Arkisto kohteelle maaliskuu 15th, 2008
Lauantain jaarittelua
Päivä alkoi papan (isän) puhelinsoitolla, että fafa (ukki) on joutunut sairaalaan sydänkohtauksen takia. Onneksi kohtaus oli lievä ja pallolaajennus tehtiin heti. Hienoa, olisi voinut käydä niin paljon pahemmin. Kun pappa soitti toistamiseen, hän oli helpottunut ja kysyi mun kipeästä viisaudenhampaasta, josta kaikki on nyt huolissaan, koska jostain syystä koko perhe epäilee etten mä mene lääkäriin jos tilanne pahenee. En kai mä ole ihan hullu? Kai mä nyt meen lääkäriin jos hammasta särkee liikaa! Sitä paitsi se ei ole nyt särkenyt kuuteen tuntiin, oon ollut tosi helpottunut. Ja sitten siihen perään vielä peruskysymys, jota mä kammoan: “syötkö sä siellä jotain?” On tosi kivaa kun ihmiset välittää, mutta mä oon pärjännyt täällä kaks ja puol vuotta, miksen nyt pärjäisi yhtäkkiä? Ja kai mä nyt jotain syön jos pysyn hengissä? Eläminen yleensä edellyttää syömistä, eikö? Jotenkin hiillyn aina tosta kysymyksestä… Mut hyvä, että mulle soitetaan heti ja mua pidetään ajan tasalla Suomen tapahtumista! Ei tuu unohdettu tai ulkopuolinen olo.
Kävin ulkona ja kotiin palatessa olin saanut postissa paketin. En oo uskaltanut avata sitä, kun mulla on synttärit maanantaina ja se voi sisältää synttärilahjan mammalta. Eli paketti jää mysteeriksi! Jännää… Muuten päivä on mennyt kotona ollessa, oon kuunnellut Fourtetiä, Radiohediä, Boards of Canadaa, Chopiniä ja Lisztia. Alan löytää uudelleen klassisen musiikin, noin puolen vuoden tauon jälkeen. Se tuntuu hyvältä, samalla löytää itseensä takaisin. Erityisesti Ravel ja Liszt kolahtavat tällä hetkellä täysillä. Kuuntelin myös Vilman lähettämää levyä, jossa luki vain: “Pistä tämä cd-soittimeesi, älä kuuntele tietokoneelta.” Levyltä paljastui aurinkoista, sympaattista ja elämänmyönteistä musiikkia, joka muistutti Emir Kusturican elokuvien tunnelmaa. Oliko kyseessä elokuvamusiikkia, siltä nimittäin vaikutti välillä! Levyn sisältö on päivän toinen mysteeri…
Olen tehnyt koulutöitä, lukenut kirjaa Shyam Benegalista, intialaisesta vaihtoehto-elokuvien ohjaajasta. Vaikuttaa kiinnostavalta, täytyy yrittää löytää miehen elokuvia! Ne toisivat hienoa vaihtelua esitelmään koska edustavat ei niin kaupallista elokuvantekemistä. Sitten olen toista päivää lukenut englanniksi E.M. Forsterin “A Passage to India”-romaania. Forsterin proosa on aivan upeaa! Kauniita, selkeitä lauseita, jotka kuitenkin ovat kirkkaan runollisia, herkkiä ja älykkäitä. Proosaa parhaimmillaan, tosi upeeta englantia. Kahden päivän aikana olen edennyt vasta sivulle 92, koska luen ääneen, mä en vain pysty hätäilemään niin kauniin tekstin edessä, se tuntuu epäoikeudenmukaiselta vaikka lukemisessa on oikeastaan jo kauhea kiire. Ei hienon taideteoksen edessä pysty kiirehtimään, ei ainakaan ennen totaalista paniikkia, jonka pyrin välttämään. Tässä tyylinäyte:
“The sky too has its changes, but they are less marked than those of the vegetation and the river. Clouds map it up at times, but it is normally a dome of blending tints, and the main tint blue. By day the blue will pale down into white where it touches the white of the land, after sunset it has a new circumference – orange, melting upwards into tenderest purple. But the core of blue persists, and so it is by night. Then the stars hang like lamps from the immense vault. The distance between the earth and them is as nothing to the distance behind them; and that further distance, though beyond colour, last freed itself fron blue.” (E.M. Forster, “A Passage to India”, p. 6, Penguin Classics 2005)
Viimeinen lause on unelmaa!
Illan intialainen elokuva ei ollutkaan dubattu englanniksi ja siinä oli puolalaiset tekstit, eli se jäi näkemättä. Pitäisi kirjottaa sille torrent-sivulle, ettei leffassa puhuta englantia vaikka joku niin siihen oli kirjoittanut. Iltaa on piristänyt tooooosi paljon “joukkukeskustelu” mesessä vanhojen ystävien kanssa! Oltiin neljä tyttöä, ihan niin kuin joskus lukion aikana tai sitä ennen, hassua! Keskustelu oli yhtä laadukasta ja sain nauraa täällä ihan ääneen yksinäni, tai enhän ollut yksin vaan ystävien seurassa! Ainakin välillä siltä tuntui, mutta mulla onkin aika hyvä mielikuvitus. Oli tosi kivaa, kiitos Hele, No sheds ja Ami! Vanhat kunnon kamut, jee.
Nyt ajattelin tehdä töitä omien kirjoitusprojektien parissa. Oon kirjoittanut paljon muistiinpanoja koulussa ja ne voisi siirtää koneelle nyt kun on aikaa. Suklaa loppu juuri, mut onneks on vielä kokista (siinä näette, mä oikeesti syön jotain täällä!). Aion myös kokeilla nyt samalla ekaa kertaa uutta kirjotusohjelmaa Skrivener, joka on suunniteltu Wordiin turhautuneille ammattikirjoittajille, jännää nähdä onko kirjoittaminen mukavampaa! Ja ehkä ammattilaisten välineillä tulisi ammattilaisjälkeä? Toivossa on hyvä elää.
