Kosminen kotinurkka

Olisin saanut tänään nukkua kymmeneen, mutta remonttireiskat pistivät ranttaliksi ja porasivat niin paljon kuin sielu sietää. Niiden sielu, mun oma oli ihan riekaleina jo ensimmäisten pärinäsointujen jälkeen. Mikään ei ole yhtä stressaava aloitus päivälle.

Silti on ollut ihan hyvä päivä, aamupäivällä ostin alakerran leipomosta patongin (täytetyn tietenkin, campagnard on mun suosikki) kun en jaksanut käydä kaupassa. Ihanan hyvää! Eikä maksa kuin kolme euroa, vois harrastaa useammin. Kotona kuuntelin Lisztin Campanella-teosta, joka on ollut päivän ehdoton suosikki, ja kirjoitin. Haluaisin kirjoittaa samanlaista kauneutta kuin mitä Lisztin musiikissa on. Kirjoitin tänään “valmiiksi” ensimmäisen tekstin, jolla osallistun kirjoituskilpailuun. Mietin pitkään, kerronko siitä täällä, en nimittäin halua, että multa myöhemmin kysytään miten se meni. Jos meni hyvin, niin saatte kyllä kuulla, jos en kerro mitään jatkossa, voimme unohtaa koko tekstin. Itse asiassa mun tekee mieli unohtaa se jo nyt. Jotenkin hävettää tosi paljon. Siis kysymyksessä on Mika Waltarin 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettävä kirjoituskilpailu, jonne saa lähettää esseitä ja muistelmia, kertoa siis omasta suhteestaan Waltariin. Mä luin Waltaria ihan hulluna lukiossa, joskus 15-17-vuotiaana. Mun tekstissä olen yrittänyt, ja onnistunut, luomaan sen tunnelman mikä mulla oli silloin, sen naivin ja romanttisen suhteen mikä mulla oli Waltariin ja kirjojen hahmoihin. Sen takia teksti on naivi. Ja se hävettää, mä jotenkin pelkään, että lukija luulee mun olevan yhtä naivi vieläkin. Tietenkin mä olen naivi ja lapsellinen, mutta ne piirteet on myöskin hyveitä, mä toivon ettei musta koskaan tule kyynistä aikuista. Kauheeta selittelyä, anteeksi.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Koska en ole yhtään varma mun tekstin laadusta, en halunnut käyttää mun kahta suosikkinimimerkkiä. Varaan ne kaksi kaunista myöhempiä teoksia varten, sellasille teksteille joita ei tarvitse hävetä, joiden takana voi seistä rohkeana. Päädyin anagrammiin, en omasta nimestäni, vaan Waltarin hahmon, Anna Notaraksen nimestä. Tulos on mieletön: Ananas Otran. Toi on mun mielestä ihan hillitön, kellään muulla ei voi olla yhtä mahtavaa nimimerkkiä! Satsasin tekstiin sen verran, että tarkistin suomenkielen pilkkusäännöt. Mulla on tosi hieno teos “Suomen Kielioppi”, jonka on kirjoittanut Aarni Penttilä, ja josta pidän tosi paljon. Siinä on hienoja esimerkkejä: “Sanasta sana itää, kypenestä maa kytee”, “Joko jousi murtuu taikka jänne katkeaa”, “Onko kaikki kunnossa? kuului kuiskaus”, “Niin köyhä elää, kuin märkä palaa”.

Huomenna on saksan tentti, mut en oo lukenut muuta kuin sanastoa, saksa-ranska-saksa. Tentissä ei ole muuta kuin saksa-ranska käännös, eikä tällä kertaa saa edes käyttää saksan sanakirjaa. Eli olo on vähän voimaton tollasen edessä, saa mennä niinkuin menee, en oikein voi mitään tehdä.

Muuten täytyy sanoa, et oon vihdoin tajunnut miten hyvä tilanne mulla on nyt. Mä viihdyn täällä hyvin, mulla on kodikas olo. Suomen valtio maksaa mulle siitä, että mä luen hienoja, hyviä romaaneja, runoja ja näytelmiä, että mä opin latinaa, saksaa ja persiaa, ja että mä teen projekteja elokuvista. Ja jos mä en stressaa liikaa, niinkun nyt, mulla on hyvin aikaa käydä leffassa monta kertaa viikossa ja kirjoittaa omia tärkeitä projekteja. En mä halua nyt tällä hetkellä minnekään muualle. Tää on tosi harvinainen tunne mun elämässä, tyytyväisyys ei kuulu mun tunnekirjoon. Toivottavasti saan nauttia tästä ainakin loppuviikon!

Päivän artikkeli (jonka itse asiassa luin eilen ja tänään aamulla uudestaan, koska se on niin innostava ja inspiroiva! tällaisessa maailmassa mä haluan asua!) ja muutenkin kokonaisuutena hieno ja tärkeä blogi: Jakaminen leviää verkosta.

Robin teki yhtenä iltana listaa idoleistaan, ja mäkin innostuin siitä. Idoli tarkoittaa tässä yhteydessä henkilöä, jota en tunne henkilökohtaisesti, mutta joka on vaikuttanut mun persoonallisuuteen, elämään ja kehitykseen ratkaisevalla tavalla, ja josta on ajan myötä muodostunut mulle ystävä. Eli henkilö, jota en tunne elävässä elämässä, mutta josta on mulle tullut eräänlainen mielikuvitusystävä ja johon mulla on siten eräänlainen “yhteys”. Tässä siis lista:

• John Lennon
• Roman Polanski
• Mozart
• Francois Truffaut
• Mika Waltari

Muita tosi tärkeitä, jotka innostavat ja joita ihailen: Liszt, Ravel, Alain Resnais, Pythagoras, Richard D. James, Radiohead, David Lynch, Dostojevski, Rilke, Antoine Doinel, Johannes Angelos, Monty Python, Mme McIntosh, Mme Asso, Peppi Pitkätossu. Ja Muumilaakso, jossa olen aina halunnut asua. Paratiisi.

Tosta jäi varmaan puuttumaan monta tärkeetä, erityisesti elokuvaohjaajia ja kirjailijoita. Ne eivät myöskään ole missään tärkeysjärjestyksessä. Yllättävän vaikeeta kartoittaa oman elämän tärkeitä vaikuttajia!