Kosminen kotinurkka

Viimeinen päivä Veikkauksen koulutuksessa tänään. Olin väsynyt, mutta päivä oli helppo, lounas hyvä ja lopussa leikittiin nopeuspeliä (jota en kuitenkaan voittanut ainuttakaan kertaa). Saatiin karkkia (vanhanaikaisia Julia-karkkeja!), kyniä ja Casino Ässä-arvat. Toivoin niin sydämellisesti päävoittoa, tai edes sataa euroa, muttei siitä tullut mitään. Harmi!!! Tekisi mieli alkaa ostella arpoja useammin, olisi niin ihana helpotus voittaa helppoa rahaa – mutta yritän vastustaa houkutusta, koska ansa se on enemmänkin kun voiton todennäköisyys on niin olemattoman pieni. Kai sitä sitten täytyy vaan tehdä töitä rahan eteen… valitettavasti.

Töiden jälkeen pyörin Vilman kanssa monta tuntia keskustassa. Kaunis auringonpaiste, syötiin ulkona, jätskiä Kampissa (pyörremyrsky, nami!), sain Vilmalta herttaisen kännykkäkorun ja sitten vain käveltiin ulkona. Outoa pyöriä taas täällä, mulla on niin irtaantunut olo tästä kaupungista. Kuin katuja ja taloja ja ihmisiä päällystäisi paksu muovi, en pysty oikein saamaan yhteyttä mihinkään ympäröivään. Vaikea tottua täällä olemiseen, etenkin kun sosiaalinen elämä on vielä jäässä eikä muukaan elämä ole ehtinyt päästä käyntiin näin aikaisessa vaiheessa. Varmasti tuntuu helpommalta parin viikon kuluttua kun asiat asettuvat paikoilleen!

Hyviäkin uutisia tuli nyt illalla ja olenkin niiden jälkeen ollut hyvin innostunut: uusi upea asuntotarjous Pariisista! Suomalainen pari vuokraa 14. kaupunginosassa sijaitsevaa yksiötä, joka olisi vain 3,5 km yliopistolta! Kalustettu asunto, jossa uuni! (Uuni = luksusta!) Vastasin innostuneena ja toivon koko sydämestäni, että saisin muuttaa kyseiseen kämppään! Vuokra on kova, sama kuin edellisessä yksiössä, jota tavoittelin keskustassa, mutta ei sille oikein voi mitään koska Pariisin keskusta yksinkertaisesti vain on kallis asuinalue (ihan niin kuin Helsingin keskusta). Ja mä olen valmis uhraamaan rahaa hyvään asuntoon, koska läävässä asuminen on masentavaa. Mä haluan, että mun elämä Pariisissa on mieluisaa, kotoisaa ja inspiroivaa! En mä halua siellä kärsiä ja värjötellä missään murjussa. Nyt täytyy toivoa parasta, asunto vaikuttaa niin ehdottoman lupaavalta!!

Huomenna menen ensimmäistä päivää harjoittelemaan myymistä Ruoholahteen. Se ei tule olemaan toimipisteeni kun pääsen harjoittelusta oikeisiin töihin, mutta siellä ainakin harjottelen monta päivää. Iltavuoro, joten saan nukkua aamulla!!! Mieletöntä, upeeta, ihanaa. Ei jännitä, koska työ ei voi olla liian vaikeaa, eikä mua enää viime kesän surkeuden jälkeen pelota enää mikään. Aion pitää tietyn etäisyyden työhön, koska en halua stressaantua ja kärsiä – ja niin käy jos kesätyön ottaa liian henkilökohtaisesti. Eli yritetään pysytellä viileinä ja rauhallisina, kioskimyyjä ei ole identiteettini pysyvä tai perustavanlaatuinen osa. Tämä on vain ja pelkästään väliaikaista, eli ei huolta.

Kauniita unia, enkeleiden kuvia, laivoja ja junia!