Kosminen kotinurkka

Ekaa kertaa on vapunaattona poissa Suomesta, eli menee koko spektaakkeli ihan sivun suun. No sama se, aika samanlaista se kai on joka vuosi? Korjatkaa jos olen väärässä, eli jos tämä vappu onkin ollut edellisistä radikaalisti poikkeava. Mulla vapunaatto menee kotona istuskellessa, vappua ei täällä juhlita ihan samaan tapaan kuin Suomessa, mikä tuleekin varmasti suurena yllätyksenä kaikille. Huomenna on mielenosoituksia kai tiedossa, ei siinäkään mitään yllättävää.

Soitin sitten sille tytölle tänään Pariisiin. Vaikutti mukavalta ja normaalilta, sovittiin, että lähden Pariisiin katsomaan asuntoa 18.5. Hui jännää! En ole koskaan ennen liikkunut yksin Pariisissa, aika jännittävää, mutta kai siitä selviää. Jos meinaa siellä asua, niin kai se on pakko vähän harjotella etukäteen. Ainoa ongelma kämpässä on, että olisin alivuokralainen, eli tällä neidillä on kolmen vuoden sopimus enkä mä saisi tavallista sopimusta ainakaan aluksi. Mummo, joka omistaa asunnon, vaatii, että alivuokralainen on tämän tytön hyvä ystävä, eli joudutaan vähän huijaamaan mummo-raukkaa. Mä oon siinä tietenkin ihan täysillä mukana, sopii mulle, ollaan kaikki tässä vähän pulassa. Vaikuttaa hyvältä, mutta täytyy selvittää Kelalta miten saan asumistukea jos olen alivuokralainen. Eli etsintä jatkuu vielä toistaiseksi. Eräs jyväskyläläinen tyttö otti yhteyttä, oli nähnyt mun suomenkielisen ilmoituksen suomalaisen osakunnan sivuilla ja ehdotti, että etsitään kämppää yhdessä ja ollaan kämppiksiä. Sekin sopii tosi hyvin! Eli kai tää asia on tässä hyvää vauhtia järjestymässä Tekisi mieli sanoa, että yllättävän helppoa, mutta ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Mitä tässä nyt tekisi yksin illalla? Jotenkin en oo yhtään tyytyväinen päivän työntekoon, tuntuu, että olin jotenkin hajamielinen ja lerpsu. Kyllä mä olen lukenut, sain Sarraute’in luettua loppuun (harmi), Sebald lähestyy vääjäämättömästi loppuaan myös, ja kirjoitin kolme tuntia ainettani Intia-kurssille. Se essee tuntuu jotenkin hajanaiselta, koska mulla on niin kauheasti sanottavaa. Se on paha, koska opettaja on kirjoittanut oppikirjoja siitä, miten kyseisiä esseitä tulee kirjoittaa, niissä kirjoissa on kaikki säännöt poikineen, eli ei riitä nyt, että on hyvää ja oivaltavaa sanottavaa, se täytyy myös saada muotoon, joka noudattaa kaikkia sääntöjä. Ei ole helppoa kun on heikko olo koko kropassa ja ajatuksia liikaa päässä, ne sekoittuu pahasti mössöksi, etenkin jos niitä syntyy matkalla koko ajan uusia.

Koska naapureiden viime yön biletys jatkui aamuun asti, jolloin vuoroon astui sisäpihan porakoneet, olen hieman väsynyt ja aion siksi viettää iltaa suosikkielokuvien, feel-good-elokuvien, yksittäisiä kohtauksia katsellessa. Tässä ilahduttavia näytteitä, kannattaa katsoa jos kaipaa vähän piristystä

Monkey Business:

The Science of Sleep (Michel Gondry)

Back to the Future (Robert Zemeckis)

The Darjeeling Limited (Wes Anderson)

The Life Aquatic of Steve Zissou (Wes Anderson)

Groundhog Day:

Annie Hall (Woody Allen)

Help!

Hard Day’s Night

Du Levande (Roy Andersson)

Love Actually

Some Like It Hot (Billy Wilder)

Amélie:

Ja sit OMG löysin tän! En muistanut et ne on noin rumia kaikki, mut mä toivon ens vuonna joululahjaksi tollasta Mel B:n Nasa-pukua, tosi astronautti! Eli girl power, dudes:

Voi jospa olisi jotain kirjoitettavaa! Viimeinen Intia-luento tänään, tosi outoa kun luennot loppuu tän viikon jälkeen. Sitten sitä istuukin kotona sängyllä kaikki päivät. Aika tylsää. Persiaa, Sebaldia (loppuis jo!!), ihan pikkasen Sarraute’ia ja sitten sainkin väännettyä Intia-esseeseen (seeesssssesseeessee) aika hyvän rakenteen. Se olikin kiva nakki, koska materiaalia oli ensin 18 sivua, joista tein 10 sivun koosteen, ja sitten täysin kaoottista tekstintulvaa täytyi jäsentää. Jotenkin se onnistui väsymyksestä huolimatta ja olen tyytyväinen. Huomenna alkaa vihdoin kirjoittaminen, mikä tuntuu kerrankin mukavalta! Saa jotain tapahtumaan, tässä on jo viikko tehty suunnitelmaa, nyt lähtee action käyntiin.

Ja huomenna soitan sille tytölle, jonka kämpän vuokraisin Pariisin keskustasta. Oon kyllä tosi innostunut, ihan sopimattoman innostunut! Siis en oo koskaan edes uskaltanut uneksia asuvani viiden minuutin päässä Pariisin kaupungintalosta…! Ihan järjetöntä, ja kulkiessani kirjallisuuden laitokselle kävelisin Seinen yli. OMG. Menee yli ymmärryksen. Mutta mutta, täytyy rauhoittua, ei se ole vielä mun! Huomenna ei saa jänistää vaikka kuinka jännittäis, sillä rohkea rokan syö. Yritän toistella itselleni, että Pariisi on vain yksi kaupunki muiden joukossa, siellä asuu normaaleja ihmisiä, kaikki on ihan normaalia. Ja niinhän se on. Mutta kuitenkin välillä sisäinen hysteerinen dinosaurus (ToyStory on pyörinyt päässäni jo pari päivää, täytyy ladata netistä) alkaa kiljua Mikko Kivisen falsetilla: ääääää, pariisi, ääääää, asunto, ääääää, mulla ei oo tyylitajua, ääääää, oon liian tyhmä äääää suomalainen landepaukkujuntti! No huh huh.

Väsyttää, mut ei oo kahteen päivään koulua. Bileet pystyyn. Tai siis seinänaapurilla on jo, nätisti rakennettu suoraan seinän taakse, välillä ne raapii seinää, kolistelee, kiljuu (miksi juhliessaan ranskalaisnuoret yleensä kiljuu? ei meillä niin Suomessa… meillä öristään) ja musiikki soi. Mut en mä oo vihanen mummo, toi hälinä on paljon mukavampaa kuin poraaminen. Toivottavasti ei vaan huomenna yhdisty heti kahdeksalta.

Mun piti laittaa tänne mun top kolme kaikkien aikojen parhaat you tube-videot, mut nyt mä en muista sitä kolmatta. Kaks ekaa on: P***i t**i ja I***t, mut mikäs se kolmas olikaan? Ne, joille oon tästä asiasta joskus puhunut, voivat mielellään ottaa yhteyttä kommenttiosuudessa niin saadaan nää historialliset viihdetuotokset tänne näkyviin.

PS. Oon Hannan kanssa samaa mieltä siinä, että edellisen postauksen lista luonteenpiirteistä on varmasti yhteinen useimmille ihmisille! en mitenkään luule olevani omaperäinen listani kanssa Mutta niinkuin Hanna sanoikin, noiden luonteenpiirteiden ympärille ja päälle kasaantuu kaikkea turhaa, joiden alle ne peittyvät. Voikin sanoa, että pyrin joka päivä pyyhkimään sen turhan, ruman ja yhdentekevän pois saadakseni esiin nuo hyvät asiat. Sekin on kai yleensä ihmisten pyrkimys. Ja kun me kaikki onnistumme, niin maailmasta tulee parempi paikka! Hyvä lopettaa optimismiin.

Lintsasin tänään latinan tunnilta, se oli vika luento. Halusin nimittäin nukkua, olin eilen niin yliväsynyt. Nukkuminen olisi teoriassa voinut sujua hyvin, paitsi, että sisäpihalla alkoi järisyttävä betonin tai sementin poraaminen jo kahdeksalta. Merci, olisi pitänyt heittää kylmää vettä niiden päähän. Ihan vaan kostoksi. Sen takia olenkin ollut väsynyt taas tänään. Tai enemmän kuin väsynyt: mulla on ollut tosi outo olo. Menin kouluun puoli kahdeksitoista, viimeinen omaelämänkerta-kurssin luento isossa amphi-teatterissa. Olin oikeasti pyörtyä sinne. Multa meni kaikki voimat käsivarsista ja nilkoista – mikä on mun kohdalla pyörtymisen ensimerkki. Käsivarret ja nilkat ihan voimattomina mietin sitä etten nyt tässä voi pyörtyillä ja sitten tuli todella irtaantunut olo todellisuudesta. Ja se irtaantunut olo onkin jatkunut koko päivän. Luennon jälkeen puhuin tästä Annelle, joka sanoi, että sillä oli vaikea hengittää kurssin aikana, ettei salissa ollut kunnolla ilmaa.

Tulin kotiin ja yritin tehdä koulutöitä. Oli vaikeaa, koska olin täysin voimaton. Koko ruumis ihan veltto ja uupunut. Taistelin, luin persiaa jotenkuten, Sebaldia, keksin Intia-esseeseen melko hyvältä vaikuttavan rakenteen ja luin vähän Sarraute’ia. Mutta huh mikä taistelu. Koko kroppa ihan loppu, tyhjä, ja vaikea hengittää. Pidin ikkunaa koko päivän auki vaikka ulkona satoi kaatamalla, raikas, hieman viileä ilma tuntui tosi hyvältä, mutta samalla tunsin koko ajan, etten saanut sitä tarpeeksi keuhkoihin. Vaikka kuinka työnsin pään ikkunasta ulos (pöydällä seistessäni tietenkin) en tuntunut saavan tarpeeksi ilmaa. Tosi ahdistavaa. Makoilin sitten sängyllä kun luovutin lukemisen ja aloin laiskasti pestä käsipyykkiä. Tosi irtaantunut tunne todellisuudesta, hyvin outoa, ihan kuin olisi jotain pillereitä napsinut.

Nyt on parempi olo, heikko, mutta iloinen. Pyykki on pesty ja sain hienon, ellei upean, asuntotarjouksen Pariisista! Yksiö, kaikki herkut (netti jee jee), rue Rivolin lähellä eli ihan kaupungintalon lähettyvillä, 1.8 kilsaa koululta!!! Pieni, but who cares? (17,5 neliöö ja 650 euroo… heh!) En ole edes uneksinut saavani asua noin keskustassa!!! Lähetin heti innostunutta viestiä takaisin, toivottavasti pystyisin rohmuamaan ton kämpän itselleni! Joo parempi olo on, positiivinen eikä niin uupunut. Toivottavasti huomenna ei ole samaa heikkoutta ja hengitysvaikeuksia. Oli tosi epämiellyttävää. Tänä yönä aion nukkua 10 tuntia, jos se prkln poraaminen ei ala kaikua heti aamun sarastaessa… ja sisäpihallahan se kaikuu!

Tässä taas listaa. Tämä on myös tärkeä muistaa, eli tässä listattuna ne luonteenpiirteet, jotka haluan omata. Eli tällainen ihminen haluaisin olla:

• luova
• älykäs
• vahva
• rohkea
• täynnä rakkautta maailmankaikkeutta ja ihmiskuntaa kohtaan
• rehellinen
• vapaa
• järjestäytynyt
• sponttaani
• ystävällinen
• kohtelias
• optimistinen
• rauhallinen
• itsevarma
• leikkisä
• lojaali
• luotettava
• lapsellinen
• kaunis (sisäisesti)
• herkkä
• idealistinen
• mietteliäs

Nyt voi sitten kommenteissa haukkua ja julmasti vetää esiin miten mä oon ihan noiden vastakohta. Kiitti.

Sunnuntaimasennus. Ihan kamala sunnuntaimasennus. Tunteettomuus ja tyhjyys. Itkettää koko ajan. Surullista lähteä tästä asunnosta pois. Ei tee mieli tulla Suomeen palelemaan ja raatamaan kesäksi. Haluan olla kauniissa asunnossani rauhassa ja nauttia Ranskan tuoksuista. Masentaa kun ulkona oli 23 astetta lämmintä ja mä kyykin yksin kotona ja tein kouluhommia koko päivän. Nyt illalla oli onneksi kunnon ukkosmyrsky! Päivällä oli tosi tunkkaista ja kuuma, ilma ei liikkunut vaikka kaikki ikkunat olivat auki. Ilalla purkaus tuli: kauhea ryske, ihan kuin olisi ollut keskellä Atlanttia pienessä veneessä, niin vesisada hakkasi ja ukkonen paukahteli. Se paransi oloa hieman, muttei ihan tarpeeksi.

Eli kotona olen istunut: persiaa, esseetä, Sebaldin “Austerlitz” ja Sarraute’in “L’Usage de la parole”. Sebaldin “Austerlitz” on pettymys, sitä oli hehkutettu mulle, mutta Perecin, Kerouacin ja Sarraute’in rinnalla Sebald on tunkkainen ja ummehtunut. Tylsähkö. Tavanomainen (vaikkei romaani missään nimessä ole samaa tylsää persoonatonta jauhamista kuin suurin osa Suomessa julkaistavista nykyromaaneista). Sebaldin kirja on siis noita muita paljon uudempi, vuodelta 2001. Jotenkin siinä haiskahtaa vanha ukkeli, ajatukset ja ideat, joita kirja välittää ovat tylsiä, yllätyksettömiä enkä ole oikein mistään samaa mieltä. Mulla ja Sebaldilla on ihan liian erilainen maailmankuva, Sebald tuntuu pölyttyneeltä. Kuitenkin täytyy sanoa, että Austerlitzissa on kauniitakin kohtauksia, unenomaisia metaforeja. Mutta Sarraute pesee Sebaldin 100-0.

Olen katsellut asuntoja, saanut 5 tarjousta. Neljä niisä oli Pariisin ulkopuolella 17-32 kilsaa yliopistolta. Se on liian kaukana, mutta yksi oli kehätien sisäpuolella, tosi siinä ihan kiinni, mutta Pariisin puolella, noin 8 kilsaa yliopistolta. Se voisi olla okei, sain jo takaisin mailia Rouvalta, joka siis vuokraa pelkän huoneen omasta talostaan. Rouva haluaisi tavata pian, mutta aikoo lähettää kuvia mun pyynnöstä. On hankala lähteä tästä nyt Pariisiin, täytyy miettiä. Stressaa aika pahasti tää juttu, miten hoitaa asia niin ettei tarvitsisi maksaa moneen kertaan 70 euroa matkustaessaan edes takaisin Pariisiin? Pitäisikö kaikki tapaamiset yrittää sopia samalla päivälle? Mutta kun muita tapaamisia ei vielä ole. Ehkä tarkistan ensin Rouvan lähettämät kuvat ja jos ne ovat okei niin voin lähteä käymään.

Pistän tänne nyt listan, joka on mulle tosi tärkeä. Se tulee tänne, jotta se ei katoaisi mun muiden muistiinpanojen tai tiedostojen joukkoon, ja koska joku muu ehkä voisi pitää sitä innostavana. Ainakin mä tarvitsen tätä listaa tänä iltana niin ettei elämä tunnu niin tyhjältä enkä pidä itseäni niin pahana luuserina. Tämä on siis lista niistä asioista, jotka haluan tehdä elämäni aikana, asioita jotka haluan toteuttaa. Eli nyt on noin 60 vuotta aikaa hoitaa nämä kaikki ihanat jutut:

• julkaista kauniita, rakeenteellisesti hienoja, yksityiskohtaisia, selkeitä ja esteettisiä kaunokirjallisia teoksia
• kirjoittaa, suunnitella ja ohjata täyspitkiä elokuvia
• tehdä elektronista musiikkia tietokoneellani
• kehittää piirtämistäni ja maalata ne taulut, joista uneksin
• oppia korkean tason matematiikkaa
• oppia korkean tason fysiikkaa
• ymmärtää miten maailmankaikkeus toimii (tähtitiede, kosmologia, hiukkasfysiikka)
• käydä avaruudessa
• oppia lentämään lentokonetta (ehkä jopa avaruusalusta)
• kouluttautua syömishäiriöterapeutiksi, erikoisalana BED
• hankkia toinen vaatekerta, joka koostuu vain miestenvaatteista, jotta voisin pukeutua joka toinen päivä kuin mies
• oppia täydellistä englantia
• oppia täydellistä ranskaa
• oppia erittäin hyvin saksaa
• oppia persiaa kunnolla
• oppia venäjää
• oppia latinaa
• oppia ymmärtämään miten tietokone toimii teknisesti niin etten koskaan tarvitsisi ulkopuolista ATK-tukea

Ja koska aihetta sivusin jo tolla listalla, niin voisin lisätä tähän, että JOS kuolen, niin haluan ehdottomasti kuolla avaruudessa, en maan kamaralla.

Viime yönä menin aikaisin nukkumaan, mutta nukuin levottomasti ja olin tänään hyvin väsynyt. Heräilin nimittäin yöllä siihen, että näin unta esseestä, jota kirjoitan Mme Asson kurssille. Unissa ei tapahtunut mitään hermoja raastavaa, kuten esimerkiksi, että koira olisi syönyt esseen tai se olisi jotenkin muuten hukkunut, vaan kyseessä oli outoja unia, joissa vain pyörittelin sanoja ja käsitteitä. Heräsin aina siihen, että ajatus oli jotenkin jumittunut, toistin yhtä käsitettä maanisesti. Unissa ei ollut mitään visuaalista, ei kuvia, vain lentäviä käsitteitä, jotka välillä jäivät soimaan. Tätä ei yleensä tapahdu mulle, muistan kuinka hämmästynyt olin kun Bénédicte pari vuotta sitten kertoi miten näki unia latinan verbeistä ja käännöstöistä. Ajattelin, ettei mulle koskaan käy niin, koska en koe olevani sisimmiltäni kovin abstrakti ajattelija. (hyvä lause ) Mutta tällaisia unia ehkä on useinkin, en ehkä vain muista niitä, sillä yleensä mulla on valmiita ajatuksia päässä, jotka on melkein valmiiksi työstettyjä ja jotka vain putkahtavat jostakin mystisestä alitajunnan virrasta esille, ja joita sitten voin useinkin käyttää. Aivot siis tekevät vääjäämätöntä työtään myös öisin.

Tänään oli Roi Arthur-tentti kello 9-13. Metrossa oli yllättävän paljon ihmisiä, vaikka olikin lauantai. Luulen, että se meni oikein hyvin. Kirjoitin yhdeksän sivun esseen ja mielestäni se oli oikein kiinnostava ja oivaltava, analysoitavat kolme sivua olivat hyvin valittu (niin yleensä, ei opettajat niitä sattumalta arvo). Mulla oli melko hyvin aikaakin, kävin jopa vessassa ja join paljon vettä (aivot tarvitsevat paljon vettä). Viimeinen lause, täytyy sanoa, on mainio. Teki mieli nauraa ääneen kun sain sen väsättyä yhtäkkiä, täysin luonnollisesti (alan osata sen verran hyvin ranskaa, että rentoudun ja uskallan leikkiäkin sanoilla välillä) ja kun luin sen Annelle tentin jälkeen, hän sanoi, että opettaja varmaan tirauttaa pari kyyneltä, hehe! Tässä vihoviimeinen lause, lausukaa se ääneen ja huomaatte miksi se on niin hauska ja tyylikäskin: “(…) le royaume sous son père Uter, à Salesbière.” Père, Uter, ja Salesbière – oivaltavaa! (elämän pieniä iloja… heh)

21 astetta lämmintä, Carrefourin kassat olivat pää punaisena kun siellä paahtoi vielä talvilämmitys ja ulkona kaikki kuppilat ja terassit olivat täynnä ihmisiä. Mulla oli järkyttävän kuuma, mutta parempi niin, mä en enää halua talvea enkä edes kevättä, mä haluan juuri tätä – kesää!

Pidin ikkunaa auki ja sisään tuli ampiainen. Koska me pelättiin toisiamme ihan yhtä paljon ja oltiin epämukavia tilanteessa, yritin luoda läpivetoa niin että maailman tyhmin hyönteinen (siis kyseinen yksilö) löytäisi ulos, ja pysyttelin sillä aikaa illallissalini puolella. Kesti noin viisi minuuttia ja sain taas olla yksin. Vaikutti olevan aika sekaisin. En ole uskaltanut avata ikkunaa tämän jälkeen, ja olenkin tukehtumaisillani tällä hetkellä.

Luin persiaa, suunnittelin Intia-esseetä ja aloin lukea Sarraute’in “L’Usage de la parole”-teosta. Älykäs, kirkas ja kaunis teos – vaikkei yhtä upea kuin “Tropismes”. Toisaalta en ole edes vielä päässyt puoliväliin. Toivottavasti kirja jättää rauhaan eikä tule opiskelijaraukan uniin. Kohta luulen, että elän jossain Sarraute’in kirjassa ja alan heitellä kauniita, mutta kivuliaita, täydellisiä lauseita.

Olen muuttamassa Pariisiin ensi syksynä ja etsin asuntoa. Jos jollakin lukijalla on vinkkejä tai tuttavia Pariisissa, niin please, auttakaa vähän! Oon jättänyt suomalaisille foorumeille ilmoituksia (siis netissä) ja tänään myös ranskalaiselle foorumille, jolla on 90.000 asuntoa, joista puuttuu kämppis. Sain jo yhden emailin tänään tytöltä, joka etsii kämppistä juuri ensi syksyksi, jee. Ei vaikuta mahdottomalta. Suurin ongelma on kuitenkin se, etten yhtään käsitä missä asunnot sijaitsevat. Pariisi on niin suuri kaupunki, mistä voin tietää mikä on mukavaa aluetta tai kuinka kaukana yliopistolta tai keskustasta? Hankalaa. Google Maps apuun, kai.

Katsoin vihdoin myös elokuvan. Kauhea ikävä ollut hyviä leffoja. Fellinin “Kahdeksan ja puoli” (1963). Heti ensimmäisestä kuvasta tuli tunne, että tätä voisin katsoa koko yön. Olen nähnyt elokuvan joskus lukiossa ja silloin se tuntui vaikealta, melkein käsittämättömältä ja nyt voin vain hämmästellä sitä, miten paljon oppiikaan neljässä-viidessä vuodessa! Upea elokuva. Hämmästyttävä. Hengästyttävä. Riemastuttava. Fellinillä on niin mieletön huumorintaju, elokuva on niin syvästi inhimillinen, hahmoja ymmärretään ja heitä kohdellaan hyvin, vaikka he ovatkin usein naurettavia. Ihmiset ovat naurettavia, mutta kauniita. Fellinillä on huumoria, älyä ja tunnetta. Kuvat ovat upeita, kameran liikkeet herkkua, lavastus ja valaistus unelmaa. En välillä tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Suosikkikohtaus oli haaremi, aivan mieletöntä! Herkullinen elokuva. Katson milloin tahansa uudelleen, varmasti Fellinin paras. Anouk Aimee oli muuten todella kaunis, harvinaisen kaunis nainen.

“Elämä on juhlaa, eletään se yhdessä!” Eikö niin?