Kosminen kotinurkka

Kohti äärettömyyttä – ja sen yli!

Arkisto kohteelle heinäkuu 2007

Tällaista tällä hetkellä…

2 kommentilla

Työt tympivät, 8 päivää putkeen ja sitten kaksi päivää vapaata, joiden aikana työnantaja V. soittaa kahdesti ja yrittää muuttaa työvuoroja. Ilmoitan, että mulla on jo sovittu ohjelmaa ja tekemistä, etten pysty. En jaksa enää tätä työtä, se ei enää tarjoa mulle mitään uutta. Tylsistyttää ja suututtaa joka päivä. En jaksa edes enää nauraa V:n typeryydelle, sillä hänen vaatimansa lojaliteetti on täysin liioteltua (kun palkkaakin maksetaan vain seitsemän euroa tunnissa). Työnmäärä, vastuu ja työnantajan odotukset eivät lainkaan korreloi maksetun palkan kanssa. Ja omanarvontunne puhuu jo loman puolesta. Tämän kesän aikana olen nukkunut hyvin yhden ainoan viikon ja sekin tapahtui Lillessä koeviikon jälkeen ennenkuin tulin Suomeen. Väsymys alkaa painaa ja itkettää. Tekee mieli kiroilla.

Töitä lukuunottamatta kaikki on oikein hyvin, onneksi! Olen ollut hyvinkin sosiaalinen ja kun kaikki tapaamani ihmiset ovat olleet hyviä tyyppejä, en todellakaan kadu heihin satsaamani aikaa. Robinin, Vilman ja Samirin kanssa hengailtiin kokonainen yö Robinin luona, kuunneltiin musiikkia ja pelattiin Timpuria. Se oli ikimuistoista ja kuviakin on tiedossa lähiaikoina. Timpuri on kokeilemisen arvoinen peli. Olen myöskin onnellinen, että olen tavannut vanhoja ja rakkaita ystäviä (Helmi ja Ida voivat tunnistaa itsensä tästä) ja todennut, ettei aika tai välimatka mitään välttämättä tuhoa. Olen myöskin tavannut vanhoja luokkakavereita, joita en ollut tavannut kahteen vuoteen. Hauska nähdä, miten luonnollisesti sitä silti rupattelee ja pitää hauskaa! Liityin jopa Facebookiin, joten halukkaat voivat hakea mua sieltä ihan mun omalla, oikealla nimelläni. Toivottavasti Facebook auttaa pitämään yhteyttä niihin tuttaviin, joita näen harvoin. Sosiaalinen elämäni on harvinaisen pirteää ja piristävää, olen iloinen.

Muuten olen kirjoittanut melko hyvin ja elokuvaa leikataan melkein joka päivä. Leikkaus lähestyy loppuaan, mikä tuntuu melko järisyttävältä. Tätä projektia on nyt hiottu puolitoista vuotta enkä oikein pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa kaikesta tästä olisi päästy eroon. Olen tähän mennessä tyytyväinen kaikkeen tehtyyn, erityisesti ihailen Robinin, Bénédictin ja Mirvan (yhteis)työtä. Itseäni kiitän onnistuneesta castingistä, koska näyttelijät ovat ihastuttavia molemmat. Elokuvaa valmistuu Robinin lähtöön mennessä. Ja se on varmaa.

Nyt olen siis ollut kaksi päivää vapaalla ja olen kamalan väsynyt. Huomenna aamuvuoro ja saan takuulla hirveät raivarit niskaan heti puoli kahdeksalta, koska olen väsynyt enkä muista mitä pitää tehdä. Tekee mieli … en viitsi edes sanoa ääneen, jokainen osaa varmaan täyttää ton tyhjän kohdan itsekin. Mutta on mulla ollut kaksi kivaa päivää. Eilen oli oikein luksusta kun Robinkin oli vapaalla ja saatiin nukkua 12 tuntia. Sitten kävimme katsomassa kaksi hyvää ja sympaattista pientä näyttelyä. Jugendsalissa on valokuvanäyttely taiteilijoiden työhuoneista, jotka ovat ihastuttavan ja kauhistuttavan erilaisia. Cederholmin talossa on Rikospaikkana Helsinki-näyttely, jossa on mahtavia ja aitoja film noir-henkisiä valokuvia 1920-40-lukujen Helsingistä, siis poliisin ottamia valokuvia rikospaikoilta. Jotkut kuvat ja tarinat ovat rankkoja, mulle tuli vähän kyllä huono olo kuvista joissa on aitoja ruumita ja paljon verta. Mutta suosittelen molempia näyttelyitä! Kumpaankaan ei mene kuin reilu tunti aikaa. Tänään katsoin Vilman kanssa vuokraleffoja kotona, kun Finnkinon monopolin jälkeen teattereissa ei enää pyöri melkein mitään kiinnostavaa (tätä menoa Helsingistä tulee surkea, ankea elokuvakaupunki). Nähtiin Miami Vice (ihan ok, tiettyä visuaalista kunnianhimoa joka piristi) ja Tristram Shandy (viehättävä, itseironinen koko kuvausryhmän kannalta ja raikas, pidin melko paljon), eli leppoisaa ja rentouttavaa elokuvaa.

Nyt täytyy nukkua pari tuntia ennen töitä. Huomenna menen maalle juhlimaan isän synttäreitä, mutta vain vuorokaudeksi. Helsingistä poistuminen rentouttaa toivottavasti, ehkä unohdan ankeat työt hetkeksi ennen lauantain iltavuoroa. Toivotan hyvää viikonloppua kaikille niille joille lauantai ja sunnuntai vielä tarkoittavat vapaa-aikaa!! Toivottavasti nähdään!

Written by bubuina

heinäkuu 26, 2007 at 10:08 ip

Tallennettu aiheeseen Elämää

Fab Four

2 kommentilla

Written by bubuina

heinäkuu 22, 2007 at 1:59 ip

Tallennettu aiheeseen Videoita

I Am The Walrus

2 kommentilla

Written by bubuina

heinäkuu 22, 2007 at 1:44 ip

Tallennettu aiheeseen Videoita

Hubble Deep Field

2 kommentilla

Written by bubuina

heinäkuu 16, 2007 at 10:55 ap

Tallennettu aiheeseen Videoita

Lady Madonna

ilman kommentteja

Written by bubuina

heinäkuu 16, 2007 at 10:45 ap

Tallennettu aiheeseen Videoita