tieteen edistämiseksi. Paras pääaine olisi aerospace engineering tai hiukkasfysiikka, mutta nyt tällä hetkellä noin radikaali suunnanmuutos on järjetöntä. Ja kirjallisuus on hauskaa, mulla on oikeasti tosi kivaa kun opiskelen! Eli ei voi mitään, voi olla enemmistön mielestä maailman typerin ja turhin aine, mutta hauska ja älyllisesti haastava se on silti. Chevrel antoi mulle uskoa tämän aineen tutkimiseen, kirja oli niin asiallinen ja selkeän tieteellinen. Se oli tosi lohduttavaa!

Kävin myös Pohjoismaalaisessa kirjastossa lainaamassa Gunnar Ekelöfin “Sagan om Fatumeh”-teoksen, joka on siis kolmas Ekelöfin teos jota luen nyt. Tähän mennessä “Sagan om Fatumeh” (1966) tuntuu helpoimmalta, se on trilogian toinen osa, ja muiden osien jälkeen (luin ne väärässä järjestyksessä, vahingossa), tämä osa tuntuu paljon selvemmältä kuin muut kaksi. Viimeinen osa on vaikein tulkita. Toisen osan suhde ensimmäiseen on hyvinkin selvä, lukeminen tänään oli siksi sujuvaa ja mukavaa. Här är en smakbit av Ekelöf (vald lite på random för att det är så sent):

“20

Sagan är oändlig:

Den börjar där den slutar

I samma krets är människan fången

en man, en kvinna

ett ont, ett gott

En moder. En fader.

En dotter. En broder.

En fågel som med uppmärksamma ögon

fladdrar från gren till gren

och iakttar dig -

Vem är denna fågel?

Det är din Själ

Hur hårt är inte fåglarnas liv:

De ser på dig, de räds för dig.”

(Gunnar Ekelöf, ur “Sagan om Fatumeh”, 1966)

Aika synkkiä runoja, mutta trilogian teemakin on synkkä.

Kaiken tämän opiskelun jälkeen kävin lähimmässä Sephorassa etsimässä jotain kivaa kynsilakkaa koska puren kynsiäni tällä hetkellä aika paljon ja ainut tapa estää pureskelu on kynsien lakkaaminen (maulla ei ole väliä, mutta kun kynnet on nätisti lakatut ei tee mieli purra niitä rumiksi). Mutta lähin Sephora on liian pieni, ei löytynyt mitään kivaa. Aion huomenna Montparnassin Lafayetteen katselemaan onko siellä kivempia merkkejä ja värejä…! Hihi! Tähän liittyen, kaikki mun vaatteet tuntuu tuskallisen vääriltä. Kesällä oli värikäs kausi ja ostin kaikkea hauskan värikästä – nyt tekee mieli pukeutua mustaan ja harmaaseen, se tuntuu ainoalta tyylikkäältä vaihtoehdolta. Tai siis haluaisin aina mustaan ja harmaaseen yhdistää jotain pientä värikästä. Mut mulla ei ole mitään tyylikästä mustaa tai harmaata! Tai on, mutta säälittävän vähän. Olo on hirveän junttimainen. Olen tehnyt listan kaikesta mitä tarvitsen:

- mustia ja harmaita paitoja ja toppeja, sekä lyhyt- että pitkähihaisia. Yksinkertaisia mutta kauniita.

- mustat pillifarkut. Acid wash-farkut olisivat myös hienot.

- tekoturkis

- isoja, pehmeitä ja yksinkertaisia, mustia, harmaita tai ehkä valkoisia neuleita. Hienoja yksityiskohtia, mutta yksinkertaista muuten.

- iso musta olkalaukku johon mahtuu kaikki tavarat, mielellään kiiltonahkaa.

Näin siis päästiin kirjallisuuden tutkimuksesta ja runoudesta suorasukaisesti vaatteisiin ja ulkonäköahdistukseen. Mutta ihan oikeasti, mua harmittaa, ei oo kiva kun tuntee itsensä aina tyylitajuttomaksi ulkona. Tässä on yksi harvoista asuista, jossa ei ole juntti-olo:

Epätarkka on, otin vasta illalla kun tulin kotiin. Mutta hyvää tässä on siis se, että muuten mustaa mutta väripilkkuna mun suosikkihame!

Äh en tiedä! Huomenna katselemaan kynsilakkoja, ehkä sitten olisi uudempi olo! Voi tätä elämää!