Kosminen kotinurkka

Tänä viikonloppuna perhe tuli käymään ja teimme pienen matkan Nord-Pas-de-Calais’n maakunnassa. Lille on siis kyseisen maakunnan pääkaupunki, eli kiertelimme pikkukaupunkeja ja kävimme Englannin kanaalin rannalla. Ystäväni Bénédicte oli uhkaillut, että täällä ei ole muuta kaunista kuin vanha Lille, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Maakunta on täynnä söpöjä, pieniä kyliä ja kaupunkeja, joissa on kaikissa suuri, mahtipontinen kirkko, kapeita, punaisia tai ruskeita tiiliskivitaloja, ja paljon pieniä liikkeitä, leipomoita, vaateliikkeitä, sekä muita hyvin ranskalaisia ilmiöitä. Äärimmäisen ranskalaista ja mukavaa. Boulogne sur Mer oli ensimmäinen kohteemme, Englannin kanaalin rannalla. Täällä Lillessä on hirveä ikävä merta, Helsingissä siihen on niin tottunut, ja tuntui hyvältä (suorastaan nautinnolliselta) seistä tyhjällä hiekkarannalle ja tuijottaa merelle. Hiekkarannat ovat kauneimmillaan talvella, kesällä ne ovat niin vastenmielisen pinnallisia.

Seuraavana päivänä löysimme ihastuttavan pikkukaupungin nimeltään St. Omer, jossa oli todella upea puisto ja kaunis keskusta. Sää oli aurinkoinen, ja Notre Dame harvinaisen hieno (Pariisin Notre Dame ei oli ainut, melkein jokaisella kaupungilla on omansa). Joka puolella ihmiset olivat ystävällisiä ja hotellihuoneessa näkyi maailman kamalin (ja samalla viihdyttävin) tv-kanava: Italian Rai 1. Elämä hymyili!

Tänään palasimme sitten Lilleen pieniä teitä, ajoimme monen pienen paikkakunnan läpi ja vasta iltapäivällä jäin tänne taas yksin kun muut kaasuttivat Brysseliin. Outoa olla taas yksin, kaikkeen tottuu niin nopeasti. Vähän tyhjä olo, täytyy myöntää.

Palasin heti ruutineihin: luin saksaa (kokeet torstaina) ja latinaa (kokeet perjantaina). Luen Goethen runoja saksaksi, se on hyvää harjoitusta ja samalla erittäin kiinnostavaa. Hyödyn siitä tuplasti: opin saksaa ja samalla luen Goetheä, jota opiskelemme yhdellä kurssilla. Ovelaa.

Tällä viikkolla olen käynyt kaksi kertaa leffassa: keskiviikkona Truffaut’n “Jules et Jim” (neljättä kertaa ja aina yhtä mielettömän upea!) ja tänä iltana Louis Mallen “Les Amants” (1958). Molemmissa loistava Jeanne Moreau, joka on aina näkemisen arvoinen. Mallen elokuva on laatuelokuva, hyviä ideoita ja pari upeeta kohtausta, mutta kokonaisuutena liian laimea ollakseen kenenkään suosikkielokuva. Mutta laadukasta ja näkemisen arvoista elokuvaa silti!

Ei tee yhtään mieli mennä yliopistolle huomenna, viikonlopun matkan aikana kaikki työnteko ehti jo unohtua… Mutta kai sitä pitää ryhdistäytyä ja jaksaa mennä yhdelle ainoalle luennolle!

Nyt hyvää yötä ja à la prochaine!!!

Mahtavaa kun vihdoinkin on netti kotona! Olen taas yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan, en enää täysin eristyksissä pienessä huoneessani. Siksi päätin vihdoin ryhdistäytyä ja aloittaa tänne kirjoittamisen, puolentoista kuukauden miettimisen jälkeen. Tuntuu vähän oudolta, jotenkin on aina pelottanut kirjoittaa nettiin, en ole halunnut jättää mitään virtuaalisia jälkiä… mutta toisaalta tämä on ihan hauska tapa yrittää pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin, kun msn käy vähän tylsäksi pidemmän päälle…

Kommentteja saa jättää, ja ruotsinkielisille tiedoksi: aion myös kirjoittaa ruotsiksi, ajattelin vuorotella vähän. Eli molemmat osapuolet saavat harjotella kielitaitoaan välillä! Minua vain harmittaa se, etten osaa päättää pitäisikö mun kirjoittaa puhdasta kirjakieltä vai ihan sitä mitä sylki suuhun tuo. En tiedä kumpi on parempi, sillä suomen kieli on maailman kauneimpia (kyllä, uskokaa tai älkää!) ja tuntuu kauhealta raiskaukselta kirjoittaa rumaa puhekieltä, mut toisaalta en halua olla jäykkä. Vaikea valinta, saa nähdä miten käy!

Suomen kieltä on kauhea ikävä, luin Aleksis Kiven runoja, ja teki mieli laulaa (tai huutaa) niitä ääneen kadulla, näyttää näille itsekeskeisille ranskalaisille miten upeaa suomi voi olla parhaimmillaan… mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Nauttikaa talvesta!