Kosminen kotinurkka

Viimeiset hetket Lille 3:ssa Bénédicte seurana! Tavattiin vahingossa Mme McIntosh, joka harmitteli mun lähtöä ja kertoi, miten kamala hierarkia opettajien välillä vallitsee Sorbonnessa, missä vanhemmat diiva-opettajat pompottavat nuorempia tutkijoita (McIntoshin ystäviä). No, saa nähdä vaikuttaako sellainen opiskelijoihin. Lille 3:n oli yhtä ruma ja kaoottinen kuin ennen kesää, sain sieltä ihan jänniä valokuvia

Vankila? Ei vaan kirjallisuuden osasto!

Remontin jälkeen raidalliset seinät

Mamma ja pappa jäivät jumiin Kööpenhaminan lentokentälle, joten olen yllättäen ollut yksin tämän illan. Enkä saanut nettimodeemia postitettua, joten olen tappanut aikaa uuden harrastukseni parissa: frontrowssa pystyy nykyään katselemaan leffatrailereita (tosi hyvä laatuisia). Ja niitä olen tuijottanut melkein pari tuntia…!! Trailereita ei normaalisti tulisi katsoa noin monta putkeen ilman pidempää taukoa tai pitkää elokuvaa siinä välissä, ja varmasti siitä johtuen huomasin erään huikean seikan, jota en ehkä olisi ikinä oivaltanut tässä mittakaavassa. Hollywoodissa tehdään näköjään 99 prosenttisesti elokuvia, jotka voi selkeästi ja ilman mitään epäilyksen häivää jakaa kahteen ryhmään: 1) elokuvat, joissa aseita, räjähdyksiä, kovanaamoja, lyhyitä ja ytimekkäitä repliikkejä, tissejä, peppuja, autoja; ja 2) elokuvat, joissa puhutaan paljon, joissa on äitejä, tyttäriä, perheitä, ihmissuhteita, jotka tapahtuvat yleensä osittain maaseudulla missä on kauniita puita ja niittyjä. Ensimmäiset tietenkin miehille suunnattuja, toiset selvästi naisille. Tietyllä tapaa tää on itsestään selvää varmasti monille, mutta en ole ikinä kohdannut tätä tosiseikkaa näin kirjaimellisesti. Siis ihan oikeesti: elokuvia tehdään erikseen miehille ja naisille! Siis häh? Tuntuu ihan naurettavalta. Mitä jos ei halua kumpaakaan, mitä jos tuntee olevansa jossain tossa välimaastossa? Mitä jos molemmat maailmat ovat vieraita ja hölmöjä? Onneksi on indie-elokuvia ja vielä parempaa: ulkomaalaisia elokuvia (siis ei-amerikkalaisia). Samalla trailereista täytyy sanoa jotain, minkä kuulin yhden Robinin ruotsalaisen ystävän sanovan: vaikka ei liikuttuisi useinkaan elokuvista kyyneliin, niin trailerit voivat tuoda tipan silmiin ihan yllättäen. Kuulun itsekin tähän ryhmään. Katson keskivertoelokuvan tavallista keskivertotraileria, en ikinä jaksaisi tai välittäisi nähdä koko elokuvaa, mutta traileri nostaa palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Häh? Ihme taikuutta. Trailerit ovat siis omalla tavallaan mestariteoksia – useimmiten tuhat kertaa parempia kuin itse elokuvat. Ehkä Oscar-gaalaan voisi lisätä Best Trailer-kategorian? Niiden tekijät kyllä ansaitsevat omat palkintonsa.

Olen surffaillut aika paljon viime päivinä ja kun eri blogeilla tulee puheeksi Pariisi, kaupunkia pidetään yleensä romanttisena rakkauden kaupunkina. Rakkauden kaupunki? Ihan älytön ajatus! Mulle Pariisi edustaa jotain ihan muutan: älykköjä, hienoja yliopistoja, upeita museoita, maailman paras elokuva-arkisto, makeita konsertteja, muotia ja urbaania elämäntapaa. Pariisi ei mulle ole mikään romanttinen lällärilöpölöpöhöpöhattarakaupunki. No, koska käsitykset tästä yhdestä Euroopan pääkaupungista vaihtelevat, päätin katsastaa YouTuben tarjonnan, minkälaisia videoita siellä on jos etsii “Paris”? Kun on kelannut Paris Hiltonin juttujen ohi (nitä on ylivoimaisesti eniten), löytyy:

World biggest Freeze Flash Mob in Paris – cool!!!

Nähtävyyksiä ja hyvä biisi:

We’ll Always Have Paris:

2 Days in Paris:

Paris Je t’aime

Hmm… Nyt mä lähden tästä kaupungille, Bénédictiä tapaan ja sitten postin kautta kotiin viimeistelemään huomisen muuttoa! Peukut pystyyn ja nähdään Pariisissa!