Arkisto kohteelle syyskuu 15th, 2008
Roligt!
Paljon on taas ehtinyt tapahtua!
- Wall-E oli tosi hieno ja kaunis animaatio, sekä teknisesti, että tarinaltaan, joka oli koskettava. Kyseessä on ehdottomasti tämän vuoden paras romanttinen komedia (robot love)! Suosittelen!
- Elokuvan jälkeen juhlittiin puhaltamalla ilmapalloja (smiley face-palloja!), syömällä jäätelöä ja katselemalla kun Steve Jobs kertoi uusista iPodeista (ne on makeita, hienot värit) ja muista Applen uutuuksista.
- Keskiviikkona luin paljon, Steven Pinkerin “The Language Instinct”-kirjaa, jonka olen nyt lukenut päätökseen. Silmät aukaiseva teos, joka hajoittaa ihmisen kielitaitoa koskevia kliseitä ja väärinkäsityksiä. Pinker on häkellyttävän älykäs.
- Ollaan leikitty ilmapalloilla – hyvää liikuntaa!
- Oltiin yhden päivän retkellä Göteborgissa. Lähdettiin heti aamulla junalla, eli saavuttiin jo kymmeneltä perille. Päivä oli pilvinen ja kun oltiin käyty turisti-infossa, lähdettiin museo-kierrokselle. Ensin modernia taidetta ja pitkä tutkimusmatka museon kirjakauppaan, jossa upeita valokuva- ja taidekirjoja kunnes päässä alkoi pyöriä. Sitten Universeum – WOW! Heureka kalpenee pahasti, ihan hävettää! Universeumissa on upea akvaario, sademetsä, jossa lentelee lintuja vapaasti, sekä upea näyttely, jossa oli kaikenlaista avaruuskamaa! Henkilökohtainen huipennus oli ehkä mulle ISS:n (internation space station) sisuksesta tehty kopio! Ihan mielettömän hieno paikka, kuin tehty meille pienille aikuisille! Leikittiin siellä viiden tunnin ajan…! Universeumin kaupasta ostin kaksi upeeta julistetta: yhdessä on aurinkokunnan planeetat (miinus Pluto) ja toisessa erilaisia avaruusasuja, joita astronautit ovat käyttäneet! Pariisin kämpän sisustus on nyt siis pelastettu. Sitten oli tietenkin kaiken leikkimisen jälkeen kauhea nälkä, syötiin hyvin museon ravintolassa ja sitten oli luvassa vielä yksi museo: maailman kulttuurien museo. Siellä oli pari näyttelyä: kansalaisaktivisminäyttely ja kiinnostavampi, eli jonkinlaisen eteläamerikkalaisen viidakkokansan kulttuurista kertova näyttely. Hienoa museossa oli panostus näyttelyesineiden esillepanoon ja tunnelmaan, oli viidakon ääniä ja todella paljon kauniita kuvia. Universeumin vessassa lauloivat muuten linnut! Viimeisen museon jälkeen käveltiin puistoissa, katseltiin kauniita maisemia, ja istuttiin tosi mukavassa kahvilassa Hagassa, eli Göteborgin vanhassa kaupungissa. Vasta puoli kymmeneltä illalla lähdettiin junan matkassa takaisin Skövdeen. Kiva kun pääsin pienelle lomamatkalle tämän kesän aikana!
- Ollaan syöty juustonaksuja, katsottiin Coen-veljesten Fargo (joka oli niiiiiiiin paljon parempi kuin mitä muistinkaan! Upea! vaikka No Country For Old Men on mielestäni veljesten hienoin elokuva silti), eli käytiin ekaa kertaa Skövden leffavuokraamossa keskustassa, missä oli yllättävän hyvä valikoima.
- Käytiin taas pienissä bileissä, Josefinin luona tässä ihan Robinin lähellä. Sama mukava porukka, eli Robinin luokkatovereita. Lähdettiin kun muut alkoivat pelata pokeria.
- Eilen tehtiin pieni retki Billingenille, missä Robin tanssi ja meillä oli hauskaa!
- Tänään on viimeinen päivä Skövdessä, huomenna lähden Göteborgin kautta Köpenhaminaan ja sieltä Brysseliin, ja sieltä Lilleen. Tänään sain myöskin vihdoin hyviä uutisia Sorbonnesta! Professori, jolle mailasin ilmoitti, että ohjaisi erittäin mielellään mun ekan vuoden projektia (eräänlaista ensimmäistä gradua)! Meillä on tapaaminen ensi maanantaina, mikä tuntuu ihan hullulta. Tulevana viikonloppuna muutan Pariisiin – häh?! Epätodellista…! Mutta siis, tämä Professori on erikoistunut Strindbergin ja Ibsenin tuotantoon, on jopa kääntänyt Strindbergiä, eli voisin siis ensimmäisen vuoden maisterinprojektissa hyödyntää ruotsinkielentaitoani! Se on hyvä juttu, tuntuu jotenkin ankealta ajatukselta, ettei äidinkielistä olisi opinnoissa yhtään mitään hyötyä. Nyt on, jee!
Nyt täytyy lähteä ulos järjestelemään juttuja ja sittan pakata. Bénédicte on tarjoutunut tulemaan huomenna Lillessä asemalle vastaan, se olisi hienoa, ei olisi yhtä yksinäinen olo yhtäkkiä!
Lisäsin tänne uusia kuvia:
| From Skövde 2008 |
Ja täällä kuvia Göteborgista:
| From Göteborg 11.9.08 |